Presidentti Tarja Halosen hahmo nähtiin uudenvuodenaattona virolaisessa, humoristisessa Ilonpilaaja-ohjelmassa, kertoo Ilta-Sanomat.
Jättikokoinen Halonen söi virolaisia suihinsa ja mellasti Tallinnassa. Ohjelman kertojaäänen mukaan virolaiset olivat osanneet odottaa kostoretkeä, koska virolaiset ovat ”rakentaneet hyvinvointinsa Suomen veljeskansan armoa hyväksikäyttämällä” ja viime aikoina viemällä leivän ”sikäläisten lääkäreiden ja rakennusmiesten pöydästä”.
Tosielämässä Suomessa työskentelee tuhansia virolaisia rakennusmiehiä, minkä lisäksi suomalaiset käyttävät hyväkseen Viron halpoja terveyspalveluita.
Ohjelman lopussa Viron pitkäaikainen pääministeri Andrus Ansip keihästää jättiläis-Halosen.
Pilaohjelma Ilonpilaaja on Ilta-Sanomien mukaan hyvin suosittu Virossa.

Kommentit
Kauheaa.
Pääsee Halonenkin vielä virkakautensa lopuksi yhden kerran "hätkähtämään" ?
Mitä meistä kirjoitetaan muualla
Tiedä, onko asia uutisarvoinen, mutta melko yleinen Suomi-
kuva Eestisä. Parantamisen voi aloittaa kutsumalla naapuria
omalla nimella eli Eestiksi. Venäjää olemme ryhtyneet kutsumaan Venäjäksi ja Norjaa lienee aina kutsuttu Norjaksi.
Viro, Ruotsi ja Saksa ovat väärinkäsityksiä; korjataan kaikki
samalla !
Virohan on Viro
Mutta ei ole rikos puhua Eestistä, Rossijasta tai Sverigestä jne. muuten suomenkielisessä tekstissä. Se vain antaa kirjoittajastaan/puhujastaan tietynlaisen erikoisen kuvan.
Viro on vain Suomen kielitoimiston outo byrokratiapäätös
jota media alkoi heti orjallisesti noudattamaan.
Eesti on Eesti, ja Viro merkitsee eestiläisille itselleenkin vain maan pohjoisia maakuntia.
Päätettävä aina on
Eikä siinä asianomaisen maan kielenkäyttö saa vaikuttaa. Tämähän on kokonaan suomalaisten itsensä asia. Maamme on itsenäinen.
faktahan ao. sketsissä" esille tuotiin
Olemme vieneet heiltä miekkoja, markkoja, vankilapaikkoja ja viime aikoina viimeisetkin leivänmurut heidän lääkäreiltään ja rakennusmiehiltään.
Virolaiset ovat järkikansaa....
ja oivalluskyky peittoaa mennen tullen suomalaiset. Lisäksi sananvapaus toimii, eikä Kekkosen ajoista lähtien Suomessa vallinnut idän nöyristely ja itsesensuuri ole vielä tuhonnut tervettä itsetuntoa.
Hyvät virolaiset, pitäkää vaan etäisyyttä kaikkiin Haloslaisiin, Tuomiojalaisiin, Lipposlaisiin, Arhinmäkiläisiin jne...
Just niin
Jäiköhän jotain vielä jäljelle?
Ei voi käsittää
Oisko sulla perusteluja tähän persuihin ja hommalaisiin?. Tarkoitatteko kenties että virolaisten tulisi ryhtyä murentamaan kansallistunnettaan, halveksimaan omia kansalaisiaan ja haalimaan elätettäväkseen valtavat määrät somalialaista roskasakkia
Tuskin.
Tuskin virolaiset sentään niin alas vajoavat kuin hommalaiset.
kumma juttu
ei ole ollenkaan katso video tästä linkkiä~on se niin pelottava tuo Haloska.
Virolaiset nauravat Suomelle
Viro toimii kertaluokkaa fiksummin ja liukkaammin kuin Suomi, jolla on rasitteena tsaarinaikaisen byrokratian perinne ja arkkivanhoilliset ay-korporaatiot.
He eivät haksahda liito-oravien satoja miljoonia maksavaan suojeluun. Heillä jo nettiäänestys on kauan ollut käytössä. Eivät lähde maksamaan afrikkalaisten miljoonaoikeudenkäyntejä. Heidän ulkoministeristään ei voi sanoa, että hän on Saif al Estonia, kuten meillä ihan hyvin voi. Eikä heidän presidenttien päähän sovi kukkahattu. Lukemattomissa asioissa he ovat meitä paljon edellä.
Ennen he katsoivat suomalaisia ylöspäin, nyt he nauravat meille ja ihan syystä.
Se parhaiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa
.
Viro - Eesti
"Eesti on Eesti, ja Viro merkitsee eestiläisille itselleenkin vain maan pohjoisia maakuntia."
Ja Suomi tarkoitti alunperin vain maan lounaisinta maakuntaa, joka nykyään tunnetaan nimellä Varsinais-Suomi.
"Mutta ei ole rikos puhua Eestistä, Rossijasta tai Sverigestä"
Rossija tulee paikasta nimeltä Roslagen, josta on suomeksi vääntynyt maan nimi Ruotsi. Sverige taas Eteläisestä Keski-Ruotsin Sveanmaasta, koska svealaiset löivät gootit eli göötalaiset. Kaikki tulee jostain, usein jostain pienemmästä. Venäjän suomenkielinen nimi todennäköisesti vendeistä, jotka sentään olivat slaaveja toisin kuin Roslagenin viikingit.
Eesti ja Viro ovat niminä ihan yhtä hyviä ja myös Kielitoimiston perustelu hyvin perusteltu...