Uusi Suomi / Viihde Tiistai 9.2.10 Aseta US kotisivuksi

Iloisia HBO-uutisia Suomeen

Iloisia HBO-uutisia Suomeen
Julkaistu: 15.9.2009
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Sopranos on HBO:n tunnetuimpia sarjoja.
Kuva: EPA / All Over Press
Sopranos on HBO:n tunnetuimpia sarjoja.

Yleisradio ja yhdysvaltalainen televisioyhtiö HBO ovat tehneet kolmivuotisen jatkosopimuksen HBO:n sarjoista. Jatkossa Ylellä on oikeus esittää niitä myös YLE Areenassa.

Uusi sopimus ei enää Ylen mukaan määrittele esityskertoja, vaan ajanjaksoja, joina ohjelmaa saa esittää. Siten esityskertoja voidaan lisätä.

Yle saa HBO:n sarjat ohjelmistoonsa myös aiempaa tuoreempina, kun viive HBO:n ensi-illan ja Ylen ensiesityksen välillä lyhenee. Aiemmin Suomi-televisiointia piti odottaa vuoden verran.

Tulevia HBO-sarjoja Ylen kanavilla ovat muun muassa Mullan alla -sarjan tekijän Alan Ballin vampyyrisarja True Blood (YLE TV2:ssa keväällä 2010), Tyynenmeren sodasta kertova Steven Spielbergin ja Tom Hanksin sarja The Pacific (YLE TV1:ssä syksyllä 2010) sekä botswanalaisista naisetsivistä kertova The No. 1 Ladies Detective Agency (YLE TV1:ssä vuoden 2010 aikana).

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Yleisradio
Muut: Televisio
 
 
 

Julkista palvelua?

Onkos tämä nyt taas sellaista "julkista palvelua", johon kaupalliset kanavat eivät millään pystyisi ja tv-maksu/mediamaksu on siten perusteltu?

sitä juuri

Ehdottomasti, minulla ainakin on pakottava tarve katsoa sarjaa "botswanalaisista naisetsivistä kertova The No. 1 Ladies Detective Agency" verovaroin rahoitettuna.

Eiköhän myös noilla

Eiköhän myös noilla mainoskanavilla olisi ollut mahdollisuus tehdä HBOn kanssa vastaava sopimus aikanaan ja ihan oikeasti tuo soppari HBOn kanssa ei ole niin kallis kuin miltä se kuulostaa.

Kuvitelkaapa tilannetta ilman YLEä, kuka veikkaa paljonko esim. MTV3 ja Nelonen lähettäisi ilmaista ohjelmaa kun ei olisi Yleisradiota. Itse veikkaan että eipä juuri lainkaan, ehkä uutiset.

Siis mihin viittaat

Siis mihin viittaat mainosrahoitteisten kanavien ilmaisella ohjelmalla? Kertauksena nyt vielä jos et ole ennen tiennyt: luparahat menevät kokonaisuudessaan Ylelle, niitä ei jaeta mainosrahoitteisille kanaville.

Mtv3 ja Nelonen siis rahoittavat toimintansa mainoksilla, joten niiden lähettämä ohjelma ON katsojalle ilmaista. Ylen kohdallahan näin ei ole, vaan rahoitus kerätään tv-lupamaksulla vaikka väkisin.

Luulisi kyllä että tämä olisi jo jokaiselle Suomen kansalaiselle selvää, mutta ilmeisesti sitten ei...

Viittaan siihen että mikä

Viittaan siihen että mikä motivaatio olisi MTV3:n ja Nelosen lähettää ilmaista ohjelmaa tässä määrin kuin nyt jos ei olisi Yleisradiota lähettämässä omaa ohjelmaansa?

Vaikka Yleisradion ohjelmien seuraamisesta tai itseasiassa televisiolähetysten vastaanottamiseen pystyvien laitteiden omistamisesta joutuukin maksamaan niin ohjelmia voi kuitenkin katsoa myös maksamatta. Maksukanavilla tämä ei ole mahdollista.

Nyt jo suurin osa MTV3:n ohjelmistosta tulee maksukanavilta ja käsittääkseni myös Nelosella on maksullisia kanavia niin veikkaisin että ohjelmisto siirtyy tai ainakin viimeistään YLEn poistuttua siirtyisi enenevissä määrin maksullisten kanavien puolelle.

