Sunnuntai 27.5.2012

BB-aktin näyttäminen ”sallittua myös ilmaiskanavilla”

Luotu: 
10.9.2009 17:56

Televisiossa saa näyttää yöaikaan millä tahansa kanavalla lähes mitä tahansa. Apulaisjohtaja Merja Saari viestintävirastosta kertoo viraston valvovan ainoastaan sitä, että lapsille haitalliset ohjelmat lähetetään riittävän myöhään.

–Televisio- ja radiotoiminnasta annettu laki ei ota kantaa siihen, mitä televisiossa saa esittää ja mitä ei, Saari toteaa.

Näin ollen Big Brother -maksukanavalla lähetetty kohua herättänyt alaston yhdyntä olisi voitu esittää yöllä myös millä tahansa ilmaiskanavalla ilman, että Viestintävirasto olisi puuttunut asiaan.

Maksukanavilla rohkeaakin sisältöä saa lähettää mihin aikaan hyvänsä. Esimerkiksi aikuisviihdekanavalla voidaan näyttää pornoa ympäri vuorokauden.

Rikoslaki estää kuitenkin kokonaan joidenkin asioiden näyttämisen kuvaruudussa. Tutkijatohtori Päivi Tiilikka Helsingin yliopistosta kertoo, että raa'an, pitkäkestoisen ja itsetarkoituksellisen väkivallan kuvauksen levittäminen on lailla kiellettyä.

Olennaista on, ettei väkivaltaa tehdä levitystä varten. Tosi-tv-ohjelman formaattiin ei näin ollen voi kuulua esimerkiksi se, että kilpailijoita pahoinpideltäisiin, raiskattaisiin tai murhattaisiin.

Seksin saralta kiellettyä on lapsipornon ja eläimiinsekaantumisen esittäminen. Aikuisten ihmisten omasta halustaan harrastamaan seksiin rikoslaki ei puutu millään tavalla.

Kameroiden pyöriessä seksiä harrastavien täytyy kuitenkin tietää, että heitä kuvataan.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

OL

Eikös tässä ollut kyse tuotanoyhtiön järjestämästä ja käsikirjoituksen mukaisesti menneestä toiminnasta. Nostettiin haloo ja nyt katsojat lisääntyvät. Josko sitä vieläkin tulisi - sitä pornoa!

Varmaan kukaan ei aikuisten oikeasti saanut potkuja kunhan sanoovat moista. Näin se vaan on nähtävä!

Jamppa***

On kyllä todella tekopyhää touhua, että aktin pikaisesta näyttämisestä nostettiin iso haloo ja annettiin yhdelle työntekijälle potkut... Katsojat saivat kirjaimellisesti sitä mitä tilasivatkin, ja Big Brotherin suosio tuskin ainakaan kärsi.

Erityisen tekopyhää hommasta tekee se, että alkoholilla kännäämistä näytetään koostelähetyksissäkin avoimesti illasta toiseen. Jos mietitään asiaa moraalin kannalta, niin paljon pahempi juttu toi alkoholilla läträäminen on kuin parin sekunnin vilaus yhdynnästä.