Uusi Suomi / Viihde Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Laskiaisella ja karnevaalilla sama kielellinen tausta

Laskiaisella ja karnevaalilla sama kielellinen tausta
Julkaistu: 8.2.2010 11:05
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva Rion karnevaaleista vuodelta 2008.
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva Rion karnevaaleista vuodelta 2008.
Laskiaissunnuntaita vietetään 14. helmikuuta ja laskiaistiistaita 16. päivä. Kirkon tiedotuskeskus muistuttaa, että sana laskiainen ei viittaa mäenlaskuun vaan siihen, että silloin laskeudutaan paastoon. Paastonaika kestää pääsiäiseen, jolloin puolestaan päästään paastosta.

Koska katolisena aikana paasto merkitsi lihasta ja muista herkuista luopumista, laskiaisena syötiin mahat täyteen. Nykyäänkin laskiaisherkkuihin kuuluvat laskiaispullat ja hernekeitto.

Suomessa laskiaista on vietetty mäenlaskun merkeissä, vaikkei päivän nimi siihen viittaakaan. Muualla maailmassa laskiaista juhlitaan myös riehakkaasti. Esimerkiksi Rio de Janeirossa tanssitaan kuuluisissa karnevaaleissa.

Itse asiassa sanan karnevaali idea on sama kuin laskiaisenkin: karnevaali tulee sanoista carne vale, ”hyvästi liha”.

Luterilaisessa Suomessa paastonaika ei kuitenkaan ole yleensä merkinnyt lihasta luopumista. Kukin on paastonnut omalla tavallaan.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 
 
 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely