Ääneen ajatteleminen nopeuttaa matemaattisten ongelmien ratkaisua, todetaan tuoreessa tutkimuksessa Daily Telegraph -lehden mukaan.
Tutkimuksen perusteella koululuokissa pitäisi kuulua hurja puheensorina, vaikka yleensä oppilaita käsketään laskemaan matikanlaskunsa hiljaisuudessa. Tutkimus myös vihjaa, että kenties matematiikkaa opetetaan kouluissa aivan väärällä tavalla.
Espanjalaisen Granadan yliopiston johtaman tutkimuksen mukaan ongelmanratkaisussa auttoi paitsi puhuminen myös piirtäminen.

Kommentit
Konkretisoimisessa sen salaisuus
Puhuminen ja piirtäminen ovat esimerkkejä opeteltavan aiheen ja asian "konkretisoimisesta". Samoja periaatteita voi soveltaa monen muunkin uuden opeteltavan asian kanssa.