
Ulvaeus ei ymmärrä, että monet Pirate Bayn kannattajista perustelevat nettipiratismia ”yksilönvapaudella” ja meneillään olevaa oikeudenkäyntiä taisteluksi nettivapauden puolesta.
- Sivuston kannattajat taistelevat korkeintaan vapaudestaan olla laiskoja ja nuukia, Ulvaeus sanoi mielipidesivusto Newsmillin keskustelupalstalla.
Ulvaeuksen mukaan laittomat lataajat tekevät nykyisestä tilanteesta aivan väärin perustein David vs. Goljat –skenaarion, jossa ahneet levy-yhtiöpomot viilaavat kuluttajia linssiin.
- Kaikki laulut ja elokuvat ovat lähteneet jonkun yksilön ideasta, mutta siitä ei välitetä.
Ulvaeus ihmettelee, miksi se on ”niin pirun vaikeaa" käsittää, että luovan alan ihmiset eivät julkaise teoksiaan, jos he eivät usko saavansa siitä myös taloudellista hyötyä.
- Onko se nyt niin vaikeaa maksaa?
Ulvaeus on ottanut aktiivisesti osaa piraattikeskusteluun netissä. Häntä itseään syytettiin viime vuonna veronkierrosta ja veropakolaisuudesta.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Hienoa, ongelma korjattu
Sittenhän ongelmaa ei ole. Tutkitusti on osoitettu, että nettipiraatit käyttävät keskimäärin kaikkein eniten rahaa musiikkiin, elokuviin ja muuhun kulttuuriin.
Eli luenko nyt oikein, Björn Ulvaeus arvostaa Pirate Bayn toimintaa, koska sen kautta generoidaan yhä enemmän rahaa käyttäviä kuluttajia?
Kerätään köyhälle kolehti kun han säger
sanoo paljonko jo saamastaan liiasta rahasta muka puuttuu. Ahneella on paskanen loppu ja piialta saa tikun pyyhkimiseen vessapaperin puutteessa.
"Häntä itseään
"Häntä itseään syytettiin viime vuonna veronkierrosta ja veropakolaisuudesta."
Haha! Mahtava lisä uutiseen.
No huh huh
Mitä juttua, mies on läpeensä ahne.
Pannaan hattu kiertämään
Pannaan hattu kiertämään ettei hemmo herää aamulla peeaana.
Monet lataajat ovat varmasti
niitä jotka eivät todellakaan halua maksaa mistään, mutta niitäkin lataajia on jotka ensin lataavat ja ostavat sitten levyn ihan kaupasta.
Siitä olen kyllä samaa mieltä että tästä Pirate baysta on ihan turha tehdä Daavid VS Goljat taistelua, oikeus käsittely on kesken ja annetan molempien tuoda näkökulmansa esiin.
Saatanoita vai enkeleitä, kumpaa nuo Pirates miehet edustavat, tuskin kumpaakaan. Mutta jos heidän tavoiteenaan on tehdä rahaa ja voittoa taiteilijoiden työllä maksamatta siitä on heidän toimintansa väärin.
"Häntä itseään
"Häntä itseään syytettiin viime vuonna veronkierrosta ja veropakolaisuudesta." "- Onko se nyt niin vaikeaa maksaa?"
Millainen se loppu olikaan
Millainen se loppu olikaan ahneella?
Vaikeaa on maksaa "muusikoille" (hassusti pukeutuneelle lähes rytmikkäälle suunaukojalle), jos hinta on täysin kohtuuton. Loputtomuudesta puhumattakaan. C-kasetti, Vinyyli, CD, DVD, Bluray, iTunes, mp3, WHATEVERNEXT. Kaikesta täytyy maksaa aina uudelleen, uudelleen, uudelleen ja erikseen. Kuitenkin on kyse samasta kappaleesta. Josta on jo maksettu, maksettu, maksettu, maksettu, maksettu ja maksettu.
Miksi sama tilanne ei koske muita taiteenlajeja? Elokuvia ehkä, mutta siihen se jääkin.
