Marraskuun puolivälissä mukavaa tyttöjeniltaa viettäneet pääkaupunkilaiset ystävykset päättivät hauskan illan päätteeksi raaputtaa Casino-arvan. Pihassa oleva pirssi sai Veikkauksen tiedotteen mukaan odottaa vielä hetken, kun arvasta paljastui mojova 200 000 euron päävoitto.
-Meillä oli hyvä fiilis jo koko illasta – ja se oli selkeä enne. Olemme niin iloisia, että päätimme ostaa arvan yhdessä! Olemme erittäin hyviä ystäviä, ja näin saamme muhkeasta summasta kumpikin runsaasti iloa, riemuitsivat voittajat Veikkauksen mukaan.
Parina seuraavana yönä ei kummallekaan tullut uni silmään, mutta vähitellen ajatukset alkavat selkeytyä. Yhteiset suunnitelmat toteutuvat nyt nopeammin kuin he uskoivatkaan.
-Olimme jo muutama viikko ennen voittoa suunnitelleet menevämme yhdessä pukeutumisneuvojalle, kunhan olimme säästäneet vähän rahaa sitä varten. Nyt voimme senkin unelman toteuttaa vaikka heti!
Yllättävällä tavalla tullut suuri summa pisti kuitenkin molemmat naiset mietteliäiksi:
-Harkitsemme kumpikin tarkkaan mihin rahamme käytämme. Matkat ovat olleet suunnitelmissa jo aiemmin, ja ne voi hyvinkin nyt toteuttaa. Kuitenkin olemme molemmat tarkkoja siitä, mihin kaikkeen investoimme, kertoi toinen naisista.
Toinen voittajista haluaa myös auttaa summallaan läheisiään, varsinkin jos siihen jatkossa tulee enemmän tarvetta.
Kummallakin on autot ja asunnot hankittuina, mutta nyt voittosummalla voi vähän kohentaa kotia lisää.
-Ja hankkia sisustussuunnittelijan avuksi remonttiin, haaveili toinen onnekkaista naisista.
-Vaikka asunto onkin ihan ok, kävin jo netissäkin haaveilemassa isommasta asunnosta, toinen lisäsi.
Nuoret naiset päättivät heti lähteä ostoksille voiton kuitattuaan.
-Vähän pitää saada luksusta, naureskelivat naiset iloisissa tunnelmissa.

Kommentit
olipa kallis arpa kun siitä 200.000 maksoivat
jos taas halvalla arvalla oliskin voittanut 200.000...
harvalla on varaa ostaa noin kalliita arpoja.
Kyllä nyt on Helsingin
Kyllä nyt on Helsingin kenkäkauppiailla onnenpäivät.
Jaa Veikkaus mainostaa taas
Jaa Veikkaus mainostaa taas Uudessa Suomessa, kun ei enää juuri muualla saa. Ihan tehokasta markkinointiviestintää, ei siinä mitään.
Tytöt tahtoo pitää hauskaa, ei ne puuroja keittele
http://www.youtube.com/watch?v=UmzDyOAaRJE