Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä kirjoittavat tutkijat Angus Deaton ja Daniel Kahneman sanovat, että onnellisimpia ovat 75 000 dollaria eli noin 58 000 euroa vuodessa tienaavat ihmiset.
Tämä tekisi kuukausipalkaksi noin 5000 euroa.
58 000 euron vuosiansioihin asti onnellisuus nousi. Sen jälkeen arjen onnentunne pysyi samana, mutta kokemus menestyksestä tai vauraudesta nousi yhä.
Tutkimuksen aineistona oli 45 000 amerikkalaista vuosina 2008 ja 2009 käsittänyt hyvinvointi-indeksi.
Angus Deaton työskentelee ekonomistina Princetonin yliopistossa. Daniel Kahneman on psykologi, joka sai vuonna 2002 Nobelin taloustieteen palkinnon.
Minkä kokoinen palkka riittää onneen? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn täällä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Raha ja tulot eivät
Raha ja tulot eivät sinällään tee onnelliseksi. Sen puute tosin tekee helposti onnettomaksi.
Tietysti tietty tulotaso ja varallisuus auttavat hankkimaan erilaisia tavaroita ja palveluita, jotka voivat hyvinkin lisätä onnellisuutta.
roskaa...
..suomessa ei saa autoja siihen hintaan kuin jenkkillässä, puhumattakaan muista elämän asioista. Markkinat mahdollistavat siellä 5000 e elämisen. Suomessa asunnot ovat kymmenen kertaa kalliimpia, veneet jne. pikkulentokoneet(moniko edes koskaan suomessa on ajatellut lentokoneen hankintaa?)
Eli, sitten kun ihmisellä on kaikki nämä elämässään haluamat asiat, tuntuu monet niistä varmaan turhalta. Esim. kun ajaa porschella tai mersulla, muutaman vuoden, nooo, onkohan se tuokaan niin tarpeellista.jne.
Suomessa mietitään kaikista asioista heti näin! Suomessa viisituhatta tienaava, siis käteen, tienaa itse asiassa 12 tuhatta euroa kuukaudessa, eli siis rahaa pitäisi tulla tuplaten USA:ta verraten, että muka suomessa olisi hyvä elää. Epäilen, kun kuukausi palkka olisi satatuhatta euroa, alkaisi olemaan jotenkin mahdollisuudet samat kuin jenkeissä.
Onkohan tämäkin niitä "Newsweek" tutkimuksia.....
Komppaan varauksella
Ajattelin itsekin kommentoida samansuuntaisesti, sillä kun kyse on jo puolen vuosikymmentä sitten tehdystä amerikkalaisesta tutkimuksesta, niin nykyisen täkäläisen hintatason huomioiden rahan arvon saa euroissa huoletta kertoa kahdella ja sitten huomioida Amerikan alhaisemman tuloverokannan ja siksi lisätä vielä 30% näin saatuun bruttoon. Joten arvioni mukaan Suomessa voitaisiin otsikoida, että "13.000 €:on asti onnellisuus kasvaa, sen jälkeen alkaa olla samantekevää."
Tosin on otettava huomioon, että niillä maksetuilla lisäveroilla saa Suomessa hiukan jotain sellaista, josta USA:ssa joutuu erikseen maksamaan. Varsinkin jos on koulutettavia lapsia. Myös jenkkilän vapaaehtoiset sairasvakuutukset ovat jonkin verran suomalaista järjestelmää kalliimpia, mutta ero ei todellisuudessa ole niin suuri kuin kuvitellaan. Siksi tämän eron kyllä kuittaan sikäläisillä halvemmilla bensan hinnoilla.
"josta USA:ssa joutuu
"josta USA:ssa joutuu erikseen maksamaan. Varsinkin jos on koulutettavia lapsia"
Perusyliopistossa lukukausimaksu osavaltion vakituiselle asukkaalle on tyypillisesti $3k.
Sairausvakuutusta me Suomessa maksamme veroina. Väitän, että mahdollisuus kilpailuttaa sairausvakuutus tuottaa kustannustehokkaampaa palvelua.
jenkkilä..
Vaarana on jenkeissä jäädä työttömäksi. Jos on kohtuu duuni tulee talon puolelta vakuutukset yms. Jos siellä elää "suomalaisesti" maltillisesti eikä lähde liika velkaantumaan tai tuhlaamaan niin siellä voi säästää järkyttävät määrät rahaa ja elää aika loistavaa elämää, varsinkin kun vapaa-aikaa on, koska palvelu sektori on niin älyttömän suuri.
Kukaan ei ikinä puhu Suomessa mitä tämä kaikki "kaikilla kivaa" maksaa? Totuushan on se että hyvinvointivaltiot maksavat tietylle osalle kansasta rahaa etteivät he kääntyisi rikoksen tielle. Tietysti pitää miettiä miksi hyvinvointivaltoissa on sitten rikoksi ja itsemurhia jos kaikki on niin IHANAA.
Rahan arvo kuluttajalle on
Rahan arvo kuluttajalle on aivan eri luokkaa USA:ssa kuin Suomessa. Peruselintarvikkeet, liikenne jne ovat merkittävästi halvempia.
Konkreettinen esimerkki kuluttajatuotteiden hinnanmuodostuksesta on alv. USA:ssa se on edullisimmassa osavaltiossa 2%, Suomessa yli yksitoistakertainen.
Toinen asia on tuloverotus; Monissa osavaltiossa ei peritä lainkaan työtulosta veroa. Liittovaltion vero tuosta $70k:sta on 25%. Seuraava porras on 28% ($78,851 – $164,550).
