Sunnuntai 27.5.2012

Anssi Kela: ”En ole koskaan ollut kännissä”

Luotu: 
20.5.2009 20:08
  • Kuva: Anssi Kelan kotisivut

Muusikko-kirjailija Anssi Kela paljastaa blogissaan, ettei hän ole koskaan ollut kännissä.

- Minun on loppujen lopuksi hieman vaikeaa löytää syytä sille miksi näin on. Absolutismini on kai erilaisten asioiden summa, Kela pohtii.

Hän kertoo olleensa nouruudessaan aktiivinen seurakuntanuori ja uskoo näin välttäneensä pahimmat sosiaaliset paineet. Alkoholi kun ”ei kuulunut raamattupiirin ohjelmaan”.

Tärkeimpänä syynä omaan absolutismiinsa Kela pitää omaa ”kontrollifriikkeyttään”.

- Vieroksun ajatusta siitä, että luovuttaisin edes hetkeksi valtikan kuningas alkoholille. Ehkä jopa hiukan pelkäänkin kontrollin menetystä, itsensä nolaamisen mahdollisuutta. Kyseessä on tietysti naurettava pelko: minähän nolaan itseni lähes päivittäin – täysin selvin päin, Kela kirjoittaa.

Anssi Kelan esikoiskirja Kesä Kalevi Sorsan kanssa ilmestyi viime syksynä. Erityisesti Kela muistetaan hiteistään, kuten Mikan faijan BMW ja Milla.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Votkua

Minä en ole koskaan käynyt Kuussa. En ole juonut koskaan kefiiriä. En ole koskaan syönyt hapansilakkaa eli syrströmminkiä. En ole koskaan ... taitaa olla aika paljon jota en ole.

Vino Pino

Wikipedia: Anssi Kela harrastaa kilpa-autoilua ja on ajanut Suomen F3-sarjaa. Vuonna 2003 hän loukkaantui vakavasti testiajossa Jurvan Botniaringillä ja oli vähällä halvaantua. Kela kuitenkin palasi radoille vuoden kuluttua onnettomuudesta ja on sittemmin voittanut monta kilpailua. Kausi 2007 oli hänen kolmas kautensa Formula 3 -luokassa.

Hohhoijaa, tosi terveellistä elämää elävä streittari.

tapio_o_neva

Oliko niin, että intensiivinen ja jännittävä urheilu tuottaa vereen samankaltaisia aineita kuin piristävät huumeet?

Jos nyt oikein talikolla kaivetaan juorulehtien matoisimmista tunkioista niin muistelen, että tuon autoilun alkuvaiheisiin liittyi vaimon lisensioimaton tyttöystävä kilparadoilla. Tajuntaan vaikuttavia virvokkeita on siis ollut muitakin.