
- Operaatio Kukka alkoi noin kolme vuotta sitten. Istuttamalla kukkia katujen puolelle useammat ihmiset tarkkailevat katuja samalla kun he kastelevat ja hoitavat kukkia, kertoo kaupungin viranomainen Kiyotaka Ohyagi.
Vuonna 2002 Suginamissa tehtiin 1710 asuntomurtoa. Naapurustoja valvovat ryhmät huomasivat, että murtoja tehtiin vähemmän niillä kaduilla, joiden vierustalle oli istutettu kukkia. Niinpä viranomaiset päättivät käynnistää Operaatio Kukan ja vapaaehtoiset tekivät istutuksia kotiensa edustalle.
Operaatio on eittämättä myös toiminut. Vuonna 2008 murtoja tehtiin enää vain 390, eli jopa 80 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2002.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Jatkokehittelyn arvoinen keino
Eläinrakkaat ihmiset voisivat hankkia hevosen, pitää sitä päivisin talon edustalla ja harjaillessa tarkkailla kadun tapahtumia.
Eksotiikasta nauttiva voisi ostaa norsun, jota pestessä silmälläpito myös sujuisi.
luin jostain
Että hanhiparvi taisi olla jonkun whiskytislaamon vahtina. Pitävät melkoista mekkalaa, jos juku vieras tulee paikalle.