Pohjois-Amerikan taivaalla jokin aika sitten hohtanut outo valojuova on paljastunut astronauttien virtsaksi, kertoo muun muassa brittilehti Telegraph avaruusjärjestö Nasan vahvistaneen.
Parisen viikkoa sitten useat ihmiset ottivat valoilmiön takia yhteyttä astronomiaan ja säähän keskittyviin nettipalveluihin.
Nasan mukaan ilmiön aiheutti avaruussukkula Discoveryn ilmoille päästämä astronauttien jäte. Pissan päästäminen avaruuteen ei ole epätavallista, mutta tällä kertaa lasti oli ollut tavallista suurempi.


Kommentit
Eikös astronautin kusi ole
Eikös astronautin kusi ole kuin hyttysen pissa Itämeressä, miten se nyt noin hyvin näkyy?
ohos
pitääkö nyt alkaa jo pelätä pissisadetta?
säähavaintopallo.
tai suokaasua.
heh heh
Jos joku uskoo, että virtsa aiheuttaa noin isoja valoilmiöitä taivaalla niin huh huh.. Muutenkin Nasa selitykset ovat olleet lähiaikoina aika mielenkiintoisia.
Avaruusasemille on heti
Avaruusasemille on heti saatava jätevesien puhdistuslaitokset vuoteen 2013 mennessä. Silloinhan pihtiputaan mummonkin kesäsaunassa lakisääteinen sellainen jo on.
No tietysti...
"Pissan päästäminen avaruuteen ei ole epätavallista, mutta tällä kertaa lasti oli ollut tavallista suurempi."
No, mukanahan oli yksi "suomalainen"....
Tämä
Suomensukulainen on tietysti luullut että avaruusasemalla on sauna ja varannut mukaan sauna kaljat, siinä on sitten kusettanut tavallista enemmän.
Toinen selitys:
http://www.nasa.gov/centers/wallops/CARE.html
Selittelyn makua
Tuntuu että tämä on taas näitä samaan sarjaan niiden sääpallojen kanssa. "Näin ison metallin värisen lautaisen muotoisen esineen jossa oli paljon valoja ja se leijui ilmassa." "Joo sääpallo". En jaksa uskoa että muutama kusilitra näkyy maahan asti...NASA vain salailee taas jotakin
Uimastadionilla
No entäs ne kakan kikkareet mitkä joku aika sitten löytyi Uimastadionin altaasta ? Taitaa syyllinen olla sama astronautti.
Mj 12
Turhaa kirjoittelua itsestään selvistä jutuista.
Pahin on vielä
Pahin on vielä selvittämättä ! Lastihan on kv-asemalta. Joukossa on siis varmasti myös venäläisten eritteitä jotka nyt satavat niin meidän, kuin myös amerikkalaisten niskaan !
Nyt on kyllä vähintäin nootin paikka !
Kerro suuri valhe, se uskotaan helpommin!
"MITÄ SUUREMPI VALHE, SIKSI, SITÄ TODENNÄKÖISEMMIN SE USKOTAAN"
- Adolf Hitler
ja sama pätee NASA:n kanssa
Päivän vedätys.. :)
Ei tätä tarinaa kukaan usko mutta jos tämä on (taas) NASA:n virallinen totuus niin mitäs tähän on sitten muilla sanomista. Amerikkalainen totuus on amerikkalainen totuus ja todista muuta jos osaat.