Britti Elise Tan-Robertsista, 2, on tullut Mensan nuorin jäsen. Hänen arvioitu älykkyysosamääränsä on 156, kertoo brittilehti Telegraph.
Tyttö oppi puhumaan viiden kuukauden vanhana. Kävelemään hän oppi kahdeksankuisena ja juoksemaan kaksi kuukautta sen jälkeen.
1-vuotispäiväänsä mennessä hän tunnisti oman nimensä kirjoitettuna. 16 kuukauden ikäisenä hän osasi laskea kymmeneen. Nyt hän osaa laskea myös espanjaksi.
Mensan jäseniksi pääsevät vain ne, joiden älykkyysosamäärä on 148 tai yli. Keskimääräinen ÄO on 100.
Henkilöt:

Kommentit
Erotetaankohan Mensasta helposti?
Tuli vain mieleen, että kaksivuotiaan tapauksessa on kohtalainen todennäköisyys, että ÄO suhteessa ikätovereihin ehtii heilahdella aika tavalla jo siihen mennessä, kun hänestä tulee täysi-ikäinen. Ainakin testituloksissa voi odottaa olevan heilahtelua.
Ehkei tyttöressukan kuitenkaan tarvitse luopua saavutetusta edusta?
Säästellään niitä huutomerkkejä
Jokaisessa ikäluokassa on kaksi prosenttia sellaisia, joiden ÄO ylittää Mensan rajan 148. Myös vastasyntyneistä kaksi prosenttia pääsisi Mensaan, jos heidät testattaisiin.
Älykkyysosamäärä kuvaa ihmisen älykkyyttä suhtessa omaan ikäluokkaansa.
Tarkennus
ÄO kuvaa ihmisen testiälykkyyttä.
ÄO tosiaan heilahtelee
ÄO tosiaan heilahtelee lapsen kasvaessa. Vaikka Elise on nyt Mensa-tasoa (koska häntä verrataan ikäryhmäänsä), verrattuna tavalliseen 16-vuotiaaseen hän on silti erittäin tyhmä. Lapset eivät ole vielä aikuisia, jotka eivät enää kasva ja kehity. Emme voi tehdä johtopäätöstä, että Elise tulee olemaan lopun ikäänsä Mensa-tasoa.
On tietysti mahdollisuuksien rajoissa, että Elise on nero, joka on ikätovereitaan älykkäämpi myös 16-vuotiaana, mutta todennäköisempää on, että hän on vain kehittynyt ikätovereitaan aiemmin. Tällöin ikätoverit ottavat hänet jossain vaiheessa kiinni ja nettona hän on yhtä älykäs isona kuin muutkin keskimäärin. Vain aika näyttää. En tosin usko, että häntä tullaan potkimaan pois Mensasta, vaikka hän suhteessa tyhmentyisikin.
Osittain näiden epävarmuustekijöiden vuoksi en itse haluaisi edes puhua lasten älykkyysosamäärästä, koska he vielä kehittyvät, eikä tulos ole lopullinen. Vasta 16-vuotiasta voi mielekkäästi testata, sillä siinä vaiheessa on jo kehittynyt niin älykkääksi kuin on kehittyäkseen.
Mensa tyrii
Mensa töpeksii tekemällä testejä pikkuvauvoille. Luulisi jokaisen tajuavan, ettei kaksivuotiaiden älykkyydestä ole luotu riittävää havaintoaineistoa, josta näitä tilastollisia jakaumia voisi johtaa.
Sääliksi käy lasta.
Sääliksi käy lasta. Ovatko narsistiset vanhemmat pakottaneet vauvelin hihhulijärjestö Mensan testiin? Missä ovat sosiaaliviranomaiset?
mensako hihhulijärjestö
yleisälykkyys, jota ÄO mittaa, on ihmisen ominaisuus joka on vahvasti keskittynyt keskiarvon ympärille. Sitten on kumpaankin suuntaan pieni ryhmä poikkeavia ihmisiä. Älykkyys on varsin pysyvä ominaisuus, joka lapsilla vielä kehittyy, mutta lapsena mitattu ÄO ennustaa aika hyvin aikuisen ÄO:ta. Mensa on sellaisten ihmisten järjestö, jotka pärjäävät ÄO-testeissä poikkeuksellisen hyvin. Ei siinä mitään hihhulia ole.