Sunnuntai 27.5.2012

Nightwishin tulot romahtivat Tarja Turusen lähdettyä

Luotu: 
5.10.2007 08:54
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Tarja Turunen lähti nostelemaan Nightwishista lokakuussa 2005.

Oopperaheviyhtye Nightwishin taustalla toimivan Scene Nation -yhtiön liikevaihto puolittui viime vuonna, kertoo Kauppalehti. Menestyneen suomalaisrock-yhtyeen toiminta meni jäihin, kun solisti Tarja Turusen ja muun yhtyeen tiet erosivat lokakuussa 2005.

Potkut Turuselle antaneet yhtyeen muut jäsenet keskittyivät etsimään uutta laulusolistia ja yhtyeen toiminta ajettiin alas.

Yhtyeen pyörittämän Scene Nation -yhtiön liikevaihto putosikin edellisvuoden 2,7 miljoonasta eurosta viime vuonna 1,2 miljoonaan euroon. Tulos pysyi kuitenkin edelleen erinomaisena vaikka sekin supistui alle kolmasosaan edellisvuotisesta.

Viime vuoden voitto oli 403 000 euroa, eli 33 prosenttia liikevaihdosta. Vuotta aikaisemmin tulosta kertyi lähes 1,5 miljoonaa, peräti 55 prosenttia liikevaihdosta.

Yhtye valitsi uuden laulusolistin, ruotsalaisen Annette Olzonin viime keväänä.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Liike

Nightwishin pakolliset muut jäsenet eivät tosin ansainneet Tarja Turusen ääntä, mutta vielä mielenkiintoisempaa on, että jotkut ilmeiset nuorpunikit ovat keksineet nostella runsaan puolen vuoden takaisia tällä sivustolla julkaistuja uutisia luetuimpien listalle.

Valitsivat sentään hyvän uutisen.

qwerty

Tarja Turusen tulot romahtivat potkujen jälkeen.
Olisiko tällainen otsikko faktaa tai fiktiota?
Vuoden keikkatauko Tarjan potkujen jälkeen tuskin lisää liikevaihtoa.
Annette Olzonin tuloista ei ollut mitään mainintaa.
Tutkivaa taloudellista journalismia parhaimmillaan.
Haluan lisää tällaista - elämä olisi muuten aivan liian tylsää ilman el stupido-toimittajia.