Yhdysvaltalainen Joe Hynek on keksinyt aurinkoenergialla toimivan käsilaukun, jossa kännykkä tai musiikkisoitin latautuu itsekseen. Laukun on tarkoitus tulla myyntiin loppuvuonna, kertoo brittilehti Daily Mail. Laukun hinta tulee olemaan noin 190 euroa.
Daily Mailin mukaan ympäristötietoisilla muotinettisivuilla ollaan oltu innostuneita Hynekin keksinnöstä. Laukun ulkonäkö on suunniteltu muotitietoiset naiset mielessä.
Hynekin mukaan laukku on helppo ladata ikkunalaudalla tai ulkona. Hynek kertoo, että täyteen ladattu akku kestää jopa kuukauden. Laukun vuoreen on piilotettu akut ja laukussa on USB-portti.
Hynek suunnitteli laukun jo kolme vuotta sitten Iowan yliopiston kilpailun yhteydessä.
