Porno, seksuaalivähemmistökysymykset sekä ehkäisy kiinnostavat nuoria, kertoo Nuorten Akatemia.
Nuorten Akatemia on kerännyt nuorilta itseltään seksimyyttejä, joita murretaan yhteistyössä lääkeyritys MSD:n kanssa toteutettavilla Seksimyytinmurtajat-kouluvierailuilla.
Myyttien murtamisen lisäksi kouluvierailuilla nuoret myös kyselevät ja keskustelevat seksiin liittyvistä asioista.
Lukuvuonna 2009–2010 tehtiin 171 Seksimyytinmurtajat-kouluvierailua eri puolilla Suomea yläkouluissa, lukioissa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Kouluvierailuja jatketaan jälleen tänä lukuvuonna.
Myyteistä huomaa, että miehen sukupuolielimen koko pohdituttaa nuoria. Yksi myyteistä kuuluu, että peniksen normaali koko erektiossa on 15 senttimetriä. Lisäksi moni nuori ajattelee, että naisen seksuaalinen nautinto riippuu peniksen koosta.
Seksimyytinmurtajat kuitenkin korostavat, että jokainen penis on erilainen, ja tärkeintä miehuudessa ovat ihan muut asiat. Useimmiten naisetkin saavat herkimmin orgasrmin klitoriksen kautta, jolloin peniksen koko ei asiaan vaikuta.
10 myyttiä Seksimyytinmurtajien aineistosta:
- Pornoelokuvista oppii olennaisimman seksuaalisuudesta
- Abortti on hyvä ja halpa ehkäisymenetelmä
- Erektio on aina merkki siitä, että pojan / miehen tekee mieli seksiä
- Suuseksistä ei voi saada sukupuolitautia
- Seksi on sama asia kuin yhdyntä
- Pojan fyysinen kehittyminen loppuu 17-vuotiaana
- Peniksen normaali koko on 15 cm erektiossa
- Naisen seksuaalinen nautinto on riippuvainen peniksen koosta
- Seksi on naiselle sitä nautinnollisempaa, mitä rajumpaa se on
- 70 % nuorista on ollut yhdynnässä ennen 17 vuoden ikää

Kommentit
Naisten suusta on usein kuulunut halveksuvia urahduksia
jos penis on esim kuvassa ohut. Siis - citylegenda, että pitkä on hyvä mahtaa olla tosi harha, mutta totuus lie, että oikein paksu lienee on paras?
Naiset vastatkoon.
Paratiisissa ei mittailla pituuksia tai tilavuuksia
Parasta on molemminpuolinen rakkaus. Tiedättekö, se sellainen tunne, jossa toisen ihmisen hyväksyy sellaisenaan. Rakkaudessa kaikki on kaunista ja hyvää. Se on se paratiisi, josta niin paljon puhutaan.
Eikö Jenni kehdannut allekirjoittaa tätä uutista?
No en olisi kehdannut minäkään. Se on niin virheellinen ranskalaisesta, ruotsalaisesta ja virolaisesta näkökulmasta.
http://www.bild.de/BILD/news/bild-english/world-news/2008/12/01/penis-le...
Uusi Suomi aloittaa jälleen typerän pornouutissarjan - epäilen.
Pienet uudistukset
Pienet uudistukset nakertavat aina vanhaa lukijakuntaa ja uusia houkutellaan pornolla.
Ahteri auttaa aina
Jotenkin uskon, että poliittisia keskinkertaisuuksien tukemista täytyy jatkaa, kun vaalit lähenevät. Siksi yhä useamman vanhan taistelutoverin on siirryttävä Uudessa suomessa taksavasemmalle.
Seuraavan "uudistuksen" jälkeen jälleen osa putoaa pelistä pois loukkaantuneena ja pornokoneen lukijakiinnostavuutta on jatkettava lisäämällä seksuaalista jännitystä sen jälkeen kun Akuliina Saarikoski ajoi itsensä metsikköön.
Uudistus II => bondage
Uudistus III => sub, master, sadomasokismi
Uudistus IV => zoofilia Tanskan malliin
Uudistus V => nekrofilia osana mielenterveysterapiaa
Uudistus VI => pedofilian terapeuttiset vaikutukset
...
Näin jatketaan yhä syvemmälle, kunnes maan kadotuksen kuuma keskipiste on saavutettu.
Hanna Pakarinen taisi sanoa, että "tissit toimivat aina". Jotenkin olen sitä mieltä, että ellei julkaisulla ole levikkiä, auttaa ahterikin aina.
