Uusi Suomi / Viihde Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Poliisit tarjoilivat pidätetylle vahingossa hasiskakkua

Poliisit tarjoilivat pidätetylle vahingossa hasiskakkua
Julkaistu: 20.12.2007 18:24
Hollantilainen poliisi tarjoili kannabiksen kasvattamisesta epäilylle miehelle vahingossa palan hasiksella maustettua kakkua.

Poliisi tarjoili toisessa kotietsinnässä takavarikoitua hasiskakkua epähuomiossa pidätetylle miehelle. Poliisi oli pidättänyt miehen kuulusteluja vartena huumeiden kotikasvatuksesta epäiltynä. Tapaus sattui Goesin kaupungissa, noin 180 kilometriä Amsterdamista etelään. Tapauksesta kertoo The Guardian.

Takavarikoitu hasiskakku oli ollut säilytyksessä poliisien taukotilan jääkaapissa tutkintaa varten ja paketit olivat poliisin puhemiehen Alwin Donin mukaan menneet yksinkertaisesti sekaisin.

-Se oli vahinko, sillä takavarikoitu huumekakku näytti samalta kuin muut lounaseväspaketit, Don vakuuttaa.

Pidätetty kommentoi puolen tunnin päästä selliin tulleille poliiseille, että nämä olivat "tainneet antaa hänelle jotain mitä ei ollut tarkoitus". Epäilty oli maistanut kakusta ainoastaan pienen palasen ja paikalle kutsuttu lääkäri tarkasti miehen kunnon varmuuden vuoksi todeten sen normaaliksi.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Hollanti
 
 
 
 

Hollantilaisten hasiskakku

Onkohan alankomaalaisten poliisien kahvipöydässä tarjolla hasiskakkuakin?

Siellä Hasis on kuitenkin

Siellä Hasis on kuitenkin laillista, niin eivät jaksa nostaa siitä niin kauheata älämölöä. Vapaamielisyyttä on monenlaista, Hollannissa pidetään Hasiksen polttelua ok hommana, Suomessa taas 200-paikkaista kansanedustajalaitosta.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely