Faktakulma
–Suomalaisen loton päävoitot ovat muuhun maailmaan verrattuna pieniä. Edellinen kotimainen ennätys, 7 miljoonaa euroa, tehtiin tämän vuoden huhtikuussa.
–Yhdysvaltalaisessa Mega Millions -lotossa potti nousi kesäkuussa 2007 peräti 390 miljoonaan dollariin eli noin 290 miljoonaan euroon. Voiton jakoi kaksi kuponkia.
–Italialaisen SuperEnaloton kuukausia kertyneen pääpotin voittaja sai yksin noin 147 miljoonaa euroa elokuussa 2009.
–Myös esimerkiksi Saksassa ja Britanniassa lottovoitto kohoaa usein kymmeniin miljooniin euroihin.
Lauantain kaikkien aikojen suurin 7,2 miljoonan euron lottopotti saattaa tuoda ennätystulot myös Veikkaukselle.
Perjantai-iltapäivällä jo kolmen aikaan lottorivejä oli täytetty 8,4 miljoonalla eurolla. Kiihkeimmin lottorivejä ruksitaan vielä perjantai-iltana ja lauantaina, joten Veikkauksen tiedottaja Jaana Lindman arveli kierroksen saldon voivan nousta jopa yli edellisen 18 miljoonan euron ennätyksen.
Lindman kuuluu niihin Veikkauksen työntekijöihin, jotka tapaavat uudet monimiljonäärit ensimmäisten joukossa.
Edellinen loton ennätyspotti arvottiin tämän vuoden huhtikuussa. Voitto, seitsemän miljoonaa euroa, meni Kotkaan. Lauantainen voittaja saa tililleen vielä 200000 enemmän, jos arvaa oikeat numerot yksin.
Veikkaus tarjoaa yleensä samanlaisen kohtelun jokaiselle. Ensin lottovoittaja kutsutaan Veikkauksen pääkonttoriin Vantaalle.
–Joku on tullut taksilla Itä-Suomesta asti, Lindman muistelee.
Paniikki voittokupongista
Ja kyllä, lähes jokaisella on jonkinasteinen voittokupongin turvallisuuteen liittyvä paniikki. Jos ei ole lotonnut netissä tai kortilla, kuponki todella on ainoa tapa saada rahansa.
Osa piilottaa paperin kirjan väliin tai jopa maitokannuun varkaiden hämäämiseksi.
–On niinkin kylmäpäisiä ihmisiä, että he tallettavat kupongin pankin tallelokeroon, emmekä välttämättä kuule heistä pitkään aikaan mitään.
Kun Veikkauksen kassalla on saatu muodollisuudet hoidettua, voittaja kutsutaan kahville tai lounaalle keskustelemaan toiveista ja aikomuksista.
Tyypillistä voittajaa ei ole, Lindman sanoo, sillä lottoa on joskus pelannut lähes jokainen suomalainen.
Osalle raha tulee todelliseen tarpeeseen. Osa on kertonut, että toimeen on tultu hyvin ilmankin. Niin varakasta ihmistä ei Lindmanin muistin mukaan voittajien joukkoon ole eksynyt, etteivätkö tunteet olisi pinnassa.
Ja päällimmäisenä tunteena jokaisella on hämmennys.
Suomalaiset lottovoittajat ovat kovin, no, suomalaisia. Jalat pidetään maassa, eikä turhia hötkyillä, Lindman kertoo.
–Lainat aiotaan maksaa, uusi auto ostetaan ja ehkä asunto.
Lindman ei usko huhuja, joiden mukaan voittajien elämä suistuu raiteiltaan.
–Suurimmalla osalla tuntuu olevan asiat kunnossa, kun alun shokista on päästy yli. He sanovat, että niin, minusta tuli nyt miljonääri ja se on oikeastaan aika hyvä juttu.
Faktakulma
–Suomalaisen loton päävoitot ovat muuhun maailmaan verrattuna pieniä. Edellinen kotimainen ennätys, 7 miljoonaa euroa, tehtiin tämän vuoden huhtikuussa.
–Yhdysvaltalaisessa Mega Millions -lotossa potti nousi kesäkuussa 2007 peräti 390 miljoonaan dollariin eli noin 290 miljoonaan euroon. Voiton jakoi kaksi kuponkia.
–Italialaisen SuperEnaloton kuukausia kertyneen pääpotin voittaja sai yksin noin 147 miljoonaa euroa elokuussa 2009.
–Myös esimerkiksi Saksassa ja Britanniassa lottovoitto kohoaa usein kymmeniin miljooniin euroihin.

Kommentit
On on.
On jo lottovoitto syntyä tänne kieltojen, kyykytyksen, määräysten ,direktiivien ja sairaalloisten maksujen maahan.
Tarvitaan lottovoitto, jotta voi asua Suomessa
Jarskin kommentti on valitettavan osuva. Tarvitaan vähintään tällaisen Veikkauksen pikkuloton voitto, jotta täällä voi saada kohtuullisen elintason. Oikean lottopelin voitto, olisi tietysti parempi.
SuperEnalotossa on näemmä tällä viikolla 145 000 000€, joten uutisen alkurivejä voisi vähän tarkentaa. Kyse ei ole kaikkien aikojen lottopotista, kaukana siitä. ;)
Kyllä
Joo kyllä se Suomessa asuminen vaatii paljon rahaa ja pelkällä työnteolla se ei aina onnistu.
Ihmettelen ettei EU.n myötä ole maastapakoa ole tapahtunut.
Rahalle kun täällä ei saa vastinetta ja poliitikkojen päätehtävä taitaa olla kansalaisten ja äänestäjien jopa rikoksenomainen uhkailu , siihen mukaanluettuna lisämaksujen , velvoitteiden ja muun taloudellisen taakan lisääminen epäinhimillisissä määrin maksukykyyn ottaen huomioon.
Joo
Triplapanoksen laitan. Jos ei voita, niin eipä se mitään uutta olisi. Jos voittaisin, niin saisinpahanan ainakin huolettoman loppuelämän. Kumma juttu, että jotkut ruikuttavat murheista, joita lottovoitto toisi. Eipä nuo isot rahat näytä Olliloita, Wahlrooseja tai Liliuksia häiritsevän.