Sunnuntai 27.5.2012

Nainen, varo Wii-vammaa!

Luotu: 
18.6.2009 11:25

Naisten kuntoilun siirtyminen sisätiloihin on aiheuttanut vakuutusvahinkoja jo miljardin euron edestä Isossa-Britanniassa, kertoo Telegraph-lehti.

Kotikuntosalit, kuntoilu-dvd:t ja Nintendo Wii ovat myös aiheuttaneet sen, että kuntoilun takia aiheutuneet omaisuusvahingot ovat kuusinkertaistuneet viimeisten 12 kuukauden aikana.

Jo viime vuonna lääkärit olivat huolissaan Wii-vammoista ja yksilöivät uudenlaisen vaurion "Wii-polveksi" ("Wii knee").

Vakuutusyhtiö Sheilas' Wheelsin tekemän tutkimuksen mukaan Britanniassa arviolta 13 miljoonaa naista kuntoilee kotona, kun taas kuntosalilla käy kahdeksan miljoonaa naista. Nintendon aiemmin tänä vuonna julkistamien lukujen mukaan viidessä miljoonassa brittikodissa on Wii. Parhaiten myyvä Wii-peli oli Wii Fit, joka oli myös koko viime vuoden myydyin konsolipeli maailmanlaajuisesti.

Vakuutusyhtiön tutkimuksen mukaan joka viides nainen oli satuttanut itsensä kuntoillessaan tai ollessaan aktiivinen kotona.

Kuntoiluvaihtoehdoista suosituimpia olivat kävely (63 prosenttia), uinti (34 prosenttia) ja Wiin tai Wii Fitin pelaaminen (22 prosenttia).

 

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

lekurina

Yleislääkärinä voin raportoida, että vastaanotolleni tulee jatkuvasti potilaita, jotka ovat sairaita ylipainonsa vuoksi. (Diabetes, polviartroosit ym.) Wii-vammat ovat tähän suhteutettuna sangen harvinaisia. Ainakaan omalle vastaanotolle ei vielä ole ensimmäistäkään Wii-vammaa tullut!

Ylipaino on kansantauti, johon auttaa liikunta ja ruokavalio. Ihan sama miten, kunhan sitä liikuntaa jotenkin harrastaa! (Päivittäisellä puolen tunnin reippaalla kävelylläkin pääsee jo hyviin tuloksiin.) Ei kotijumppaa mielestäni ole "turvallisuussyistä" mitään syytä erikseen pelätä. Tietysti kannattaa katsoa ympärilleen, ettei vahingossa mätkäise tuolinkarmia tms.

Suurempi terveysriski on jättää liikkumatta!