Ahneita p*skoja nuo Björnin kaltaiset henkilöt.
Toivoo nimim.
Pikaista loppua odotellessa
Kasettimaksu on laillistettua varkautta
Kasettimaksua perusteltiin sitä koskevan lain säätämisvaiheessa, että suurin osa tallennusmedioista menee tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin kopiointiin. Jo tuossa vaiheessa unohdettiin se, että myös omista tuotoksista ja tiedostojen varmuuskopioinnista joutuisi maksamaan tekijänoikeusmaksua. Miksi?
Vielä enemmän perseellään tuo kasettimaksu on nyt, kun käytännössä Lex Karpela teki lähes kaikesta kopioinnista laitonta. Kasettimaksulle ei ole perusteita, se pitää poistaa. Vaan kun ei poisteta, sehän on yksi rahastusautomaatti.
Eräs artisti kertoi, että mikäli hän aikoo julkaista itse tekemänsä kappaleen, niin siitäkin hänen pitää maksaa tekijänoikeusmaksu. Jos tuo on totta, niin aika syvältä on tekijänoikeuslaki.
Joo USB
Taisi olla esillä myös taannoin USBtikullekin joku maksu....korjatkaa jos muisti pätkii.
Hyvää on ettei hoilaamisesta tarvitse vielä maksaa tekijänoikeuksia vaikka rikoshan sekin on jos levittää toisen kappaleita sillee.
Kyllä ja halusivat sen vielä kännyköillekin
Ihmisen ahneudella ei ole mitään rajaa. Veroja pakoileva ruotsalainen, joka osti oikeudet abban tuotantoon muilta jäseniltä on varmasti oikea henkilö antamaan objectiivisiä lausuntoja tekijänoikeuksista
Lapsiin kohdistuva markkinointi
Hienoa samaan hengenvetoon voitaisiin nostaa syyte markkinointipedofiliasta. Koko musiikkiteollisuuden menestyshän perustuu suurelta osin lapsiin kohdistettuun markkinointiin.
: /
Aivan sama kyllä montako sivustoa menee alas, takaisin ostelemaan leffoja & pelejä & musiikkia kokeilematta niitä en ole menossa.
Jos TPB jostain syystä menisi alas, on täysin identtisiä sivustoja satoja ympäri maailmaa. Vaikka nämä kaikki kaadettaisiin, on silti p2p eli vertaisverkot kuten dc++. Vaikka tämäkin pisteittäisiin alas, sama jatkuu ircin ja vaikkapa messengerin kautta.
Tuossa vain yleisimpiä ohjelmia muuten. Ruotsin viranomaisilla tulee olemaan hommaa puolen internetin takavarikoinnissa.
Vaikee tajuu.
"Ulvaeus ihmettelee, miksi se on ”niin pirun vaikeaa" käsittää, että luovan alan ihmiset eivät julkaise teoksiaan, jos he eivät usko saavansa siitä myös taloudellista hyötyä."
No ehkä siksi kun on itse julkaissut jo 95 teosta ilmaiseksi reilun kymmenen vuoden aikana internetissä.
"Eräs artisti kertoi, että mikäli hän aikoo julkaista itse tekemänsä kappaleen, niin siitäkin hänen pitää maksaa tekijänoikeusmaksu. Jos tuo on totta, niin aika syvältä on tekijänoikeuslaki."
Tottahan tuo on mutta johtuu tekijänoikeusjärjestöstä, ei laista. Onhan se lakikin kyllä monelta osin syvältä...
Eiköhän Björnillä ole jo
Eiköhän Björnillä ole jo ihan tarpeeksi rahaa.
- Onko se nyt niin vaikeaa pistää leipäläpi umpeen?
Kateus
siitähän tässä on kaikenkaikkiaan kyse. Ainakin sinun kohdallasi. Kun ei itse osaa mitään niin ei arvosta muidenkaan tekemisiä ja saavutuksia. Ei Ulvaeuskaan mitään ole ilmaiseksi saanut vaan on pitänyt osata ja tehdä rankasti töitä. 60-luvulta lähtien. Tuskin olit edes syntynyt silloin.
