Sunnuntai 27.5.2012

Enkelin nähneet kertovat: ”Metrin korkuinen, kirkas ja harsomainen”

Luotu: 
16.12.2009 16:59

Kolme enkeleihin uskovaa ja niitä nähnyttä naista kertovat kokemuksistaan Yle Uutisten haastattelussa. Kyselytutkimusten mukaan noin puolet suomalaisista uskoo enkeleihin.

Enkeleitä kohdanneille Sinille, Annalle ja Sirjelle perinteinen kiiltokuvaenkeli on vieras. Sairaanhoitajana Etelä-Suomessa työskentelevä Anna kertoo nähneensä enkelin vain kerran. Se oli noin metrin korkuinen, erittäin kirkas ja harsomainen olento.

Yrittäjänä Uudellamaalla työskentelevä Kirsi ei varsinaisesti ole nähnyt enkeleitä, mutta tuntee ne lämpönä rinnassaan. Lähihoitaja Sirje taas puolestaan haistaa enkelit. Hän ei osaa tarkkaan määritellä suojelusenkelinsä tuoksua, se on vain tuttu. Muita enkelituoksuja ovat hänen mukaansa muun muassa kanelipulla ja hevosenlanta.

Tutkija Kirsi Hänninen keräsi vuosina 2003 - 2004 myös enkelikokemuksia väitöskirjaansa, jonka aiheena olivat nykysuomalaisten kertomukset yliluonnollisten olentojen kohtaamisesta. Hänninen kävi läpi 440 kirjoitusta, joista 88 käsitteli enkeleitä.

Enkelit tuntuivat vastausten mukaan ilmaantuvan yleensä elämänmuutosten yhteydessä. Enkeleitä nähneiden kuvaukset erosivat toisistaan. Yksi kertoi hohtavasta hahmosta, joka peitti koko taivaan, toinen kertoi nähneensä pieniä, harsomaisia enkeleitä. Kolmas tulkitsi liikkuvat pienet valopallot enkeleiksi, koska ne ohjasivat hänet pois vaarasta.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

MURSU

"Jönssi:Meitä on moneen lähtöön. Jotkut uskoo reikihoitoihinkin. Enkelit, hahah!"

Jos olisit nauranut Profeetta Muhamedille niin Suomen uuden oikeuslaitoksen ja valtiovallan käytännön mukaan sinulla ei ole enää sanan ja mielipiteen, eikä esittämisen vapautta vaan voisit saada tuomion "viharikoksesta" "halventamisesta" jne.

Lue toisaalla "MURSUN" selventävä kommentti asiaan!

TSV

Oliko tämä enkelit haistanut nainen raskaana? Jos ei niin suosittelisin jonkun näköisiä testejä.

"Kyselytutkimusten mukaan noin puolet suomalaisista uskoo enkeleihin."

Aika huolestuttavaa, ilmeisesti uskonopetus kouluissa on mennyt hyvin perille pikku naskaleihin.

"Tutkija Kirsi Hänninen keräsi vuosina 2003 - 2004 myös enkelikokemuksia väitöskirjaansa, jonka aiheena olivat nykysuomalaisten kertomukset yliluonnollisten olentojen kohtaamisesta."

Eroteltiiko Kerubit ja Serafit erikseen vai pidettiinkö enkeleitä yhdenmukaisina demari tyyliin? Niillähän on tietty hierarkia, kannattaa tutustua enkelien historiaan se on itseasiassa aika mielenkiintoinen juttu, Babylonian pikku-jumalat sotivat ja sitten häviäjät karkoitetaan maan alle (kuulostaako tutulta?).

Pari juttua Ylen artikkelista:

"Kahvipöytäjutustelussa se ei näy. Tätä juttua varten haastatellut kolme enkeleitä kohdannutta naista sanovat, että Suomessa leimattaisiin höperöksi tai hihhuliksi, ellei peräti harhaiseksi tai hulluksi, jos alkaisi työpaikalla puhua enkeleistä. "

Siis aikuisena mielikuvitus olentoihin (jotka ovat ihmisen näköisiä, ilman sukupuolielimiä ja omaavat SIIVET?) on hullua, KYLLÄ, mutta ei tietenkään jos uskonto on kyseessä.

