Naiset haluavat yhä mennä naimisiin itseään rikkaamman ja paremmin koulutetun miehen kanssa ja antautuvat mieluiten kotiäideiksi, väittää tuore tutkimus brittilehti Daily Telegraphin mukaan.
Tohtori Catherine Hakim London School of Economicsista sanoo, että naiset menevät naimisiin itseään rikkaampien miesten kanssa nykyään yleisemmin kuin 1940-luvulla.
Tutkimuksen mukaan itsenäinen uranainen onkin pelkkä myytti, vaikka vuosikausien ajan länsimaisissa yhteiskunnissa on pyritty kaventamaan sukupuolten välisiä eroja esimerkiksi palkkauksessa.
Hakim kirjoittaa ajatushautomo Centre for Policy Studiesin julkaisemassa raportissa, että useimmissa Euroopan maissa nainen pyrkii valitsemaan miehen, joka elättäisi hänet.
Hakimin väitteet perustuvat selvitykseen, joka käsittää osia useita eri tutkimuksia, väestötietoja sekä kansallisia kyselytuloksia Espanjasta ja Britanniasta.
Raportin mukaan tasavertainen parisuhde, jossa molemmat vanhemmat osallistuvat työelämään, lasten kasvatukseen ja kotitöihin on suosiossa pienen eliitin keskuudessa. Tasavertainen suhde ei kuitenkaan ole se, mitä useimmat parit haluavat, raportissa sanotaan.
Hakimin mukaan on nykyään poliittisesti epäkorrektia naiselta sanoa suoraan haluavansa mieluiten olla kotiäiti.

Kommentit
Eiköhän jokainen mies halua mieluiten vaimokseen kotiäidin?
Eiköhän jokainen mies halua mieluiten vaimokseen kotiäidin? Siis omien lastensa äidin.
Siis heteromies.
...ja jokainen lapsi
...ja jokainen lapsi äidikseen kotiäidin.
Ja koti-isän.
Ai niin, se ei koskenutkaan muita kuin Annin ja Vasemmanpuoleisen Paavon kannatusjoukkojen lapsosia. Ja setä voi olla myös täti, sillä suunnalla.
Moni mies on löytänyt huushollistaan keittiön ja viihtyy siellä
ruuanlaitto on miehille tämän vuosituhannen juttu. Sillä halutaan näyttää, että kämpässä asuukin oikea gourmee-kokki joka loihtii esiin vaikka mitä. Paremmin kuin naiset.
Old news.
Tämä on ollut aina tiedossa.
Ihmettelen kuitenkin minkä takia kotiäitiys on leimattu huonoksi asiaksi.
Sääliksi kyllä käy kaltaisiani köyhiä miehiä. Pitää varmaan lähteä hakemaan vaimoa kauko-idästä.
Empatiani on puolellasi
...vaikka yhtä vaikea on näköjään köyhänä naisenakin pariutua kansainvälisessä mittakaavassa. Ja monta kertaa ne itä-aasian ihmiset etsii rikkautta...Itse etsin harmoniaa.
Miksi sitten näin ei ole?
Suomen kaltaisissa maissa syy ei ole "feminismissä" tai muussa yksinkertaisesti siinä, että työvoimareservi oli liiaan pieni varsinkin sodan jälkeen. Naiset tarvittiin mukaan töivoimaan, sitten tuli feminismi ja kertoi ettei naisen elämän koho kohta ole huolehtia jälkikasvustaan, vaikka sen jokaisen IHMISEN elämän tarkoitus. Yksilöiden elämän tarkoitus eli "onnellisuuden maksimointi" on mennyt ohi elämästä.
Miksi silti tehdään lapsia? Adoptoimalla tai kokonaan ilman voisi elää paremman elämän ja kohottaa vielä egoaan tekemällä planeetalle palveluksen. Olisiko siistä syystä, että meitä ajaa sittenkin biologinen jatkaa geenejä.
Millä tavalla Guccin laukku, Iphone tai se hieno käyntikortti missä lukee "CEO" antaa ihmiselle enemmän kuin lapsi?
Suomi alkaa kohta olla täynnä katkeria sinkku uranaisia, jotka jahtaavat epätoivoisesti nuoria poikia/miehiä mummotunnelissa, ilmeisesti johonkin se hoiva vietti pitää käyttää?
Jollei tiedä miksi ihminen haluaa oman lapsen, sitä on vähän
vaikea toiselle kertoa. Jollei tiedä, ei kai sitten pidä hankkia, eiköpä se ole helpoin tapa vastata tuohon.
Uranainen myytti? Eikä ole
Kyllä tutkimukseni mukaan kaikilla naisilla on "ura"!
Ainakin
virtuaaliura....Pitäis olla teknologian myötä myös hyväpalkkaisia kotitöitä....netti harvemmin rikastaa ketään.
Hauskaa
Suomessa naiset vain ovat järjestään koulutetumpia - ainakin jos katsoo yliopistokoulutusta. Eli pitäisikö meillä olla sitten kotimiehiä?
Vakavasti sanoen ei Suomessa voi perhe elää yhden miehen palkalla kuin ehkä 10% tapauksista. 90% perheissä pitää varmaankin olla kaksi työssäkäyvää. Kun kaikki tekevät näin niin asuntojen ja muiden hinnat kohoavat sille tasolle, että muu ei enää ole mahdollista.
eli ei Suomessa voi palata ajassa taaksepäin vaikka haluttaisiinkin.
Niin
Mutta jos naisten arvostukset ovat erilaisia ei pidä ihmetellä sitä, että saman koulutuksen saaneet naiset tekevät erilaisia valintoja urallaan, eivätkä ehkä etene yhtä korkeaan asemaan kuin vastaavasti koulutetut miehet. Syy ei ole syrjintä, vaan se, että naisista huomattavasti harvempi on valmis omistautuman täysin uralleen. Tasa arvoisessa yhteiskunnassa tätä ei tulisi pitää ongelmana, sillä ihmisten tuleekin saada tehdä valintansa vapaasti omien arvojen ja mieltymysten pohjalta.
Joskus
ajassa palataan takaisin päin. Jotain hyvää siitäkin on opittu...