Lisäksi en näe kovinkaan hedelmällisenä tilannetta jossa Yleisradiota ei olisi olemassa ja televisiotarjonta olisi ulkomaalaisten realityformaattien varassa. Dokumenttituotantohan taitaa olla Suomessa jo käytännössä kuollutta televisiokanavien tuotannoissa. Yle toimii kuitenkin myös merkittävänä elokuvien rahoittajana jota kautta se saa ohjelmistoonsa uusia elokuvia ja sarjoja vaikkei varsinaista sarjatuotantoa juurikaan taida enää tehdäkään.

Toki jos ihminen on täysin tyytyväinen mainoskanavien tarjoamaan ohjelmatarjontaan niin ymmärrän että silloin tv-maksu ja mediamaksu tuntuvat varmasti ikäviltä mutta jos BB, Salkkarit ja Haluatko muotimannekiiniksi ei satu osumaan omaan kiinnostuspiiriin niin mainoskanavat eivät ihan kauheasti tällä hetkellä (tai viime vuosina ylipäätään) tarjoa katsottavaa.

Ja ne perustelut...

Junger on perustellut aiempaa HBO-diiliä

a) edullisuudella (maksoi saman verran kuin kotimaisen draamasarjan puolikas)

b) soveltumattomuudella mainoskanaville (HBO:n ohjelmia ei ole suunniteltu katkaistaviksi mainoksilla)

http://www.marmai.fi/uutiset/article293945.ece

Ei ihan vastannut kysymykseen.

Onko draama- tai viihdesarjojen näyttäminen/hankkiminen/tuottaminen ylipäätään sellaista julkista palvelua, jota kaupalliset kanavat eivät voisi tuottaa? Kuten muutkin totesivat, Ylen epäreilu kilpailu vain nostaa kaupallisten kanavien kustannuksia. Ja voi herttinen, vai eivät ne sovellu mainoskanaville. Mitkä draamasarjat ylipäätään on suunniteltu katkaistavaksi mainoksilla? Tiesitkö muuten, että on myös mainoksettomia kaupallisia kanavia?

Mitäs iloista tässä nyt

Mitäs iloista tässä nyt on? YLE pitäisi karsia yhteen radiokanavaan.

Julkista palvelua?

Tälläiseenkö YLE tarvitsee runsaan 400 miljoonan euron vuosibudjettia? Se tekee yli miljoona euroa päivässä, joka päivä. Sen lisäksi, että se rakentaa uutisilleen Uutistalo-nimistä monumenttia Pasilaan?

Eikö näitä mafia- ja vampyyrisarjoja voi jättää kaupallisten kanavien esitettäviksi? Sarjathan ovat ihan roskaa, eikö voitaisi palkata mieluummin lisää hoitajia vanhainkoteihin? Ai, mutta Sopranoksella taitaa ollakin SDP:n puoluekirja.

On se ruutana!

On se ruutana!

On se hienoa, kun voi

On se hienoa, kun voi katsella televisiosta hyviä sarjoja ilman matalaotsaisia mainoksia.
Ilman YLEä meillä olisi läjä MTV3 - tyylisiä kanavia roskasarjoineen ja tosi-teeveineen, puhumattakaan nelosen sirkusfriikki-tirkistelydokumenteista.

Hienoa! HBO:n sarjat on

Hienoa! HBO:n sarjat on laadukkaammasta päästä ja maksukanavilla niitä ei juuri näe. Formulat kun loppuvat niin voi taas heivata plusTVn turhana sivuun muutamaksi kuukaudeksi....

Lupamaksurahat

Höhlät, kaupalliset kanavat hävisivät tämän laadukkaiden HBO:n sarjojen tarjouskilpailun YLE:lle. Siksi, että YLE tuli ison rahan kanssa, jonka se on kerännyt kuuliaisten kansalaisten maksamilla lupamaksuilla ja korjasi koko potin.

Tuo on karu totuus YLE:n rahoitusaseman väärinkäytöstä

Ellen aivan väärin muista, YLE lähti vuosia sitten tarjouskilpaan myös formuloiden lähetysoikeuksista Suomessa ja pakotti osallistumisellaan MTV3:n maksamaan aikaisempaa enemmän niiden näyttämisestä.

Kilpailu on kohtalaisen epäreilua, jos kaupallisten kanavien täytyy kerätä rahoituksensa mainoksilla ja maksukorttien tuloilla, mutta yksi kilpaan osallistujista saa ikioman verotusoikeuden rahoituksensa järjestämiseksi.

