Madonnan Suomen-konsertin pääsylipuja myyvän Lippupisteen verkkopalvelussa on ilmennyt ongelmia. Ainakin osa Lippupisteen verkkosivuille pyrkijöistä on saanut ruudulleen viestin "Sivua ei voi näyttää. Haluamasi sivu ei ole tällä hetkellä käytettävissä." Liput tulivat myyntiin aamuyhdeksältä.
Lippupisteestä ilmoitettiin kello 9.10, että ainakin osa halukkaista on onnistunut ostamaan lipun netistä.
Liput tulivat aamulla myyntiin myös R-Kioskeissa. Ensimmäisten tietojen mukaan myös R-Kioskeilla oli ongelmia saada yhteyttä Lippupisteen verkkopalveluun.
Puhelinmyynnin numeroon ei päässyt aamuyhdeksältä läpi. Lippupisteen mukaan tämä kertoi suuresta soittoruuhkasta.
Lippupisteellä oli alkuvuodesta ongelmia Bruce Springsteenin ja Morrisseyn konserttien lipunmyynnissä. Lippupiste ilmoitti viime perjantaina, että nuo ongelmat oli korjattu.
Madonna esiintyy Helsingin Jätkäsaaressa. 6. elokuuta.

Kommentit
Ja taas...
Lippupiste tyri pahasti. Nettisivut kaatuivat jo ennekuin lipunmyynti ehti alkaa. Nyt harmittaa!
Alimitoitettu
Totuuden nimissä: Onnettoman tukossa ne on olleet Lippupalvelunkin systeemit isojen tapahtumien yhteydessä.
Mutta ihan p**kat järjestelmäthän noilla on!!!
Jos kuuluu osana isoon kansainväliseen konserniin, miksi eivät käytä yhteistä jättikokoista serverifarmia tapahtumalippujen myynnissä? Nettikaupassa ihan sama, missä eu-maassa palvelimet fyysisesti olisi - tai voisi olla hajautettuna moneen maahan.
Pahin kuormitus tulee aina 2h ajan lipunmyynnin alkamisesta, systeemit pitäisi mitoittaa sen mukaan.
Paskaako sillä on väliä jos joku urputtaa
"Jos kuuluu osana isoon kansainväliseen konserniin, miksi eivät käytä yhteistä jättikokoista serverifarmia tapahtumalippujen myynnissä? "
Miksi käyttäisi, kun saman tilin tekee näinkin?
Paskaako sillä on väliä jos joku urputtaa, huomenna se sama urpo on kuitenkin taas näitä lippuja ostamassa.
Sama juttu vaaleissa, aina niiden väleissä valitetaan, että kataiset, lipposet, vanhaset niin rosvoja että, mutta kunhan taas vaalit niin samat naamat ne istuvat Arkadianmäellä.
Hyvä meininki
Puhelinpalveluun pääsin läpi n. klo 10, mutta siellä mieshenkilö ilmoittikin, että lippuja ei puhelinpalvelun kautta pysty hankkimaan, koska heidän järjestelmänsä ei toimi. Kehotti yrittämään netin kautta. Samaan aikaan Leppävaaran yhteispalvelupisteen Lippupisteen toimipisteessä ei myöskään pystytty myymään lippuja.
Lipun myynnin uskottavuus koetuksilla
Varausjärjestelmät oli käytännössä kaikki nurin ja siitä huolimatta kaksi pääkatsomoa saadaan myytyä loppuun vajaassa kymmenessä minuutissa ja sitten nämä sankarit kertoivat viime viikolla ettei lippuja ole myynnissä ennenkuin maanantaina - just joo...
Juu en saanut lippua vaikka varaus oli lippuihin ainakin 4 kertaa, joista jokaisesta varauksesta lensi takaisin jonoon ilman, että pääsi maksamaan. Mutta tulihan Habbo-ukkojen ulkonäkö tutuksi. Kuvaavaa lienee, että ihmiset luovuttivat lippupisteen nettikaupassa luottokorttitietonsa ja silti jäivät ilman lippuja - järjestelmä toiminee kuitenkin laskutusvaiheessa moitteettomasti vai?
Madonnan liput
Niimpä...jäin ilman lippuja taas vaihteeksi.Välillä sivuille pääsi ja sai jo varata mutta sitten kaatui.....on se kumma kun ohjelma on ihan peestä ja moni jää ilman...Lippupiste on ihan väärä paikka laittaa lippuja myyntiin!!
Käyttäisitte Lippupalvelua tai Tikettiä kun ei ole ikinä niiden ohjelmien kanssa ollut ongelmia ja saanut liputkin...
Kapitalistien juonia
Kaiken takana on tuloksen ja huomioarvon maksimoiminen.
Kaikki liput saatiin myydyksi ennätysajassa ja tapahtumasta saatiin aikaiseksi uutinen kaikkiin medioihin jo pelkästään lipunmyynnillä. Näin saadaan pidettyä maailmantähtien lippuhinnat jatkossakin korkeina ja ihmiset ostamaan lippuja paniikin vallassa heti - mahdollisuus keikkojen peruuntuminen huonon kysynnän vuoksi pienenee.
En myöskään ihmettelisi, vaikka Rautakirjassa olisi hyvinkin johtoportaassa tiedetty siitä, että R-kioskien kautta ei saada myyntiin kaikkia lippuja - mitäpä se heitä loppujen lopuksi kiinnostaa kun koko lipunmyynnin juonena on saada kioskit täyteen potentiaalisia asiakkaita.
Kapitalistien juonia koko juttu!