Kimallus.fi -sivuston tekemän Suuren Suomalaisen seksikyselyn mukaan olemme seksuaalisesti aktiivisia ja ennakkoluulottomia.
Kyselyn mukaan suomalaiset hyppäävät sänkyyn suhteellisen helposti, sillä yli neljä kymmenestä (43,6 %) harrastaa seksiä vain päivien seurustelun jälkeen. 37 prosenttia vastaajista odottaa pari viikkoa.
Miltei puolella (44,6 %) vastanneista seksipartnereita on ollut korkeintaan viisi. Tosin poikkeuksiakin löytyy, sillä vajaa viisi prosenttia vastasi harrastaneensa petipuuhia yli 50 eri kumppanin kanssa.
Noin kaksi viidestä pariskunnasta (39,4 %) käyttää seksileluja aktiivisesti. Vajaa kaksi kolmasosaa (62,8 %) kertoo kokeilleensa seksileluja ja reilu 15 prosenttia haluaisi kokeilla niiden käyttöä. Lisäksi yli 90 prosenttia on katsonut pornoa.
Reilu 15 prosenttia suomalaisista on harrastanut ryhmäseksiä ja miltei sama määrä vastaajista haluaisi kokeilla kolmen tai useamman kimppaa. Lisäksi vajaa kolmasosa kertoo kokeilleensa sitomisleikkejä ja reilu 14 prosenttia mielisi tutustua sitomisen salaisuuksiin.
Yhdynnän ihannekestoksi vastaajat määrittelivät yli 15 minuuttia.

Kommentit
Tarpeetonta yleistämistä
Ihan oikeasti nyt. Jutussa puhutaan "suomalaisista" ja "meistä", vaikka kyseessä ovat kimallus.fi-sivustolla vierailleista ne, jotka ovat kyselyyn osallistuneet. Eli aika paljon pienempi otos.
Eipä tuo seksin saaminen
Eipä tuo seksin saaminen nyt taida älyttömän helppoa olla jos pitää peräti päiviä seurustella, jonka aloittaminen on suomalaisille hankalaa..
Kimallus???
Kimallus.fi en ole kertaakaan ennen kuullut koko sivustosta. Mahtaa olla monta vastaajaa tällä tutkimuksella.
suomalaiselta saa helposti seksiä
www.suomalainen.fi
Olen varma, että
Olen varma, että kimallus.fi sivustolla vieraileva ei ole keskinmääräinen suomalainen. Uutisessa pitäisikin lukea että kimalluksen vierailijoista...
Lisää täsmennyksiä
Kun puhutaan "seksin saamisesta", niin pääsääntöisesti tarkoitetaan sitä, "saako mies naiselta" eikä niinkään päinvastoin. Tällöin voidaan ehkä näppituntumalta sanoa, että suomalainen nainen on valmiimpi irtosuhteisiin ILMAISEKSI monien muiden maiden kanssasisariinsa verrattuna, jotka ovat kyllä lahjottavissa vastaavaan puuhaan vähintäänkin yhtä nopeassa aikataulussa. Enkä tällöin tarkoita pelkästään n.s. ammattiprostituoituja.
Pilvihin on piian nännit
Perisuomalaiseen piikakulttuuriin on aina kuulunut anteliaisuuden hyve. Eikä liioin piian aitan ovenrakoon työntyvä agronomin jalka ole koskaan osoittanut kunnioitusta naisen pyhimpiä periaatteita kohtaan.
(kirjaston varastetuin kirja)
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789511190547
Saksalainen aatelismies
Yksi saksalainen aatelismies, joka oli Sveitsissä pankissa töissä, ihmetteli minulle, miksi juuri suomalaisilta naisilta irtoaa niin helposti Helsingissä.
Sanoin, että Lyyli Leväperät haluavat eksotiikkaa, ja toisekseen maalaisessa Suomessa on todella hienoa, että saa olla sivistyneen aatelismiehen kanssa pidempään: jopa aamuun asti.
Onhan siinä jotain hienoa jokanaisen ansioluetteloon, joka tapaa pronvissi-Helsingissä vain pollareita ja brankkareita.
Suomalaiselta saa seksiä helposti
Kyllä saa, mikä on ihan oikein. Mitä pahaa siinä on jos kaksi tervettä aikuista (heteroa) tekevät vapaaehtoisesti keskenään sitä mikä meillä kaikilla on mielessä melkein 24/7. Itse ainakin muistan hyvällä Levillä iskettyjä naisia, (vai kuka loppujen lopuksi iski kenet...?) Vapaata seksiä täysillä ja täysillä valoilla (siis ilman mitään typeriä kumeja) ilman mitään velvoitteita, kas kun molemmat osapuolet tahoillaan varattuja. Mikä näistä seikkailuista seurauksena? Hyvää mieltä silloin ja pitkäksi aikaa jälkeenkinpäin.
Eräs tuttuni, eläkkeellä oleva opettaja, sanoi aikanaan että kurjaa, kun piti asua pienellä paikkakunnalla, ei voinut liikkua niin vapaasti. Onneksi pääsi reissuille silloin tällöin, erityisesti Lappiin, jossa sai rauhassa harrastaa seksiä samanhenkisten kanssa. Mottonsa oli, että aina kun tulee tilaisuus, sitä ei saa jättää käyttämättä. Ihan oikeassa oli. Harrastakaa ihmiset vaan iloisesti seksiä, seksittömyys aiheuttaa nurjamielisyyttä ja synkkyyttä ja erityisesti miehet muistakaa että runsas ejakulointi estää tehokkaasti kivessyöpää.
Jarrua jälkiruuaaksi
"Mitä pahaa siinä on jos kaksi tervettä aikuista (heteroa) tekevät vapaaehtoisesti keskenään sitä mikä meillä kaikilla on mielessä melkein 24/7."
Oletko koskaan ajatellut syödä bromipitoista kiisseliä jälkiruuaksi ja jättää päivän Viagrat napostelematta?
Jarrua jälkiruuaksi
Oletko koskaan ajatellut syödä bromipitoista kiisseliä jälkiruuaksi ja jättää päivän Viagrat napostelematta?
Ei ole tullut mieleen ja varmaankin sen takia että yhtään en tiedä mitä tuo kysymys edes tarkoittaa.
On muistettava että
Suomessa syrjäseuduilla, kun saunassa on totuttu säästämään vettä, sukupuoliakti on miehille yhä vielä myös puhdistautumista terskan esinahan alle kerääntyneestä liasta.
On muistettava että
Tuo olikin uusi tieto ainakin minulle. Hyvä idea! Olenkin huomannut että aktin jälkeen lerssi voi jotenkin paremmin, tuoksuukin raikkaalle. Meilläpäin kerrottiin että kun nuorella miehellä on tätä finniongelmaa, niin se yleensä poistuu ja ihokin voi paremmin, kun poika alkaa harrastamaan aktiivisesti naintia. Tämä pitäisi kyllä sitten suorittaa ilman kumia.