Sunnuntai 27.5.2012

Tilanneviesti

Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.

Oulussa Lordi-huumaa

Luotu: 
8.1.2008 11:21
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Lordi

- Kun laskimme kaikki palaset yhteen, Oulu kuvauspaikkana sekä Poemin ja Kärppien mukaantulo järjestelyihin, tuntui siltä, että näin saadaan paras mahdollinen paketti yleisölle, kertoo Lordi-elokuvan tuottaja Markus Selin oululaisessa Kaleva-lehdessä.

Poem on paikallista elokuvakulttuuria edistävä Pohjoinen elokuva- ja mediasäätiö ja Kärpät on oululainen kiekkoseura, jonka kotihallissa Raksilassa Lordi konsertoi maailmanensi-illan päätteeksi.

Lordin Dark Floors kauhuelokuva saa maailman ensi-iltansa Oulussa helmikuun 6. päivä. Etenkin Oulussa on pantu merkille, että Rovaniemi on pudonnut pois toisen maailmanensi-iltapaikkakunnan paikalta. Euroviisuvoittaja Lordi on kotosin Rovaniemeltä.

Elokuvan valtakunnallinen ensi-iltapäivä on helmikuun 8. päivä.

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: