Tämä verkossa levinnyt pilauutinen hämäsi useita ruotsalaisia talouslehtiä, mitä kautta juttu levisi myös muun muassa Uuteen Suomeen.
Asia vahvistettiin Axea edustavalta Unileveriltä Taloussanomille.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulemme näin laajalti levinneestä verkkopilasta. Monikansallinen yhtiö on kyllä kiitollinen maali tällaisille vitseille, sanoo Suomen Unileverin viestinnästä vastaava Heli Koenkytö Taloussanomille.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Loistava
On jo sen verran älytön juttu, että toivottavasti kaveri saa korvaukset. Ihan sen takia, että AXE:n mainokset on hieman typeriä.
luetun ymmärtämisen vaikeus
eikö yksikään kommentoija lukenut juttua?
uutisesta kävi selvästi ilmi ettei kukaan ole mitään oikeusjuttua nostanut vaan kyseessä on huijausviesti/uutinen.
Huumoripläjäys :)
Huumoripläjäys :)
Hyvä
Muistiko arvon toimittaja tarkastaa lähteen, josta löysi tämän uutisen :)? Pientä lähdekritiikkiä kannattaa harrastaa näin Halloweenin alla ;).
Jäi ilman (sikainfluenssaa) - haastaa Axen oikeuteen
Intialainen oikeus (näiltäosin) meillekin. Jos kelle ei miehelä urkene niin ei muuta ku käräjille. Se on yhteiskunnan vika ku suksi ei mahtung - edes ulos. :-)
Näköjään
Meni sitten tämäkin lehti lankaan, onkohan lähdesuoja ettei tarvitse paljastaa mistä juttu löytyi. ;)
Heheh.
http://www.taloussanomat.fi/media/2009/10/30/parta...
Köhköh. Lähteen tuplatsekkaus kannattaa aina silloin tällöin.
Vastuu mainossanomasta
Muistaakseni tanssiopettaja Blomqvist haastoi sijoitusneuvonnan oikeuteen siksi, että tämä oli antanut väärän laatulupauksen tuotoista.
Ehdotan, että kaikki, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa helvettiä tai taivasta, haastavat uskonnonjulistajat oikeuteen.
Kiitokset tälle intialaismiehelle,
sillä nyt tiedän, millä saan karkoitettua ympärilläni pörräävät, vaimoakin närkästyttävät, itseänsä tyrkyttävät naarasnisäkkäät:)
Karl Lagerfeldt
http://www.fakingnews.com/2009/10/unable-to-attrac...
Montakohan tällaista väärennettyä uutista menee läpi
Esimerkiksi oikeusjupakan lakimies on jutussa nimiväännös, vähän kuin "Harja Talonen" eräästä Intian tunnetuimmasta juristi-poliitikosta. Länsimaisille on helppo syötttää tällaisia leikki-intialaista huumoripläjäyksiä kun ei kukaan kuitenkaan tarkista asiaa, saatikka tunne miten intialaiset nimet oikeasti kirjoitetaan.
Korjatkaa uutinen kiitos
Korjatkaa uutinen kiitos.
Huhuu, täyttä feikkiä
Huhuu, täyttä feikkiä koko tarina.....korjatkaa!
Olisi pitänyt olla realisti
Olisi mies käyttänyt Rexonaa, koska tilaa lopulta on vain yhdelle!
Eikös se Rexona näin luvannut: tilaa on aina yhdelle!
Axehan on luvannut vain ympärillä pörräystä.
Olis kokeillu pokeria niilläkin rahoilla
Kyllä naisia riittää, kunhan rahaa riittää..
Pätee kaikkialla maailmassa..
sen tuoksun ympärillä ne vasta pörräävätkin.
Eikö kukaan ole kertonut miespololle, että ne ns hajuviestit
ovat juuri siinä hienhajussa. Nainen tuntee miehen hajun herkästi ja kiihottuu. Lukekaan loput ip-lehdistä...
On arvioitu että parinvalintaan eniten vaikuttaa juuri se ns perushaju joka "miellytti".
Itsestään selvä juttu. Joidenkin hiki haisee nenässä tosi pahalle, toisten taas ei
Näin se menee
Tämä on muuten ihan totta. Miehet tekevät itselleen melkoisen karhunpalveluksen deodoranttia käyttäessään... ja naiset ajellessaan kainalokarvoja.
Tosin vastaava "naisen tuoksu" on ainakin joistain vähemmistöryhmistä sen verran eksoottinen, että jotkut "yksittäistapaukset" saattavat sen tulkita seksuaaliseksi vihjailuksikin...
Jaahas
On taas jo aiemmista tuttu toimittaja palannut töihin, ja taas tutussa kunnossa, kun alkavat vanhat uutiset jälleen kerran pyöriä uusina. Hauska jippohan se salakankeellekin. Hehheh !
Nythän se vissiin on jo tiedossa, kuinka äijän kävi. Että tutkivaa journalismia vaan heti peliin.
hajun perässähän sitä on lähdetty, ja tässä ollaan!
:)
ensin nauretaan ja lopuksi itketään
Tiedossa 15 minuuttia konkreettista globaalia nettijulkisuutta sille joka haastaa unileverin oikeasti oikeuteen.
Mutta edelleen jäi kaivelemaan
Jos tämä on kerran vanha juttu ja mukamas tositapauskin, niin kuinka siinä sitten äijän kävi. Kyllähän siitä olisi pitänyt olla jatkojuttuakin kulussa.
Vitsikkäs uutinen, ei silti pilaa
USA:ssa vastavalmistuneet lakimiehet aikovat haastaa yliopistonsa oikeuteen koska he eivät saaneetkaan hyvin palkattua työtä Suuressa Lakiasiantoimistossa:
http://www.usatoday.com/news/education/2010-08-24-...
Mitäpä tuohon voisi sanoa? Amerikkalaiset lakimiehet ovat aivan oma lajinsa.