"Suomeenkin on perustettu energiahoitajakoulutusta tarjoavia enkelikouluja. Niissä opiskellaan kanavaksi taivaan ja maan välille, kuvailee omia opintojaan Sirje."

Mitä (aseta kirosana) ? L. Ron Hubbard ja kummapanit omistavat TMn näihin juttuihin, miten kristityt kehtaavat varastaa, eikös sitä vastaan ole joku käskykin? ;)

Koko artikkelista paistaa läpi toimittajan itse uskovan vahvasti näihin lentäviin "olentoihin".
Yhtä asiaa en ymmärrä, se että nämä jutut ovat ihan OK, mutta sitten kaikki salaliittoteoria äijät ovat avohoitopotilaita?

raiwo

ylellä sitten jaksavat haastatella näitä mielenterveysongelmaisia, onko seuraavaksi tiedossa Juhan Af Grannin ufouskovaisuudesta ja ET:stä? (maan ulkopuolinen elämä on muuten 100% todennäköisempää kuin nämä enkeli hölynpölyt!)

Minja

Kyseessä harvinainen neurologinen oireryhmä. Joissakin harvoissa AD(H)D-tapauksissa henkilö voi nähdä olemattomia hahmoja.

Voihan se tietysti olla psykoosikin kyseessä, mutta veikkaisin ADHD (voi olla ilman yliaktiivisuuttakin).

MURSU

Haluan tuoda mielenkiintoisen, juuri nyt aktuellin näkökannan näihin kommentteihin (joihin Suomalaisena suhtaudun sananvapautena) ottamatta sinällään kantaa Enkeleihin.

Jos nämä mielipiteet koskisivat Islamia näissä muodoissaan ne olisivat "irvailua" "halventavia" "viharikokseen liittyviä", ihmeellistä eikö.

Huomautan että minulle nämä mielipiteet siis kuuluvat "tottakai asiana Suomalaisen sanan ja mielipiteen vapauteen kuuluvana", mutta kun juuri langetettu tuomio Islamin rangaistus käytännön esittämisestä niin onko tämäkin kohta rikosta ja eikö sananvapauden estäminen ja riisto ole myös rikos?!

Näin ollen valtiovalta ja oikeuslaitos rikkoo erästä meidän perusoikeuksistamme!

Vieras

Jokainen saa uskoa mihin haluaa. Näistä tuskin on haittaa kenellekään, toisin kuin erään aavikkoukon uskoviin.

Anssi_Jokela

"Uuden testamenttinsa tarkasti lukenut muistaa lisäksi oudon yhteensattuman 9 kk aikaisemmalta ajalta."

Tarkalleen ottaen Enkeli Gabriel kävi Johanneksen isän, Sakariaksen luona kertomassa, että perheeseen syntyy poika. Sakarias epäili asiaa, koska äiti-Elisabeth oli jo iäkäs nainen.

Samoin enkeli (ei kerrota oliko Gabriel) ilmestyi Jeesuksen kasvatti-isälle Joosefille yöllä unessa ja kertoi, että Marian kantama lapsi on siinnyt Pyhästä Hengestä.

Tarkalleen ottaen ensimmäiseen jouluun liittyy siis kaksi ihmettä: yli-ikäiset Elisabeth ja Sakarias saivat Johanneksen, ja maallisessa mielessä neitsyet Maria (ja ilmeisesti myös Joosef) saivat Jeesuksen.

Kuten tänään, myös läpi historian on esitetty arvauksia Jeesuksen todellisesta isästä. Todennäköisesti myös aikalaiset naureskelivat ajatukselle, että Jeesus olisi jumalallista alkuperää, ja uskoivat isän olevan Joosef tai pikemminkin joku ihan muu henkilö, jota Joosef-reppana ei halunnut myöntää.

