Uusi Suomi / Viihde Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Peter Nyman nosti yhden illan huuman

Peter Nyman nosti yhden illan huuman
Julkaistu: 3.9.2010 16:29
Kuva: MTV3
Kuva
Peter Nymanin ensiesiintymistä Kymppiuutisissa seurasi parhaillaan lähes miljoona suomalaista.
Kuva: MTV3
Peter Nymanin ensiesiintymistä Kymppiuutisissa seurasi parhaillaan lähes miljoona suomalaista.
MTV3:n Kymmenen Uutisten katsojaluvut palautuivat heti ennalleen Peter Nymanin ensiesiintymisen jälkeen, kerrotaan MTV3:lta Uudelle Suomelle. ”Peter Nyman -huuma” kesti siis vain yhden illan. Nymanin siirtyminen Uutisvuodosta Kymppiuutisiin herätti runsaasti kiinnostusta ja nettikeskustelua.

Kun maanantaina 9. elokuuta Nymanin aloitusiltaa seurasi parhaimmillaan lähes miljoona suomalaista, oli seuraavana päivänä katsojia MTV3:n mukaan enää noin puoli miljoonaa.

- Silloin Nyman ei ollutkaan ruudussa. Katsojamäärä palautui lähelle keskimääräistä, eli 500 000 katsojan pintaan, kertoo tiedottaja Kirsi Valasti MTV3:lta.

- Uutisten katsojalukuihin vaikuttavat useammin päivittäiset kotimaan ja ulkomaan tapahtumat kuin yksittäiset uutisankkurit.

Silti katsojapiikkejä näyttävät aiheuttavan juuri uutisankkureihin liittyvät erikoispäivät. Nymanin ensiesiintymistä enemmän katsojia Kymppiuutiset on kerännyt tänä vuonna vain Urpo Martikaisen jäähyväislähetyksellä.

Valastin mukaan Nyman on saanut runsaasti katsojapalautetta.

- Yhtään negatiivista palautetta ei ole tullut. Monet ovat kertoneet, että on ihana nähdä Peteriä taas ruudussa. Ei sieltä sentään mitään rakkaudentunnustuksia ole tullut, Valasti naurahtaa.

 
Ossi Kurki-Suonio
Ossi Kurki-Suonio
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Peter Nyman
Paikat: Suomi
 
 
 
 

No enpä ole moista uutishömppää

katellut pariin vuoteen, enpä kyllä kovin usein muitakaan TV-uutisia. Mitä ne vanhat arkistokuvanauhat tuovat uutisiin lisää radioon verrattuna, paitsi vanhentavat itse uutisia kun niitä suunnitellaan ja harjoitellaan tuntikausia. YLEn alueuutisetkin kerrotaan jo radioMAINOKSISSA neljä tuntia ennen lähetystä. Ja sitten vähän MAINOKSETTOMASTA YLEn paikallisradiotoiminnasta. Eipä paljoa tänäänkään ole kypsyttänyt enempää kuin jatkuva jonkin älyttömän TV-tietokilpailun MAINOSTAMINEN, aamusta iltaan. Enpä mene töllön ääreen edes uteliaisuudesta, kyllä näin on. Samoin Poppikoulunkin MAINOSvitsit alkavat jo kuudennella kuuntelukerralla saman vuorokauden aikana olla vähän jo liikaa, vaikka itse ohjelman kyllä kuuntelenkin.
Pistinpä loppukevennyksen näin viikonlopun piristeeksi.

Näin tuon Nymanin toissapäivänä

Ja ihan hyvin luki. Tosin odotin tovin, jotta missä se vitsi viipyy. Ei tullut ja muistinkin hetikohta lukeneeni lööpeistä, että ne on nyt tosia, uutisvuodot.

Ihan niinkuin

puoli miljoonaa ihmistä olisi kokoontunut maikkarin uutisten ääreen odottamaan, että Peter-parka sotkeutuisi sanoissaan, kertoisi jonkun jossakin kuulemansa vitsin tai sitten jotenkin muuten sattuisi mokaamaan.

Runsaasti etukäteen mainostettu Peterin uutistenluvun katsominen taisikin olla heille yhtä vastustamatonta kuin niille joutomiehille, jotka lähtevät bongaamaan karhuja kuultuaan asiasta valtakunnallisen varoituksen.

Ilmeikästä kieltä

Uutistenlukemisessa äidinkieli tulee esille. Peter pärjää hyvin, sillä ei näiden uudsien toimittajien äänenkäyttö ole kehuttavaa.

Kaipaan aikaa, jolloin tv:ssä oli kauniisti kieltä käyttäviä ja äänen väriltään sopivia henkilöitä.
Se oli hetki jäykkyyden ja nykyisen tyylittömyyden välissä

Ylivoimainen ykkönen on STT:n radiouutisten päälukija

Hugo Ahlberg! Kuka enää edes muistaa! Loistava puheääni ja hieno artikulaatio. Luki uutiset myös ruotsiksi yhtä tyylikkäästi. Tässä selostus Eläintarhan ajoista ja Kotkan meripäiviltä

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=88&t=29...
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=121&t=9...

Erikoinen huomio

Niin, eikö se olekin erikoinen huomio, että Peter onkin ihan tavallinen mies. Eikä tyrkytä vitsiä joka rakoon. Senkö takia pitäis katsoa mtv3:n uutisia? Ihan varmasti Peter vai haluaa tehdä duunia, saada rahaa ja elättää perheensä. Ihan niin kuin me kaikki muutkin. Että ihan vain lukee uutisia... ihmeellistä?

Hän ei lupauksista huolimatta aloittanutkaan uutisohjelmaa aina

sanoen..Haluatteko kuulla tämän uutisen, ei se mitään, aion kertoa sen kuitenkin..:)

En usko että ankkuri ratkaisee

En usko että uutisankkuri ratkasee mitä uutusia katsoo.
Minun mielestäni uutisten laatu ja leikaus tai millä tyylillä uutinen uutisoidaan.
Itse en voi sietää MTV3 uutisia esin tärkeys järjesty uutisilla on ok. Lisäksi Jenkki tyylinen pasuttelu mitä MTV3 uttise harrataa ja yleensäkin uutisoinin taso menee joskus iltapäivä lehtien tasolle. Silloin ei enää puhuta uutisista vaan roskasta.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely