MTV Oy:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara kertoo Uudelle Suomelle yllättyneensä siitä, kuinka pahasti MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelma on rökittänyt haastajansa, Nelosen Dancen.
Viime viikolla Nelosen sunnuntai-illan vetonaulaa katsoi Finnpanelin mukaan keskimäärin noin 211 000 suomalaista. MTV3:n vastaava keräsi miljoona katsojaa enemmän, 1 217 000 suomalaista.
–Rehellisesti sanottuna en uskonut, että ero olisi näin tyrmäävä, sanoo Karhuvaara Uudelle Suomelle.
Karhuvaaran mukaan Dance oli Neloselta päivänselvä haaste perinteisemmälle tanssiohjelmalle.
–Sama lähetysaika ja täsmälleen sama tanssigenre, sanoo Karhuvaara.
–He yrittivät pelata hardballia, mutta turpaan tuli pahasti.
Karhuvaara ihmettelee hieman Nelosen riskipeliä, sillä Dance ja Tanssii tähtien kanssa ovat molemmat kalliita tuotantoja yhtiöille. Nelosen kotimaisten ohjelmien vastaava tuottaja Tea Panula sen sijaan kommentoi Uudelle Suomelle aiemmin, että Dancella on tavoiteltu nuorempaa kohderyhmää kuin tähtien kanssa tanssimisella.
–Ei me täällä mitään ranteita auki vedetä luvuista huolimatta. Meillä on ihan hyvä profiili sillä ohjelmalla. Sunnuntain illan paikka on ollut aina kilpailtu joka kanavalla, ja se on ihan harkittua, sanoi Panula.
Tuolloin Dancen katsojaluvut olivat romahtaneet noin 300 000 katsojasta 240 000 katsojaan, kun Tanssii tähtien kanssa alkoi.

Kommentit
On niitä muitakin hyviä paikkoja viikkokalenterissa
esim. 18-22.00 lauantai-iltana! Tyhmää on ollut lähteä kilpasille samalla lähetysajalla ja lisäksi se jurppii katsojia, joille tanssi on kiinnostava asia.
En näe yhtään hyvää perustelua "kanavakolarille" (kanalkrock") kuten asia Ruotsissa ilmaistaan. Ruotsissa Nelonen olisi haukuttu yleisönosastoilla pataluhaksi!
Katsojien ylenkatse saa ruotsalaiset raivoon!
Maikkariviikot menossa?
Kaverille kans, siis julkisuutta, outoa että Usari näin monena päivänä tekee uutisia tyhjänpäiväisestä Karhuavaarasta ja hänen firmastaan?
MTV3:n toimitusjohtaja
henkilöstä voi jokainen olla mitä mieltä hyvänsä, mutta vakanssi on vaativa pesti.
noinkohan nykyisin
valtaosalla ihmisistä on jo nauhoittavat digiboxit... niin tietty voi ikäänkuin katsella molempia..ja nauhoite ikäänkuin sillälaila hauskempi että voi mainokset ohitaa surutta...ja molemmat ko. ohjelmat vielä netissäkin...mutta tietysti harkintaa että saman aihepiirin ohjelmat samaan aikaan lähetetään.. tappavat ikäänkuin toisensa
"nauhoittava digiboksi" - minkäläinen se on?
meillä on ns tallentava malli, mutta muisti on kovalevyllä
mitä?
onko joku lauantaitanssi-juttu taas alkanut?
Kuka noita viitsii katsoa.
Aina kun näen vaikka Jorma Uotisen naaman televisiossa menee televisio samantien kiinni tai vähintään vaihdan kanavaa.
Mm tämän aamuisessa Studio
Mm tämän aamuisessa Studio 55'ssa ollut Jorma Uotinen esiintyi edukseen.
Vaikken mikään Uotisen tanssimisen fani olekaan, mies on positiivisuudessaan ja omana itsenään esiintyvänä harvinainen julkkis myönteisessä mielessä.
Jorman meriiteillä joku toinen kohkais pää pilvissä ja sellanen se vasta ärsyttää.
Pääseekö toimitusjohtajaksi, jos osaa kävellä ovesta sisään?
Huh. Tanssii Tähtien Kanssa sai miljoona katsojaa enemmän. Hyvä. Mutta Pekka Karhuvaaran lausunto:"–Sama lähetysaika ja täsmälleen sama tanssigenre" kuvastaa sitä, kuinka pihalla hän on ohjelmien formaateista ja ohjelmien kohderyhmistä.
Tanssii Tähtien Kanssa on keski-ikäisille suunnattua sunnuntai-illan hupia, jossa pääosissa ovat used-to-be -tähdet. Saan väristyksiä koko formaatista.
Dance on puolestaan ennemminkin Idolsiin verrattavissa oleva tosi-tv-hömpötys, jossa taitavat tanssijat esiintyvät saadakseen hyviä tanssipestejä ja ehkä tullakseen julkkiksiksi. Saan väristyksiä koko formaatista.
Nämä kaksi ohjelmaa ovat täysin erilaisia. Vaikka Karhuvaara voi voimiensa tunnossa juhlia suurilla katsojaluvuilla, luulisi osakkeenomistajia ja kollegoita hävettävän toimitusjohtajan kummalliset ja tietämättömät lausunnot. Mediatoimistoissa varmaankin hörähdellään tällaisille sammakoille, sillä olen satavarma, että ohjelmien profiilit ovat tyystin erilaiset. Toivottavasti Maikkarin myyntijohdon ei tarvitse kauheasti välittää tästä henkilöstä, sillä ainakaan hänen kommenttinsa eivät osoita hänen ymmärtävän nykyaikaisten mediaostajien aivoituksista juuri mitään.
Missä mielikuvitus?
En ole katsonut MTV3:n enkä Nelosen tanssiohjelmaa. Enkä katso. Mutta ihmettelen silti formaattivalintojanne: Kahdelta kanavalta tulee suurinpiirtein samanlainen ohjelma samana päivänä. Onko mielikuvitus hukassa? Lähettäkää vaikka jokin luonto-ohjelma, missä pohditaan iloisen vakavasti maapallomme hupenevia eläinkantoja. Toinen vaihtoehto minulle voisi olla 3sat:in tai Arten ohjelmistosta poimitut ohjelmat, jos ei kotimaisia löydy. - Lähinnä ihmettelen mielikuvitus-rajoitteisuuttanne.
Tanssi Tätien Kanssa on hyvä
Rankaa tanssikoulua, upeita pukuja (tai pukumattomuutta) aitoa tunnetta, mikä varsinkin on harvinaista.
Nauh..eiku kovalevitän parhaat jo pelkästään loistavan orkan ja ainutkertaisten sovitusten takia.
Nagoyasta uutisia 19:20 micke! Yritä ehtiä TVn ääreen joskus.
Täytyy yrittää heittää tv-keskustelu muualle,
kun se Kakkosen Miljoonamiljoonasarja ei oikein otakaan tuulta, ja kun sen piti olla pakkoruåtsinkin päätoitottaja ennen vaaleja.
Saas nähdä, koska ne ilmiselvät narsistit ottavat vähin äänin pois ne floppisarjan ekaksi tunkemansa nimitekstinsä. Voi suvun ja tuttavien paine alkaa käymään närvin päälle, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli tiämmä tuoda pohjatonta maallista kunniaa ja mainetta. Voivoi.
Hölömöjä olivat Nelosella
Nelosella olisi tehty fiksusti, jos Dance olisi ollut juuri ennen tai jälkeen TTK:n. Varmasti ainakin äänestystä häiritsee, jos toisellakin kanavalla on humpat menossa. Uskon, että ohjelmat olisivat vetäneet oikein toimien toisilleen yleisöä, eli se olisi ollut plussaa molemmille. Nyt valittiin aivan typerä strategia, joka ärsyttää katsojia. Kaikki eivät tosiaan jaksa näitä purkkiin pistää, saati väijyä äänestyksiä kanavalta toiselle.
Dancessa voisi näyttää myös enemmän sitä treenipuolta. Vilaukset ja hassuttelut eivät juuri lämmitä suomalaista, mutta työn tekemistä on aina ilo katsella.
Nyt tiskit koneeseen
Vajaa tunti enää - pitää katsoa onko kovolla tilaa.