Venäjä ja Ukraina kuohuvat euroviisuista. Ukrainalaiset ovat yhtä tuohtuneita Dima Bilanin voitosta kuin venäläiset olivat kaksi vuotta sitten Lordin menestyksestä. Ukrainan televisioyhtiön johtaja Vasili Ilashtshuk väittää äänestystulosta salaliiton tulokseksi.
Ukrainalaiset todistelevat, että katuhaastatteluissa Balkanin maissa on käynyt ilmi, että kukaan ei kerro äänestäneensä Venäjää. Tv-yhtiön varajohtajan mukaan Venäjän televisio pitäisi vetää oikeuteen. Ukrainalaisten mielestä viisuvoitto oli politikoinnin tulosta. Euroviisuäänestyksessä Venäjä voitti toiseksi tulleen Ukrainan 42 äänellä.
Venäläisille Dima Bilanin voitto oli todellinen revanssi. Laulaja hävisi vuonna 2006 Ateenassa Lordille. Venäjällä Dimaa pidettiin kuitenkin elävien muusikkojen sarjan voittajana. Bilan on yksi osa suurta Venäjän valta-aseman palauttamista vahvistavaa valtiollista ohjelmaa, julistaa mielipidekirjoitus APN-verkkosivuilla.
Vuoden venäjäläisen palkitseva valtiollinen organisaatio nimesi Dima Bilanin vuoden 2006 ”Venäjän toivoksi” hänen euroviisujen loppukilpailuun pääsynsä johdosta.
Bilanin voitosta nautitaan täysin siemauksin. Musiikkitelevisio MTV pysyttelee euroviisuvoittajan kannoilla koko hänen Helsingistä eilen alkaneen Euroopan-kiertueensa ajan.
Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin hallinto on syystä tyytyväinen. Tuore presidentti kuittaa kannatuslukuihinsa Venäjän vahvan menestyksen jääkiekossa, jalkapallossa ja euroviisuissa. Pääministeri Vladimir Putinin perillistä on onnistanut, kertoo Vedomosti -ehti videouutisissaan.
Pietarilainen jalkapallojoukkue Zenit voitti UEFA-cupin. Pari viikkoa sitten Venäjä voitti jääkiekon maailmanmestaruuden.

Kommentit
Pitäisikö provosoitua?
Eiköhän riitä, että kiihotutaan amiraali Kaskealan aloittamasta puheenvuorosta, jossa "Venäjä on ennallaan" ja Arto Luukkose sille kirjoittamasta jatkosta.
http://www.hs.fi/teksti/uutiset/tuoreet/artikkeli/Ven%c3%a4j%c3%a4+vahvi...
Tietenkin Venäjän on pantava ilmavalvontansa ja -voimansa kuntoon, kun Suomi liittyy NATO:n ilmasotaan ja alkaa merivalvontakuvan lisäksi lahjoittaa myös ilmavalvontakuvansa Ruotsille edelleen Norjalle ja Tanskalle välitettäväksi NATO:n verkkoon.
Puutullien vuoksi Venäjällä hysterisoimiseen on hyvä ajankohta.
"MTV3:n haltuunsa saamissa satelliittikuvissa näkyy runsaasti hävittäjiä ja muun muassa 40 metriä pitkä kantoraketti lähitukikohdissa."
Minkä maan sotilasasiamies on jaellut satelliittikuvia, jotka eivät Google Earthssa näy kaikille MTV3:lle?
Voisikohan niitä kuvia julkaista niin voisi kesälomalla käydä Äänislinnassa katselemassa?
Mitä merkitsee "runsaasti hävittäjiä"? Onko kyseessä parvi, lentue, laivue, lentorykmentti? Mitä tyyppiä hävittäjät ovat? Su-27, MiG-29 vai peräti MiG-35? Mikä 40 m pitkä kantoraketti? Miksi Venäjä toisi ohjuksen lentokentälle? Lentokentäthän saavat ensimmäisenä ohjusiskun kohdalleen.
Palaneen käryä...
Ukrainalla nimenomaan "hullu" salaliittoteoria euroviisuista. Siis, hei oikeesti ("nigga please") -euroviisuista!
Jotain todella hämäräähän siinä tietysti pitää olla, että venäläiset nyt ovat pärjänneet. Ajatella, jos vielä tulee kohtalaista menestystä jalkapallon EM-kisoista ja hyviä suorituksia Pekingistä syssymmällä. Sitten se vasta jälkipuinti alkaakin, paha Putin on kaiken takana.
Yleensähän Venäjällä pitäisi vallitsevan uskomuksen valossa tapahtua vain ympäristökatasrofeja, terrori-iskuja ja ydinonnettomuuksia. Että ihan ovat jossain menestyneetkin vaihteeksi -kelaa!!! -hulluu!!!
Salaliittoteoriat
Salaliittoteorioita arvioitaessa on hyvä miettiä että miksi ei esim Venäjä olisi suunnitellut koko hommaa? Vaikutukset ja niillä ratsastaminen on aivan hyvin kaikkien tiedossa, joten miksi niitä ei ottaisi, tavoittelun sijaan? Empä tiedä onko mahdollista, mutta väittäisin että on.
Salaliittoteoriat, jatko-osa
No, melkein kaikkihan voi toki olla mahdollista, nehän ovat loppupeleissä vain järjestelykysymyksiä. Fysiikan lakeja etc. voi toki olla hiukka vaikeaa lähteä kumoamaan kabineteissa.
Mutta aika guru salaliitto pitää olla, että pystyy junailemaan voiton jääkiekon MM-finaalissa. Meillähän on täällä suomessakin STASI-koulut käyneitä miehiä, ja siltikään ei päästy edes jalkapallon EM-kisoihin.