Jeesuksen jumalallinen syntyperä alkoi valjeta vasta myöhemmin, kun sairaita alkoi parantua, vesi muuttui viiniksi ja mies käveli järvenselän päällä.

Kun uskoo näihin asioihin, ei ole hankalaa uskoa Jeesuksen isän olleen Jumala. Hän on Jumalan poika.

Sarvinen

Ikinä en ole enkeliä nähnyt. En edes viinapirua tai tonttua. Jumalakaan ei ole millään tavalla vastannut kysymyksiini tai antanut minkäänlaista merkkiä olemassolostaan, joten lopetin aikoinaan siihenkin taruun uskomisen. Saatanaa ja demoneita yritin joskus aikani kuluksi manata esille, mutta en siinäkään onnistunut. Jäi sielunkaupat tekemättä. Yhden ufon olen nähnyt, mutta sillekin näylle löytyy luultavasti looginen selitys. Kummituksetkaan eivät ole koskaan vaivanneet. Oma mielikuvitus saattaa silloin tällöin vanhoja rakennuksia kolutessa lentää, kun lattiat natisevat vanhuuttaan, mutta mitään selittämätöntä ei ole silti koskaan tapahtunut.

Malttia

Vaikka inhorealisti olen, en lähtisi pilkkaamaan
enkeli- tai muita selittämättömiä asioita kokeneita.
Tunnemme ja tiedämme paljon, mutta sen ulkopuolelle
jää hyvin paljon meille vielä tuntematonta.

MattiMeikäläinen

"Muita enkelituoksuja ovat hänen mukaansa muun muassa kanelipulla ja hevosenlanta."

Meinasin OIKEASTI kuolla nauruun!
Mikä ihmisiä vaivaa? 50% uskoo enkeleihin? huh huh. Sivistymättömälle kansalle se voisi vielä sopia, mutta ei nykypäivän Suomessa. En nyt kuitenkaan jaksa aloittaa uskon keskustelua. Siitä kun ei tule mitään, sillä kaikki uskovaiset hörhöt on täysin aivopestyjä.

Yakov

...noin 2m pitkä, hohti keltaista lämmintä valoa, ilman että olisin häikäistynyt ja oli muodoltaan mies ilman siipiä. Hän kykeni kuitenkin kiitämään vaivatta ilman siipiä. Olin tuohon aikaan keskellä erästä elämäni suurimmista kriiseistä. Olin nuorena uskovana menossa uskon elämässäni harhaan ja rukoilin Pyhän Hengen armolahjan avulla - vierain kielin - apua J-lalta.

Enkeli neuvoi minua, miten irtautua kyseisestä harhaopista ja onnistuinkin siinä tottelemalla häntä. Tuon enkelinäyn näin 1972.

Näin 1973 syksyllä keskiyöllä valveilla ollessani suuren osaston J-lan sotaväkeä ollessani Helsingin Lähetyseurakunnan vapaaehtoisena telttavahtina Laakson kentällä. En ole koskaan kuulunut tuohon seurakuntaan, mutta sain kuulla, että heillä oli silloin pulaa telttavahdeista ja suostuin hommaan. J-la palkitsi uhraukseni ylenpalttisesti - ei siis rahana, vaan - näyttämällä, ettemme olleet yksin telttavahteina erään tutun nuoren pojan kanssa sinä yönä.

Ennen tuota näkyä olin teltan keskiosassa ja Herra sanoi: "Mene oviaukkoon ja katso kentälle metsän suuntaan!" Kun tein niin, niin näin ensin vain synkän yön, mutta kohta voimakas valo lankesi taivaasta ja valaisi kaartuvan hiekkatien. Näin miten sen tien suunnassa telttaamme kohti ratsasti satumaisen upeita valkoisia hevosia ikäänkuin näkymättömällä tasolla reilun metrin verran tien yläpuolella ja ratsuissa istui valkoisiin viittoihin puettuja ratsastajia, joiden kasvot loistivat kuin pienoisauringot. Ratsuväki kiersi telttaamme ja iloitsin suuresti nähdessäni ensi kertaa valveilla ollessani Israelin J-lan sotajoukkoa!

