Kiinassa on alkamaisillaan lohikäärmeen vuosi. Kiinalainen vuosi vaihtuu 23. tammikuuta. BBC:n mukaan Aasiassa luvassa on vauvabuumi, sillä lohikäärme on suosituimpia kiinalaisista horoskooppimerkeistä.
Lohikäärme on ainoa kiinalaisen horoskoopin myyttinen olento. Se liitetään valtaan, älyyn ja keisareihin, BBC kertoo. Yleensä erityisesti lohikäärmeen vuonna syntyneitä poikia pidetään onnekkaina.
BBC:n haastattelema feng shui -asiantuntija kuitenkin sanoo, että alkava vuosi on elementiltään veden vuosi, mikä tarkoittaa sitä, että myös syntyvät tytöt menestyvät. Yleensä lohikäärmeen vuonna syntyneitä tyttöjä pidetään viisaina ja lahjakkaina, mutta heillä nähdään olevan hieman onglemia rakkausasioissa.
Aiemmin syntyvyydessä on nähty piikkejä aina lohikäärmeen vuosina Kiinassa, Hongkongissa, Taiwanissa ja Singaporessa.
