Sivustolla voi esimerkiksi osallistua "eloonjäämislottoon" ja äänestää siitä, kuka johtaa vuoden 2012 jälkeistä maailmaa. Sivuston mukaan maapalloa uhkaa aiemmin tuntematon Planeetta X, ja vuonna 2012 on luvassa kaikenlaisia tuhoja ympäri planeettaa.
Koko sivuston tarkoitus on promotoida Roland Emmerichin ohjaamaa ja John Cusackin tähdittämää elokuvaa 2012, mutta ilmeisesti osa ihmisistä on ottanut sivuston liian tosissaan.
Brittilehti Telegraphin mukaan Nasan tiedemies David Morrison on kertonut hukkuvansa kyselyihin maailmanlopusta nettisivuston takia. Morrisonin mielestä sivusto on "moraalisesti väärä".
Sony Picturesin edustaja Vikki Luya kuitenkin huomauttaa, että sivustolla kerrotaan selkeästi, että kyseessä on elokuva.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Mikään ei voita ihmisen
Mikään ei voita ihmisen taikauskontoa. Onhan se jo nähty yli 2000 vuotta.
Naapurin jehovat ovat pettyneet jo monta kertaa
kun maailmaloppua ei ole tullutkaa niinä lukuisina kertoina kun ovat niitä povanneet.
Maailmanlopun bileet
Tarkistin juuri kalenterista,21.12.2012 on perjantai.Hyvä päivä bileille.Kyllä minun elinaikanani pitäisi maailmanloppu nähdä...
...ja sitten joulun viettoon.
Drinkkilistat uusiksi
Siinä onkin baarien ideanikkareille homma, kun keksitään uusia drinkkejä. 'Maailmanloppu' olisi niin hirveän makuinen juomasekoitus, että juoja toivoisi maailmanlopun saapuvan samantien kun makuhermot ovat välittäneet tiedon eteenpäin. Tarvitaan siis myös ämpäreitä, rättejä ja suuvettä...
Jumankauta mitkä markkinat!!!
Ding
"Dille-dong", vai miten se menee.
Tätä se big brother, Idolssit ja muut teettää.
Joku tuolla mainitsi, että pelottavampaa on, että moisilla on äänioikeus.
Olen täysin samaa mieltä. Vajaa-mielisten ei tule saada äänestää.
Mikäs se oli myös uutinen, jossa tämä mayojen jälkeläinen (joku iso kiho jossain) oli täysin kyllästynyt selittämään, että ei se mayojen maailmanloppu tarkoita muuta kuin tietynlaista uudistumista/jotain rituaalia.
Sitten on näitä "viisaita" länsimaalaisia, jotka sontivat housuun, kun elämä on muuten niin köyhää.
Niin pahaksi on ihmisen
Niin pahaksi on ihmisen ahdinko myöhäisteollisessa sivilisaatiossa muodostunut, että maailmanlopun visiot alkavat näyttää kiinnostavilta vaihtoehdoilta. Eikö juuri tästä sivilisaation pakenemisen kaipuusta kumpua viehätys apokalyptisiä toimintaelokuvia kohtaan? Globaalin ekokatastrofin jälkeisen eloonjäämiskamppailun katseleminen sykähdyttää siviloituneen elämän surkastuttamaa ihmissydäntä.