Yhdysvaltain Yalen yliopistossa on selvitetty, miten evoluutio ja luonnonvalinta vaikuttaa tulevaisuuden ihmiseen, ja eritoten naiseen, kertoo brittilehti Telegraph.
Yalen tutkimuksen mukaan keskivertonainen tulee vuonna 2409 olemaan kaksi senttimetriä nykyistä lyhyempi ja yhden kilogramman painavampi. Vuoden 2409 nainen saa ensimmäisen lapsensa keskimäärin viisi kuukautta aiemmin kuin nykynainen, kun taas vaihdevuodet hänelle tulevat 10 kuukautta myöhemmin.
Tutkijat selvittivät tutkimustaan varten 14 000 amerikkalaisen sairaushistorian. Lisäksi tutkittiin yli 2000 naista, jotka olivat ylittäneet lisääntymisiän.
Selvisi, että lyhemmillä, painavammilla naisilla oli keskimäärin enemmän lapsia kuin hoikemmilla ja pidemmillä. Lisäksi naisilla, joilla oli matala verenpaine ja kolesteroli oli todennäköisemmin myös suuri perhe. Keskivertoa enemmän lapsia oli myös niillä, jotka synnyttivät nuorempana ja joiden vaihdevuodet alkoivat myöhemmin.
Tärkeää tutkimuksessa oli kuitenkin se, että nämä naisten piirteet siirtyivät eteenpäin heidän tyttärilleen, jotka edelleen saivat keskimääräistä enemmän lapsia.
Tutkimuksessa ei selvinnyt, miksi nämä piirteet liittyvät lisääntymismenestykseen. Kysymys on kuitenkin todennäköisemmin geneettisistä kuin ympäristöllisistä hyödyistä, tutkimuksessa todetaan.
Yalen tutkimuksen uskotaan olevan ensimmäinen laatuaan sikäli, että siinä verrataan suoraan ihmisten lisääntymistä ja fyysisiä piirteitä.

Kommentit
Jotain positiivista
Mukavaa, että jollain on ylipäätään uskoa tulevaisuuden ennustamiseen, tai jotain uskoa tulevaisuuteen ylipäätään nykyisellä menolla.
Oli vaan pakko laittaa...
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135249864285.gif
mies vuonna 2409
Miehen geneettinen muutos on huomattavasti mahdottomampi tutkia, koska geenien siirtymisketju ei ole dokumentoitavissa.
Entä kuppikoko ?
Tuleeko naisista kauniimpia vai rumempia ? Todennäköisesti rumempia jos nykymeno jatkuu mutta tuskin jatkuu. Joku dramaattinen muutos johonkin suuntaan tapahtuuu varmasti. Joku Musta Joutsen. Vuonna 2400 imeväiskuolleisuus voi hyvinkin olla 70%.
Ylipäätään tällaisten asioiden ennustamisella on vain viihdearvo.