Sunnuntai 27.5.2012

Jurassic Park -leffoissa paha virhe?

Luotu: 
1.4.2009 08:14
  • Kuva: Wikimedia Commons / Axel Mauruszat
    Brachiosauruksen luuranko berliiniläisessä museossa.

Tietokoneanimaatioista ja esimerkiksi Jurassic Park -elokuvista tutut pitkäkaulaiset dinosaurukset eivät ehkä todellisuudessa pitäneetkään päätään kirahvimaisesti pystyssä ja hamunneet ruokaa korkealta puista.

Britannialaisessa Biology Letters -tiedelehdessä julkaistussa artikkelissa arvellaan, että Brachiosaurusten kaulasta oli samanlaista hyötyä kuin pitkästä pölynimurin varresta: dino sai hamuttua ruokaa laajalta maa-alueelta liikuttamatta keskivartaloaan. Näin se säästi energiaa, sillä sen tarvitsi kävellä vähemmän ruuan perässä.

Teoria perustuu siihen, että yli yhdeksänmetrisen kaulan pystyssä pitäminen olisi suuri haaste verenkierrolle. Pelkkään verenkiertoon olisi kulunut todella paljon energiaa, eikä saurusten sydän olisi todennäköisesti edes pystynyt tehtävään.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Ja kun vielä vähän pinnistää niin tajuaa, että pitkäkaulaiset dinosaurukset olivat vesieläimiä tai ainakin viettivät paljon aikaa vedessä. Ulottuivat syvälle vesikasveihin ja löhöilivät päivät pitkät rantsulla.

Pentti Niskanen

Mitä jos tutkijat (esimerkiksi Ohto Manninen) saisivat selville, että Suomi ei mennytkään Venäjälle kesällä 1941 pää pystyssä ja Hitlerin kädestä pitämänä, vaan tirkisteli Venäjää Hitlerin jalkojen välistä?

kultaraha

Mikä menee ylös, tulee myös alas. Se veri, mikä pumpataan ylös dinon päähän, tulee sieltä myös samassa suljetussa systeemissä alas. Toisin sanoen veren asemaenergia ei muutu. Sydän ei joudu tekemään työtä painovoimaa vastaan.

Tämä on kuin lappo, vain sillä erotuksella, ettei letkun päiden välillä ole korkeuseroa. Kun lappoletku on täynnä nestettä ja letkun toinen pää on hieman alempana kuin toinen, niin neste alkaa virrata itsekseen. Se nousee toista puolta ylös ja laskee toista alas. Tämä johtuu siitä, että alempana olevassa letkunpäässä on korkeampi nestepatsas kuin toisessa, jolloin letkun päiden välillä on paine-ero. Paine-eron ei tarvitse olla suuri, eikä se riipu ylöspäin menevän silmukan korkeudesta, vaan ainoastaan letkun päiden välisestä korkeuserosta.

Koska dinon verenkierto on suljettu systeemi, niin ei ole merkitystä, mitä reittiä veri kulkee. Aivan kuten ei ole merkitystä tavallisen kappaleen potentiaalienergiallekkaan ja energian häviämättömyydelle sillä, mitä reittiä kappale nostetaan pöydälle ja siitä takaisin lattialle. Sydämen kannalta sieltä lähtevässä ja siihen saapuvassa letkunpäässä on yhtä korkeat veripatsaat, jolloin päiden välillä ei ole paine-eroa. Jos veri ei palaisi takaisin sydämeen vaan juoksutettaisiin ulos dinon päästä, niin silloin letkun päiden välillä olisi paine-ero (p = ρgh), jota vastaan sydämen pitäisi tehdä työtä. Riittää siis, että sydän tekee työtä voittaakseen letkussa olevat virtausvastukset ja ne ovat samat, oli dinon pää vaakasuorassa tai pystyssä.

Analogiaa voi hakea vaikka maailmanpyörästä. Kun korit ovat tasapainossa, niin moottori ei joudu tekemään työtä painovoimaa vastaan. Jos vastuksia ei olisi, niin maailmanpyörä jatkaisi pyörimistä alkukiihdytyksen jälkeen loputtomiin, ilman uutta energiaa ja riippumatta pyörän korkeudesta tai painovoimasta.

Huumorivieras

Sitten kun löytyy vielä sen puolipitkäkaulaisen dinon fossiili, josta kuvan dino on kehittynyt, niin saadaan todistettua evoluutioteoriakin todeksi. Näin Darwinin juhlavuotena.

semi

Jos niitä nyt todellisen biologian puolelta tarkastelee ovat niin mittavat että koko elokuva olisi yksi suuri virhe.
Mutta kyseessähän on viihde/seikkailu filmi joten mitään merkitystä sillä ei ole biologian kannalta.

Kuten Lucas jossain Tähtien Sodan dvd extroissa mainitsee, tapahtuu paljon sellaista mikä tosiaan ei ole oikeasti mahdollista avaruudessa.

Mutta koko juttu, kulkeeko pää pystyssä vai ei.? Lehti sanoo sanan ehkä, eli ehkä he vaan itse miettivät siellä että ehkä näin olisi voinut olla. Näitä ehkä väitteitä tippuu aika ajoin niin tieteessä kuin biologiassa. Ehkä väiteeseen ei tarvita edes aprilli päivää.

Brave Newman

Toisen vuoden 1993 jälkeen syntyneen paljastuksen mukaan taas velociraptorit (JP-elokuvan älykkäät kynsisaurukset) olivat "aikuisten oikeasti" varsin huomattavassa määrin höyhenien peitossa toisin kuin Spielbergin leffassa. Ilmeisesti hyväksytympikin esitys uratiedeyhteisön keskuudessa, kerran sitä jo kirjoissakin esitellään.