Uusi Suomi / Viihde Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Jättikiihdytin ”nielaisee maapallon”? – Oikeus otti kantaa

Jättikiihdytin ”nielaisee maapallon”? – Oikeus otti kantaa
Julkaistu: 10.3.2010 13:12
Kuva: EPA/All Over Press
Kuva
Hiukkaskiihdyttimen on pelätty tuhoavan maailman.
Kuva: EPA/All Over Press
Hiukkaskiihdyttimen on pelätty tuhoavan maailman.
Saksalainen oikeusistuin Karlsruhessa on hylännyt lakisyytteen, joka oli nostettu Cernin jättimäisen hiukkaskiihdyttimen LHC:n takia. Saksalaisnainen vaati Saksan hallitusta estämään LHC:n (Large Hadron Collider) toiminnan, koska se voisi aiheuttaa maailmanlopun, uutistoimisto AFP kertoo.

Tuomioistuimen mukaan nainen ei onnistunut antamaan kattavaa selvitystä peloistaan. Oikeusistuimen mukaan jättikiihdytin ei aiheuta vaaraa.

Nainen oli väittänyt, että jättikiihdytin luo mustan aukon, joka imaisee maapallon.

Maailmanlopun peloista puhuttiin jo ennen LHC:n käynnistämistä vuonna 2008. Lue lisää tästä.

LHC:n tarkoituksena on selvittää aineen rakenteen peruskysymyksiä, kuten mikä on kaiken aineen, materian alkuperä ja kuinka maailmankaikkeus syntyi.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 
 

mutta

entäpäs jos joku menee pieleen

kun ei tiedetä maailmankaikkeuden rakennetta

entäpä jos hiukkaskiihdytin rikkoo jotakin oleellista, karkaa käsistä, aiheuttaa jonkun hallitsemattoman ketjureaktion

lähtökohta kun on tämä - me emme tiedä ja mitä syvemmälle ja perustavampien asioiden kanssa rupeamme teknologialla leikittelemään sitä vaarallisempia voivat olla yllättävät liikkeellelaukaistut ilmiöt

tämäkin asia on selvä - teknokratia on jo aikapäiviä sitten pessyt vastuuttomasti kätensä etiikasta

ja se on tosi iso ongelma

entä jos maapallon on

entä jos maapallon on sittenkin litteä ja laivat putoavat maailman reunoilta helvetin liekkeihin

Maailma on täynnä jossittelua

ja maailma on täynnä

tyhmiä joilla ei pää kestä jossittelua vaan alkaa fantasia korvien välissä riehua tavallasi

huomaa - minä puhun kommentissani asiaa pohjalta - me emme tiedä mikä voi mennä pieleen ja miksi ja mitä asioita rassaamme jne

Ei huolta

"tyhmiä joilla ei pää kestä jossittelua vaan alkaa fantasia korvien välissä riehua tavallasi"

Jossittelu on turhaa ja jopa vahingollista, jos sen avulla yritetään lietsoa paniikkia. En tiedä mikä sinun motivaatiosi on mutta toivon että se on rehellinen huoli maapallon tilasta. Jos asia on näin, niin maapallolta löytyy paljon parempia huolen aiheita joihin kannattaa panostaa.

Tuossa hieman asiaa LHC:n turvallisuudesta. http://en.wikipedia.org/wiki/Safety_of_particle_co...

Jos tämän lukija ei anna wikipedialle mitään luotettavuusarvoa, niin sitten lukijan kannattaa edes selata läpi linkitetyn artikkelin lähdeviitteet.

Tuosta näkee helposti että suurin osa huolesta LHC:tä kohtaan on median lietsomaa pelkoa, jonka ainoa motiivi on tuoda medialle lisää rahaa.

"huomaa - minä puhun kommentissani asiaa pohjalta - me emme tiedä mikä voi mennä pieleen ja miksi ja mitä asioita rassaamme jne"

Asia pohjalta? Ehkä asiallisesti, mutta eipä sinulla hirveästi faktoja ole taustalla.

Sen mitä LHC voi tehdä (aineen osien suuri energinen yhteentörmäys), tapahtuu omassa aurinkokunnassammekin koko ajan. Ainoa ero LHC:ssä on tuohon luonnolliseen toimintaa verrattuna se että LHC:ssä tuota tapahtumaa voidaan mitata. Eipä ole mustia aukkoja tai lopulliseen tuhoon johtavaa ketjureaktiota näkynyt.

Pahimmassa skenaariossa kiihdyttimeen voi tulla mekaaninen vika, joka rikkoo sen. Tämä riski on kuitenkin otettava jos kiihdytintä haluaa käyttää.

minun on palattava asiaan blogissa

ja käsiteltävä sitä mikä on teknis-taloudellisen valtarakenteen eettinen ydin

Musta-aukko ei voisi aiheuttaa kenelekään pahaa mieltä

Vaikka kiihdytin tekisikin mustan aukon joka syö koko maapallon, niin tätä ei jäisi kukaan murehtimaan, joten aivan turha stressata moisella ongelmalla.

Mihin voi valittaa?