Joten $ -> € ei muutu mekaanisella vaihtokurssilla kuluttajan onnellisuusmittariksi.
On maamme köyhä ja siksi jää (Leino)
poista
tuplapostaus
poista
tuplapostaus
Pieni tarkennos ...
"On maamme köyhä ja siksi jää"
Eikös se kuitenkin ollut Ruunegreen, joka tommoisia povasi, eikä Leino.
Ehei...
Se oli Paavo Cajander paria vuosikymmentä myöhemmin kuin Vårt Land ensimmäisen kerran esitettiin. Runegreen ei nimittänyt haastanut suomen sannaa!
Heh suomalaiset
Heh suomalaiset työntekijät siis ei tosiaan pääse tuohon onnellisuus palkkaan koskaan. Vakituisessa työsuhteessa olevilla matalapalkka aloilla, kuten siivoajat, myyjät ja vartiat. Heidän palkkansa on vaivaiset 18000€/vuosi.
Itseäni ainakin ihmetyttää miten he selviävät tuolla palkalla ja tuostahan lähtee vielä vero mikä oli noin 15%.
Kyllä mielestäni pitäisi tehdä tuolle asialle jotain, että nämäkin ihmiset saisivat työstään palkkaa eikä mitään minimaalista korvausta menetetystä ajasta.
Nobeliin ei paljon vaadita
Tutkijoilta on täysin jäänyt ymmärtämättä syyn ja seurauksen suhde, siis kausaliteetti. Ilmiö ei ole mitenkään harvinainen taloustutkijoiden keskuudessa, jossa inhimillinen toiminta ja sen rationaaliset syyt yritetään kuvata korrelaatiolla.
Tämänkin tutkimuksen takaa voidaan nähdä haluttu johtopäätös -- että kokonaisutiliteetin tai rikkaiden onnellisuuden takia on oikein tasoittaa omaisuutta siltä osalta, joka ylittää vaikkapa tuon mainitun 5000e/kk.
Voi olla totta, että moni rikas ei työskentele pelkästään sen takia, että saisi enemmän omaisuutta. Sen sijaan on täysin rationaalista yksilön haluta tuottaa niin paljon, kuin hän kykenee. Tämä on se pohjimmainen syy, miksi Hollywood on täynnä 70-90 -vuotiaita filmitähtiä, jotka haluavat vielä tehdä yhden tai kaksi elokuvaa. Vastaavasti henkilön, joka kykenee tuottamaan urheilukentillä sankaritarinoita ja elämyksiä 100 miljoonan euron edestä, olisi suoraan sanottuna typerää downshiftata nakkikioskin pitäjäksi, mikäli urheilun saavutukset tuottavat hänelle onnea. Nämäkin huippusuoritukset palkitaan rahalla, vaikka tekijä ei sitä tarvitsisi. Väitän kuitenkin, että (juuri) mitään ei tapahtuisi ilman rahaa, vaan että rahasta tulee tietyn tulotason jälkeen välttämätön katalyytti. Aiempi historia on opettanut näille huipuille, että raha liittyy saavutuksiin ja että ilman rahaa ja rahan tarjoamaa hiljaista tietoa on vaikea (joskaan ei mahdoton) allokoida omaa aikaa parhaalla tavalla.
Jenkkien palkan joutuu kertomaan vahintaan 1.5:lla jotta
paasisi lahelle samaa ostovoimaa.
Sinkkuna 75000$:sta maksaa 20% liittovaltion veroja ja jos on naimisissa veroprosentti on 15%.
Jos asuu Texasissa tai muissa osavaltioissa joissa osavaltio veroa ei perita niin tulovero on tuossa. Monessa toki joutuu maksamaan ~5% state taxia. Sairasvakuutukseen menee paalle 7%.
Paljonkos Suomessa maksetaan veroja 60000e tuloista? Muistaakseni se oli kokonaisuudessaan lahelle 45%.
ALV vs. salestax kasiteltiin ylla myos. Autoverossa suomalainen karsii myos.
Suomi parjaa koyhan asukkaan vertailussa loistavasti. Keskituloinen asuu paljon paremmin vaikka USA:ssa.
en ole onnellinen
tulotasoni on yli tuon 5000€/kk NETTO, mutta en koe olevani onnellinen. Onhan tietysti yksi huolenaihe pois, kun ei tarvitse ruokakaupassa katsoa mitä kärriin heittelee ja mielenkiintoisia tavaroita voi ostella ilman huolta rahan loppumisesta. Matkailu tuo hetkellistä iloa, mutta kotiinpaluu ja arkeen palaaminen on aina yhtä ankeaa.
Raha on vain yksi pieni osa palapeliä, josta onnellinen elämä koostuu. Minulla ei ole siinä pelissä tarpeeksi paloja. Vähävaraisilla voi olla paljon enemmän.
Tarviitko life coachia?
Sehän se uusin trendi on että ihmiset kertoo toisille (jotka maksaa siitä) et miten tulee onnelliseksi, eli vähän kuin scientologiaa mutta henkilökohtaisemmin.
Pääsyy "rikkaiden" epäonnettomuuteen on liika työ ja liian vähän vapaa-aijaa. Yksi syy miksi amerikkalaiset kuluttavat niin paljon, ei ole aikaa lomailla niin he ostavat hirveät määrät tavaraa.
Säästä joka penni ja lopeta duunit kun on tarpeeksi rahaa kasassa. Sitten voit vaikka alkaa kiertäväksi soittajaksi (tai mikä nyt kiinnostaakin). Tämän se raha mahdollistaa, ei se palkollinen duuni ole koskaan kivaa.