Brittiläisen Telegraphin mukaan neurologien tekemissä tutkimuksissa huomattiin, että oman joukkueen tekemä maali aiheuttaa aivoissa reaktion samalla alueella, joka on liitetty seksuaalisen mielihyvän saamiseen.
- Tuloksemme osoittavat, että joillakin ihmisillä jalkapallo tuottaa samanlaista mielihyvää kuin seksin harrastaminen, tutkimuksen johtaja John McLean Glasgown Neurologisten Tieteiden Instituutista sanoi Telegraphin mukaan.
Tutkimuksessa, joka julkaistaan tällä viikolla psykiatrissa julkaisussa nimeltään Neuroimaging, tutkitiin jalkapalloseura Glasgow Rangersin faneja. Faneille näytettiin videoklippejä heidän joukkueensa maaleista. Faneille näytettiin pätkiä myös tilanteista, jossa maalia ei syntynyt.
Tuloksissa havaittiin, että maalien näkeminen aktivoi mielihyvää tuottavan aivokuoren alueen, kun taas maalipaikan epäonnistuminen ei sitä tehnyt. Tutkimustulokset eivät tosin ole sukupuolesta kiinni, koska sekä miehillä että naisilla mielihyvän tunteet syntyvät samassa aivojen lohkossa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
”ulkomaalaiset vie meidän naiset”.
Helena Oikarinen-Jabai toteaa kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa (14.12.), ”mustia miehiä kohtaan tunnetun irrationaalisen pelon ja vihan yhdeksi syyksi on todettu alitajuinen halu mustan miehen kehoa kohtaan”. Ollaan siis taas kaivettu esiin vanha hokema jonka mukaan nuorten miesten rasismin pääasiallinen motiivi on pelko siitä, että ”ulkomaalaiset vie meidän naiset”. Jos lähdetään, siitä, että asia on näin, niin mitäs sitten ja mitä se kertoo väitteen esittäjästä?
Ihminenhän useimmiten arvioi toisten käyttäytymistä ja arvostuksia omansa pohjalta. Näin ollen olen vetänyt johtopäätöksen, että rasismin vastustaja , joka väittää rasististen mielipiteiden johtuvan naisten viemisen pelosta, vastustaa rasismia naisten viemisen toivossa (ehkä hän haluaa seurata vierestä kun neekeri köyrii mielitiettyään). Mielestäni on täysjärkisempää olla rasisti naisetta jäämisen pelosta johtuen, kuin olla rasismin vastustaja siksi, että ulkomaalaiset veisivät naiseni.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/
Alunperin koko lajimme
Alunperin koko lajimme populaatio lienee ollut mustaihoinen. Pohjoiseen siirtyminen ja auringonvalosta saatavan vitamiinin tarve vaalensi darwinismin teorian mukaisesti ihoamme. Tummemmat kuolivat riisitautiin.
Tämän mukaan sisäämme on voinut jäädä kaipuu tummiin sulhoihin ja morsiamiin. Tai sitten kyseessä on vaihtelunhalu.