Nintendon Wii-pelikonsoli, joka ei ole enää pelkkä tenavien villitys, on saamassa Yhdysvalloissa suosiota kuntoutusterapian apuvälineenä. Hoitoa suositellaan mm. sydänkohtaus-, luunmurtuma-, ja leikkauspotilaille. Myös tuoreille sotaveteraaneilla Wii on hoitomenetelmien listalla.
Sanalla sanoen entinen liikuntaterapia, venyttelyt ja naksautukset ovat yksinkertaisesti tylsiä.
Etelä-Illinois'n Herrinin sairaalan kuntoutusosaston johtaja James Osborn kertoo, että pelikonsolin liikkeentunnistava ohjain pakottaa potilaan venymään asentoihin, jotka ovat hyvin lähellä kuntoutuksen opaskirjan malleja. Kun potilas jää pelin lumoihin, hän ei edes huomaa kuinka pinnistelee kohti paranemistaan - otti se kipeää tai ei.
Nintendo ei markkinoi konsoleitaan kuntoutuskeskuksille, mutta yhtiön edustaja Anka Dolecki kertoo nintendolaisten olevan iloisia siitä että konsoliviihde voi olla hyödyksi myös kuntoutuksessa.
Hyödyllisimmät kuntoutuspelit löytyvät urheilun maailmasta: baseball, keilailu ja nyrkkeilypelit vaativat pelaajaltaan muutakin kuin perslihaksia - koko vartalon on oltava mukana, jotta hahmo ruudulla saadaan liikkeelle. Salakavalasti todellinen urheilija onkin pelaaja itse.
