Uusi Suomi / Viihde Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Joku saa 6,9 miljoonaa, näin paljon saa Veikkaus

Joku saa 6,9 miljoonaa, näin paljon saa Veikkaus
Julkaistu: 30.10.2009 15:28
Kuva: Veikkaus
Kuva
Kuva: Veikkaus
Sunnuntaina on tarjolla lotossa ennätyksellinen 6,9 miljoonan euron voittopotti. Veikkauksen väki odottaa jättipotin houkuttelevan kansaa sankoin joukoin lottoamaan.

– Miljoonajahtiin on lähdetty ahkerasti. Arvioimme, että tällä kierroksella pelataan tuplasti enemmän kuin normaalisti, kertoo Veikkauksen tiedotuspäällikkö Riitta Nissi.

Normaalikierroksella, kun voittopotti on miljoonan euron luokkaa, suomalaiset lottoavat noin 9 miljoonalla eurolla. Jos Nissin arvio osuu oikeaan, lottorivejä myydään tällä viikolla noin 18 miljoonalla eurolla.

Potti on paisunut massiiviseksi, koska kolmella viimeisellä kierroksella ei ole löytynyt yhtään täysosumaa. Sen lisäksi eurokasaa on kasvatettu niin kutsutulla voittorahastorahalla, jota kertyy senttien pyöristyksistä ja lunastamattomista voitoista.

Edellinen iso potti, 6,7 miljoonaa euroa, oli jaossa tämän vuoden maaliskuussa.

Ensi viikosta lähtien jokerissa on uudistusten ansiosta tarjolla seitsenkertainen määrä voittoja entiseen verrattuna. Sekä keskiviikon että lauantain jokeriarvonnat juontaa Veikkauksen oma jokerihahmo.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Veikkaus
 
 
 
 

Joku häpeä

"Normaalikierroksella, kun voittopotti on miljoonan euron luokkaa, suomalaiset lottoavat noin 9 "

Yhdeksänkertaiset voitot vai? Eikös niitä potteja voisi korottaa eikä tehdä uusia "demari" rivejä missä muutamalla oikein saa pari euroa. Eiköhän lopeteta tämä homma ja liitytään EU lottoon.

MIKÄ UNOHTUI?

Unohdit alavoitot laske ne, ja ilmoita uudestaan

No minäpä suurin piirtein laskin

Lisävoittoja on noin 2,5 - 3,5 miljoonaa eli onko se sitten 1+3 = 4 eli kyllähän ne noin 55% tuotot vetää? Kuulostaa sekin silti aika paljolta.

UNOHTU VIELÄ JOTAIN

Verot, laske vielä kerran

suomessa arpajaisveron maksaa järjestäjä, ruotsiss voittaja!!

kannattaa muistaa. moni on joutunut vaikeuksiin.

AJATTELEPPAS UUDESTAAN

Mistä se järjestäjä maksaa?
-Se maksaa veikkaajien rahoista,siis vero on otettu päältä
pois ja voitto tulee "puhtaana" käteen, jota ei tarvitse
ilmoittaa verotuksessa.
- Veikkaajat maksaa VEIKKAUS OY:n kulut, kuten
palkat,kiinteistö-,laite-,sähkö-, vesi-, ym. kulut.
- Veikkaajat maksavat urheilulle,ym. kulttuurille annettavat
avustukset.

Puhtaana käteen yleisin tapa

Puhtaana käteen on Euroopassa yleisin tapa. Eli jos vaikka voitit eilen Euromillionssissa 77 miljoonaa euroa Ranskassa, tulee se puhtaana käteen.

Lisäksi on huomattava, että verot maksetaan vain kertaalleeen. Jos haluat kotiuttaa voiton Suomeen. tapahtuu se ilman veroseuraamuksia.

tarkoitus oli muistuttaa, että kaikissa maissa ei puhtaana kätee

vaan saattaa unohtaja joutua jopa ulosottokierteeseen, kun joutuukin itse ne verot maksamaan.
mailla laki sanoo, että järjestäjä maksaa; puhtaana käteen on sitten siitä tullut sanonta.

Idioottivero

Jos haluaa riskisijoittaa rahojaan niin lotto on äärimmäisen huono kohde. Veikkaus maksaa voittoja noin 39 % kierroksen liikevaihdosta (wikipedia), jolloin yhden kupongin tuotto on keskimäärin 0.39*sijoitettu rahamäärä.

Jos miljoonavoiton haluaa niin fiksumpaa olisi pelata kasinolla blackjackia ja tuplata lottorivin hinta 21 kertaa. Todennäköisyys voittaa tällä tavalla keskimääräisen 7 oikein tuloksen palkinto on monta kertaa isompi kuin lottoamalla.

Mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka voitto osuisi juuri sinulle! Ja muut lottoamisen peruskliseet...

Vihje

Minä sijoitan kaiken kurpitsoihin! Ovat kuulemma nyt jenkkilässä kovassa huudossa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely