Helsinkiläinen yökerho Lost & Found lopettaa toimintansa. Lostarina tunnettu Annakadulla sijaitseva baari ja yökerho on yksi Helsingin tunnetuimmista anniskelupaikoista.
Lostari pitää ovensa auki viimeisen kerran sunnuntaina 9.10. Tuolloin järjestetään "hautajaiset". Lostarin omistava Tomaattiravintolat myy parhaillaan ravintolan irtamistoa pois.
Ravintola tunnettiin myös seksuaalivähemmistöjen suosimana kohtaamispaikkana. Lostarissa viihtyivät myös helsinkiläiset julkisuuden henkilöt.
Facebookissa ilmoitettu hautajaistapahtuma on kerännyt jo satoja osallistujia.
Lost & Foundin sulkemisesta kirjoitti eilen illalla Yleisradio.
Maankuulun yökerhon sulkeminen on herättänyt verkossa surua.
Yritykset:

Kommentit
Eipä auta muukaan, kun nykyään julkkisten
seksuaalivähemmistöt ovatkin enemmistöä. Koko liikeidealta lähti pohja.
Voiko asian
suoremmin sanoa,markkinavoimat "jylläsi" taas.
Positiivinen uutinen!
Lappu luukulle: Homoilu ei kannata!
Never höörd
Mietityttää tuo MAANkuulu, kun en jaa toimituksen käsitystä maasta, enkä tunnettuudesta.
Tuntuu samalta, kuin KOKO(seta-)kansan presidentti.
en ole
koskaan kuullutkaan kyseisestä kioskista...
No enpä ole minäkään. Mutta enpä myöskään kuulu maan
seksuaalivähemmistöihin kuuluvaan toimittajakuntaan. Siitä kai se johtuu.