- Syynä oli yksinkertaisesti laiskuus. Olin jo lähdössä lähimmälle R-kioskille - joka ei todellakaan ole kaukana - kun mietin, että voihan sen tehdä verkossakin, voittaja kertoo Veikkauksen tiedotteessa.
Voittaja valitsi itse numeronsa.
- Valitsin itse rivin. Korjasin riviä kolme kertaa ennen sen lopullista valitsemista. Tiedä sitten mikä sai tekemään niin, jotenkin aiemmat valinnat vain eivät tuntuneet sopivilta, voittaja kertoo.
Tähtäimessä on jo uusi jättipotti.
- Nyt piti laittaa tuohon Viking Lottoonkin yritys, kun sielläkin on ennätyksellinen potti, mies kertoo.
Viking Lotossa arvotaan keskiviikkona hurjat 9,9 miljoonaa euroa.
Seitsemän miljoonan voittaja ei aio lopettaa työntekoa.
- Ei minulla oikeastaan ole mitään suuria suunnitelmia. Luonnollisesti lainojen maksu, mutta muuten täytyy tuollainen rahamäärä uskoa pääosin ammattilaisten huostaan. Mietin toki jo, että millä sitä itseään hemmottelisi heti kun rahat tulevat, mutta en oikeastaan tarvitse mitään. En ainakaan aio tuhlata suuria summia turhuuksiin eli ostaa itselleni jotain mitä en tarvitse, hän kertoo.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
suosittelemme yhdessä turvallista
Merenneitorahastoa! (toivottavasti ymmärrätte sarkasmin)
Veikkausvoitto
Eihän sitä koskaan tiedä jos se salama iskeekin kaksi-kertaa samaan paikkaan?
väärä osoite
Kyllä nyt meni lottofyrkat vikaosoitteeseen, jos ei voittaja aio järjestää edes kunnon kansantalouden herätysjuhlia kuluttamalla pottiaan kaikkeen joutavaan. Mm. Alko ja Itä-Suomalaiset palveluyrittäjät odottaisivat innolla tämän herran kontribuutioita.
Nyt tiedän mistä tulee
Nyt tiedän mistä tulee sanonta" moukan tuuri", kun ei edes keksi rahoilleen käyttöä.