Sunnuntai 27.5.2012

Eduskunnan futisjoukkue vilisee kohunimiä

Luotu: 
20.5.2008 16:43
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Antti Kaikkonen.

Perjantaina yleisöllä on mahdollisuus nähdä suomalaisten huippupoliitikkojen yhteispeliä yli puoluerajojen, kun jokavuotinen parlamentaarikkojen jalkapalloturnaus alkaa Helsingissä.

Suomen joukkueeseen on ilmoittautunut etukäteen tukku kohu- ja julkkispoliitikkoja. Joukkueessa ovat lupautuneet pelaamaan muun muassa ilmoittautuneet kansanedustajista muun muassa Paavo Arhinmäki (vas.), Marko Asell (sd.), Harri Jaskari (kok.), Antti "Kanki" Kaikkonen (kesk.) ja Pertti "Veltto" Virtanen (ps.). Ministereistä ainoana mukaan on ilmoittautunut asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.).

Eduskunta saattaa saada lisävahvistusta myös eurokentiltä, sillä EU-komissaari Olli Rehn on ilmoittautunut mukaan.

Turnaukseen osallistuvat eduskunnan oman jalkapallojoukkueen lisäksi joukkueet Saksan, Sveitsin ja Itävallan parlamentista.

Suomi lähtee puolustamaan viime vuotista voittoaan. Tuolloin turnaus pelattii Sveitsissä.

Otteluohjelma:
perjantaina 23.5.
klo 10.00 turnauksen avaus
klo 10.15 ottelu Suomi - Saksa
klo 11.45 ottelu Itävalta - Sveitsi
klo 14.30 ottelu Itävalta - Saksa
klo 15.45 ottelu Sveitsi - Suomi

lauantaina 24.5.
klo 10.00 ottelu Sveitsi - Saksa
klo 11.30 ottelu Suomi - Itävalta

Turnauspaikkana on Töölön Pallokenttä, Urheilukatu 5. Peliaika on 2 x 30 min. Ottelut ovat yleisölle avoimia.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

kettujuh

Mielestäni tämä on joutavan päiväinen uutinen. Potkikoon pallojaan ja etsiköön kannustajansa, toivottavasti tuovat apinat korkeasaaresta ulkoilemaan kannustusjoukoiksi. Että silleen.