Jos tavalliset uutiset haukotuttaa, se on kyllä totta, että
jos uutta tilastotietoa löytyy peniksen koosta maailmalta ja vastaavasti kuinka se korreloi naismaailmassa menestyksen kanssa siinä sivussa, kyllä. Onhan se kuin rupeaisi taas veri kiertämään alaraajoissa - ei tartte edes kahvia käydä ryystämässä, heti virkistyy! :-)
Kiitos toimitukselle kun pidätte meidät hereillä!
Faktajuttu
Ei ole olemassa liian pieni pilejä, on vain liian suuria "räpylöitä" ;)
ai minä muistin tuon henkellisen vertauksen niin, että
on vain liian suuria bimpsoja?
---
...
sama vika
Rahikaisella?
itsesensuuri iski ennenkuin toimitus olisi ehtinyt
Jotkut asiat on ehkä paras jättää rauhaan kuten usarin pippelitutkimukset.
Eikö tuo 15cm sitten ole se
Eikö tuo 15cm sitten ole se normaali koko?? Mitä sen sitten on väitetty olleen? Jutussa puhutaan nyt sekä myytin että myytinmurtajien koosta.
"Yksi myyteistä kuuluu, että peniksen normaali koko erektiossa on 15 senttimetriä."
"10 myyttiä Seksimyytinmurtajien aineistosta: Peniksen normaali koko on 15 cm erektiossa"
Tässähän nyt sekä myytti että myytinmurtaja ovat samaa mieltä!
Kaikilla miehillä on tietysti tätä keskiarvoa suurempi paitsi Ruben Stillerillä, joka onkin asian itse myöntänyt.
Myytinmurtaminen...
...on trendikäs termi, jota uuden polven historiantutkijat mielellään käyttävät. Heitä kutsutaan myös Heikki Ylikankaan opetuslapsiksi. Jokaisen kunnianhimoisen nuoren historiantutkijan pitää aina muistaa toistaa sellaisia sanoja kuin "myytti" ja "trauma". Muut pitää sitten leimata "asenteellisiksi" tutkijoiksi. Ja tie menestykseen on jossain määrin jo tasoitettu.
Ympäri käydään yhteen tullaan.
Onhan kerrottu huippunaisurheilijoista joilta 10cm.jortikka jalkovälistä. Tämäkin lienee normaalin rajoissa.
Jaa-a
Tähän pitäisi saada naisnäkökulmaa, esimerkiksi Tanja Karpelan, Merikukka Forsiuksen tai Virpu Kuitusen haastattelu. No ehkä Anu Palosaari aloittaa...
Sitten Uuden Suomen vanhemi setäpolvi voisi muistella, millaista valistustyötä heidän sukupolvelleen kouluissa teki kirjailija Ulla-Maija Aaltonen. Jutun aihe sopisi myös kirjailija Jari Tervolle.
Lopuksi voitaisiin kaivaa esille yleistutkija Osmo Kontula ja sitten ottaa haastattelu vaikka Anna Kontulalta ja Kimmo Kiljuselta.
Näin yhdestä postmodernista hötöuutisesta ja syötistä saataisiin uutisrieskaa ja vakavasti otettavaa isänmaallista sanomalehtinais- ja sanomalehtimiestyötä koko viikoksi.
Näissä Uuden Suomen pornouutisissa on niin hektinen tahti, ettei niitä perata loppuun kaikkine hassuine roolihahmoineen toimituksesta eduskuntaan ja päivystäviin dosentteihin.
Lopuksi voisi sitten panna pystyyn Uuden Suomen on-line -gallupin pienivehkeisten asemasta yhteiskunnassa.
Sitten vielä jonkun maahanmuuttajan näkökulma valaisiin.
Juojan kiitos helpotti
Olen elänyt koko elämäni masennuksessa kun olen luullut etttä tuo keskimitta on 19 cm. Omani ei olesuostunut kavamaan kuin 18,5 cm. Onneksi nyt 60 vuotiaana voin nostaa katseeni ja kävellä ylpeänä eteen päin. Tosin en tiedä kuinka kauan enää on mittauskunnossa, että voin todistaa sen, Nuo antiikin urheilijoiden patsaat on sentää aina josku rauhoitusta mieleeni tuoneet. Tämä uutinen varmasti pelastaa monen elämän....hmmm
Vanha vitsi siitä kun musta mies nousee uimasta kylmästä
merestä, ja tytöt rannalla kikattavat - galu roikkuu polvissa!
Mita te nauraa? Kylla se kylmassa vedessa kutistuu...