Laki Yleisradio Oy:stä 22.12.1993/1380

Laki Yleisradio Oy:stä

Yhtiön tehtävät
7 § (19.8.2005/635)
Julkinen palvelu

    "Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkiseen palveluun liittyviä sisältöpalveluja voidaan tarjota kaikissa televerkoissa.

    Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:

    1) tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;

    2) tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;

-Kysynkin että millä oikeudella Yle lähettää omaa palveluaan minun omistamiini laitteisiin vaikka sitä en halua, en tarvitse enkä käytä?

-Miten voi olla mahdollista oikeusvaltiossa että Yle käyttää minun omistamia laitteitani omantuntoni vastaisesti edistämään tiettyä ideologiaa (monikulttuurisuutta) muiden ideologioiden kustannuksella vaikka perustuslaissa on turvattu omantunnon vapaus - ja kaiken lisäksi pakottaa vielä sakkojen uhalla maksamaan siitä?

-Millä ihmeen tavalla viihdehömppä kuuluu julkisen palvelun tehtäviin?

-Yle:ä ei alkujaankaan tarvita julkisen palvelun tehtävää varten koska laki antaa oikeuden pakottaa yksityiset viestimet julkisen palvelun esityskanaviksi tarpeen vaatiessa.

Tästä maksan mielelläni

Hassua että joidenkin käsityksen mukaan lupamaksut olisi parasta käyttää huonoihin ohjelmiin. Silloinpa ei ainakaan kilpailtaisi monelle täällä kirjoittavalle niin rakkaiden bumtsibum-kanavien kanssa. Omat rahani kuitenkin syydän juuri mieluiten laatuohjelmaan, ja sitä on jatkossakin lupamaksuilla luvassa kiitos tämän uuden diilin.

Laatu

Sopranosta pidetään sen vuoksi laatusarjana, että se kuvaa niin realistisesti ammattirikollisten eli tässä tapauksessa amerikkalaisten mafiosojen elämää.

Niiden jaksojen murhat, jotka olen nähnyt, ovat sen verran raakoja, että en pitäisi sitä sopivana julkisena palveluna. Päinvastoin, onko ylipäätään yhteiskunnan etu, että katselemme raakoja murhia ja ihmisten manipulointia, millaisia ihmisiä se meistä tekee? Ainakin vanhukset olisi hyvä eliminoida?

Naisten etsivätoimisto nr.1

Miksi ihmeessä uutisessa ei käytetä suomenkielistä nimeä tästä menestyskirjoihin perustuvasta sarjasta?? Alexander McCall Smithin rakastettavia kirjoja on saaty suomeksi käännettyinä tietääkseni jo vuodesta 2003 lähtien, ensimmäinen osa on "Naisten etsivätoimisto nr.1". Kirjoja on ilmestynyt tietääkseni ainakin seitsemän, mahdollisesti useampia.

Jos sarja muistuttaa vähääkään kirjoja, se takuulla hurmaava. Sitä ennen voi toki lukea Mma Ramotswen tutkimuksista ja viisastua välillä afrikkalaisestakin elämänmenosta. Iänikuinen amerikkalaisuus telkkarissa tympii todella.

Mafiasarja Sopranos sopii kyllä YLE:n esittämäksi

Kai hyvä asiakas pystyisi vaikuttamaan tuotantoon sen verran, että sarjaa alettaisiin kuvata taas ja pääosaa palkattaisiin esittämään Jungneria muistuttava setä.

Uusissa jaksoissa mafiapomo voisi suunnitella vaikkapa sellaista bisnestä, että kaikilta kaupungin asukkailta alettaisiin periä pakollista mediamaksua ja jos kiristys lähtee hyvin käyntiin, laajennetaan se koko maahan partnerien avulla.

Noilla

Noilla käsikirjoittajanlahjoilla kannattaisi jo tarjota tuotoksiaan Maikkarin kotimaisesta draamasta vastaaville.

Voisin jopa harkita

Voisin jopa harkita television hankintaa, jos ohjelmistossa olisi tuollaisia aiheita.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä.
Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.
Ilman kirjautumista kommentti menee tarkastusjonoon, ja sen julkaisussa voi kestää.

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <ul> <ol> <li> <p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

 
ILMOITUS

Yritysblogi

 
 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 
 
 

Kysely

 
 

Uusi Suomi Facebookissa