Vieras

Minäkin näin lapsena näyn jossa oli hohtava hyvin pitkä mies valkoisessa kaavussa. Pituutta ehkä vähän yli kaksi metriä. Miehen kasvojen ilme oli julma ja näky oli kenties pelottavinta mitä olin kokenut. Olin tuolloin korkeassa kuumeessa mikä selittääkin sen että mielikuvitukseni loi tuon hahmon.

Sen jälkeen en ole näkyjä nähnyt, mutta silloin tällöin juuri ennen nukahtamista luon ääniharhoja, yleensä kuulen jonkun kutsuvan minua nimeltä. Olen niin tottunut noihin harhoihin etten pidä niitä enää muuna kuin aivojeni oikkuna. Tällaiset ääniharhat ovat käsittääkseni varsin yleisiä?

Onneksi olen mieleltäni terve, voin kuvitella kuinka raskasta joillekin on elää harhojen vallassa sillä näyt voivat olla hyvin eläviä, niiden erottaminen todellisuudesta on varmasti vaikeaa. Lisäksi niiden käsitteleminen rationaalisesti saattaa jäädä vähälle koska vanhat uskomukset tarjoavat niille niin helpon selityksen. Enkeleitä, hah :)

Yakov

Sun tapauksessa kyseessä oli varmaankin houreilusta, kuten itse totesit. Minun tapauksissani ei ollut sairaudella, päihteillä, huumeilla eikä ylirasituksella mitään tekemistä kokemusteni kanssa, sillä olin jo tuolloin ollut yli 2 vuoden ajan absolutisti eli täysin raitis, aluksi eettisistä syistä ja sitten uskonnollisista syistä johtuen.

Kertomassani ekassa tapauksessa oli kyse elävän J-lan vastauksesta rukoukseeni. Tuo tapaus oli vielä paljon ihmeellisempi kuin lyhyesti kerroin, sillä näin neljänä perättäisenä yönä pääkohdiltaan samaa unta, joka yö toisensa jälkeen tarkentui kunnes sanoma oli loppuun saatettu ja olin ymmärtänyt sen.

Toisessa tapauksessa oli kyse siitä, että J-lalle oli otollista se, että tahdoin auttaa 14-vuotiasta uskovaa kaveriani, joka oli yksin ilmoittautunut yövahdiksi telttaan. Koin häntä vanhempana olevani vastuussa hänestä, vaikka en ollut pukeutunut riittävän lämpimästi tuota syksyistä yövartiota varten. Hän kysyi, että voisinko jäädä hänen seurakseen ja hän lisäsi, että J-la tulisi varmasti sen mulle palkitsemaan! Sanoin hänelle, etten jää hänen seurakseen siksi, että J-la sen mulle palkitsisi, vaan siksi, etten tahdo jättää häntä yksin keskiyön vahtivuoroon...

Niin, J-lalle on erittäin otollista se, että osoitammme pyyteetöntä lähimmäisenrakkautta myös teoissa! Alapa tuumasta toimeen, niin J-la tulee varmasti palkitsemaan sinutkin!

Ps. Voit tukea esim. Venäjän lähes 20 000:sta lapsivangista aluksi vaikkapa yhtä lahjoittamalla hänelle rahaa ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä varten linkissä:
http://www.lapsivangit.fi/

Siunausta Yeshuassa!

Nokianpoika

Muinaisella 80-luvulla palatessani baarista myöhään illalla kotiin, luulin nähneeni enkelin. Myöhemmin selvisi että naapuri oli unohtanut villakoiransa yöksi ulos. Syytä moiseen ihmeteltiin pitkään. Omasta kokemuksestani en ole ennen tätä uskaltanut hiiskua kenellekkään. Sittemmin baarissa käynnit on jääneet vähemmälle ja enkeleitäkään ei ole enää näkynyt.