ABBA on myynyt 70-luvulta
ABBA on myynyt 70-luvulta lähtien niin mielettömästi levyjä (kohta 400 miljoonaa) että luulisi Mr. Ulvaeuksella olevan taskurahasta kaikkea muuta kuin puutetta! Tosin ABBA sai kärsiä piratismista jo alkuvuosinaan, kun esim. Kiinaan ei virallisesti yhtyeen levyjä ostettu, mutta kopioita myytiin joka kioskilla... Ehkä tällainen on jäänyt kaivertamaan mieltä.
ÄLÄ VARASTA - tai VARASTA SITTENKIN
Kukaan ei julkaise levyjä, leffoja, kirjoja ym. vastaavia ns. kaupallisia julkaisuja vain, jotta ne kopioitaisiin saman tien maksamatta niistä mitään. Tekijöiden palkkiot maksetaan usein jälkikäteen myynnin perustella, ja rojaltitulot jäävät artisteilta, kirjailijoilta, näyttelijöiltä ja muilta taustatyöntekijöiltä saamatta. On turha puolustella varkautta tällä lapsellisella kliseellä "ahneista levy-yhtiöistä". Nämä varkaat ne ovat ahneita, aivan kuten varkaat yleensäkin. Kun onnistuu varastamaan kerran, nälkä vain kasvaa syödessä, pitää saada lisää ja lisää.
On korkea aika saada nämä omituiset varkaudet loppumaan. Jos sanotaan, että nämä samat "varkaat" käyttävät paljon rahaa muutenkin musiikkiin ja elokuviin, niin rahaahan heillä siis on, menkööt kauppaan ostamaan tai vuokraamaan kuluttamansa materiaalin. Saavat tekijätkin osansa.
terv. Musiikin ja kirjojan "tekijä", jonka tulot perustuvat niiden myyntiin!
Tästähän on kyse.
Minusta on todella halveksittavaa se, että käytetään jonkun luovan henkilön tai ryhmän taiteellista tuotosta hyväkseen maksamatta siitä mitään. Jos ei pysty maksamaan ei käytä. Se on niin yksinkertaista. Minusta on nykyisin todella tyhmää tuollainenkin, että saatetaan "ladata" tuhansia kappaleita koneelle eikä niiden esittäjistä tms ole mitään hajua. Jos katsoisi vähän sitäkin mitä koneelleen lataa eikä vain määriä niin voisi ymmärtää laadunkin päälle.
Minusta yleisesti ottaen julkaistavan musiikin laatu on mennyt melko heikoksi ja saman toistoksi. Juuri sen takia, kun mitään suurempaa taiteellista yritystä ei noissa biiseissä enää ole. Miksi tehdä työtä vaikeimman kautta kun sen työn tulos kuitenkin varastetaan ja mitätöidään. Samaa rämisevää avosointurämpytystä kaikki biisit.
Kysehän nykyisin ei ole siitä, että nuori haluaisi tulla julkisuuteen musiikkinsa vuoksi. Vaan kyse on siitä, että nimenomaan tullaan julkisuuteen musiikin avulla sen ollessa toisarvoinen tekijä. Pääasia, että tullaan julkuksi.
"Opeta minulle,
"Opeta minulle, aurinko,
mik’ on laulajan oikea onni.
- Tee kuin minä, paista vaan,
laulajan onni on antaa."
-Eino Leino, Auringon opetus-
Eipähän
Einokaan pelkällä aurinkovoimalla elänyt. Kyllä siihen muitakin voiteita tarvittiin.
Tarvittiin tarvittiin... Kai
Tarvittiin tarvittiin... Kai luit koko viestini?
Einonkin elämä olisi ollut
Einonkin elämä olisi ollut ehkä helpompaa, jos olisi voinut käyttää internettiä julkaisu- ja markkinointikanavana. Onneksi näin myöhemmin Einon runot ovat löytäneet tiensä nettiin.