Eilen Idols-kilpailun joutui jättämään parkanolainen Anna-Kaisa Riitijoki, 22. Tuomarit ihmettelivät taas, miten heidän parjaamansa Kalle Löfström ei vieläkään tippunut kisasta. Pudonnut Anna-Kaisa ja tuoreimmassa ohjelmassa tuomaristoon kuulunut poptähti Jippu löysivät Kallen kuningastien takaajiksi kaksi tahoa.
– Tiesin jo, että putoan, koska Anna ja Pete ja Kalle eivät putoa. Kun tuomarit haukkuvat Kallea koko ajan, hän saa lisä-ääniä sillä. Koop ei putoa. Jäljelle jää minä, hän sanoi.
Myös tuomarivieraana toimineella Jipulla oli näkemys siitä, miksi Kalle ei lähde, vaikka häntä kuinka haukuttaisiin.
– Olin Ansku-fani, mutta tiesin että Kalle ei putoa, vaikka hän ei olekaan hyvä. Tämä on ilmeisesti lastenohjelma, ja lapset ovat ihania. Kun lapset päästetään äänestämään, ne äänestävät söpöintä.
Anna-Kaisalla on edessään karu paluu arkeen tällä viikolla. UPM:n Aureskosken puujalostamossa työskentelevä Anna-Kaisa vaihtaa Ooperatalon loiston ja säkenöivät esiintymisasut takaisin työhaalareihin ja tehtaan kelmeisiin valoihin.
– Menen tiistaina kuudelta töihin, ja olen siellä. Palaan Parkanoon hyvillä mielin ja helpottuneena. Siellä on hyvä porukka vastassa, Anna-Kaisa sanoo ohjelman sivuilla.

Kommentit
kuka kirjoitti
Anna-Kaisalla on edessään karu paluu arkeen tällä viikolla. UPM:n Aureskosken puujalostamossa
- Mitä karua siinä on jos on työpaikka minne mennä? Onko US asenteessa jotain tarkistamisen varaa?
Kallessa on karismaa
Vaikka joku tuomari sanoi, että Kalle pysyy lasten äänillä, niin vanha vaari 70 v. pitää Kallea parhaana sekä laulajana että tulkitsijana. Että on muutakin kuin lasten äänet.
Onko vaarin korvat puhdistettu koska?
Heräsi epäilys josko ne kannattaisi käydä puhdistamassa terveyskeskuksessa vaikusta. Sitä kertyy melkoisesti ja äänimaailma muuttuu vinoutuneeksi.
Hmm
Nappulaliiga tämän kisan kuitenkin ratkaisee. Muihin kilpailijoihin verrattuna laulutaidoton on aikaisemminkin voittanut tässä kisassa. Toivottavasti tällä kertaa voittaisi kuitenkin parempi.
Kalle on aito
Kallen menestys kestää loppuviimeksi mielestäni siksi, että hän on aito. Kyllä hän myös laulaa hyvin, mielestäni eilen hänen esitys hieman kärsi liiallisesta bändin äänen korostamisesta. Hän ei kuitenkaan sortunut väkisin huutamaan mikkiin päästäkseen enemmän esille, vaan veti puhtaan tyynesti setin läpi.
Vaikutusvallattoman tuomariraadin turhautuminen näkyy läpi kerta toisensa jälkeen selvemmin. Jippu sortui käyttäytymään jopa ala-arvoisesti. Lasten stereotypisointi aivottomiksi on ylimielistä. Niin lapset kuin aikuisetkin ostavat sellaista musiikkia, josta pitävät, johon voi samaistua ja joka antaa toivoa. Miksi lapsilla ei olisi oikeutta äänestää? Äänioikeus on jokaisella ja se on pari kymppiä kourassa levytiskillä. Ihan turha kitistä jos ei kassakone kilise. Kannattaisi ottaa oppia Kallelta, hän osaa käyttäytyä. Jos Kalle pitää oman linjansa, hän tulee varmaan menestymään ja ansaitsee joka ainoan sentin.
Musiikin ostajat
"Niin lapset kuin aikuisetkin ostavat sellaista musiikkia, josta pitävät, johon voi samaistua ja joka antaa toivoa."
Epäilemättä juuri näin. Tämän lisäksi mm. vanhemmat ostavat lapsille musiikkia siksi että se on listoilla, siksi että ovat nähneet artistin nimen lehdissä ja televisiossa jne. Itsekin ostin lapsena musiikkia siksi että naapurin isompi poika sattui tykkäämään kyseisestä bändistä. Syitä ja selityksiä riittää jos jonkinlaisia.