Jos oikeus on väärässä ja maapallo nielaistaan.

teknologiaan ja teollistumiseen on luotettu

vuosisadan verran

ja se on alkanut ellä kuin pellossa

eikä osaa luopua asemastaan vaikka pitäisi

ja sen haittavaikutukset alkavat olla yhä suurempia ja vaarallsiempia

se antaa aihetta epäillä että onkohan asialleen vihkiytyneillä teknokraateilla kaikki aina kotona - sen ulkopuolella jossa he kodikkaasti pyörivät - kas kun teknologian ulkopuolella on paljon elämää

ei teknologia ole kaikille yhtä kuin elämä - eikä se ole monessa suhteessa edes siunaus vaikka useassa suhteessa onkin

siksi peruskykyynne hallita ottamaanne asemaa on syytä suuresti epäillä - terveen järjen rajoissa eikä mystiikan puoleen sortuen

menikö tämä nyt varmasti kaalimadon mittaisen reiän kokoisesta reiästä kaaliin

Hmmm ...

Fysiikan kannalta katsoen mainio kysymys. Jotta maapallolla voitaisiin luoda musta-aukko, pitäisi joitakin fysiikan lakeja muuttaa ja jostakin saada vallan kauhia määrä lisää massaa käyttöön.

Eivät osaa

Ainoa syy, miksi fyysikot eivät ole tehneet mustaa aukkoa, edes pientä sellaista on, etteivät he osaa tehdä sitä.
Väite perustuu siihen, etteivät he olleet varmoja ensimmäisen ydinlatauksen räjättäytymisen seurauksista, eli alkaisiko siitä ketjureaktio.
Kuten aikaisemmin todettiin, niin näisä kokeissa pieleen mennneistä surauksista on turha valittaa.

Juristi

on pätevä kaikessa. Tietää enemmän fysiikasta kuin fyysikko, enemmän lääketieteestä kuin lääkäri, osaa vääntää mustan valkoiseksi ja oikean vääräksi tai päinvastoin. Se, mihin juristeria ja oikeusistuimet eivät pysty, on oikean ymmärtäminen.

Ei mitään erikoista universumissa

Maapallon ilmakehään törmää jatkuvasti suurempi energisiä hiukkasia kuin mitä kiihdyttimellä pystytään tuottamaan. Eli LHC:lla tuotetaan täysin samoja reaktiota mitä tapahtuu muutenkin koko ajan ympärillämme. Kiihdyttimellä päästään teraelektronvoltin(10^-7 J) luokkaan energioissa kun taas suurin energisin avaruudesta tullut havaittu hiukkanen on ns. OMG- hiukkanen jolla laskettiin olevan noin 50 joulea energiaa (luokkaa 100 miljoonaa kertaa LHC:n hiukkaselle tuottama maksimienergia.
Kyllä miljardien vuosien kuluessa nuo OMG-hiukkasen kaltaiset kappaleet olisivat maapallon jo nielaisseet jos semmoista tapahtuisi.

Tavis vaaraksi tieteelle

Mutu tuntumat, taikausko ja muu heimohömppä on jo 2 vuosituhatta jarruttanut kehitystä ja näyttää sitä tekevän edelleen.
Ehkä tiedemaailman olisi aika jollain muotoa sulkeutua ja olla kertomatta ihan kaikkea kun se voi järkyttää taviksia.

Tiede vaaraksi taviksen käsissä

Oletus jatkuvasta kehityksestä ja sen tuottamasta onnesta on myös taikauskoista heimohömppää. Varsinkin taviksen suusta. Ei kehitys ole mikään itseisarvo, sillä täytyy olla joku piste ja suunta.

Taikausko, mututuntuma ja muu hömppä on se, mikä pitää ihmisen kiinni riittävässä tarkkuudessa selvitäkseen. Puhtaalla luonnontieteellisellä rationaalisella ajattelulla ei selviä edes jokapäiväisistä toimista, sillä sen vaatimuksena on, että ymmärrät aivojesi, hermojesi ja lihastesi toiminnallisuuden sekä käsität rustojen kiinittymiskohdat voidaksesi kävellä.

On totta, että inhimillisistä tuntemuksista ja reaktioista seuraa lieveilmiöitä, mutta siinä missä tiede voi sivuttaa ne asiat joiden olemassaoloa se ei kykene todistamaan, ihmisen elämä koostuu suurimmaksi osaksi niistä ja ihminen on olentona omimmillaan dynaamisessa, ennakoimattomassa ympäristössä ja tilanteissa.

Sen toteamiseen tosin ei tarvita taikauskoa, että tieteilijät ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Heissä on narsisteja/ psykopaatteja ja heitä ajavat samat pikkumaiset ja todellisuudesta irrallaan olevat asiat kuin muitakin ihmisiä. Tiede ei koskaan ole irti ihmisyydestä, eikä ihmisyyteen perustavalla tavalla kuuluvasta virhearvioinnista.

Mustan joutsenen mahdollisuus syntyy juuri siltä alueelta ja niistä asioista joita ei tiedetty, mutta jotka jälkeenpäin näyttävät ihan loogisilta. Ja niitä tapahtuu. Suurimmat ihmiskuntaa liikuttaneet asiat ovat juuri näitä.

Vaarallista hommaa ...

... sano pyromaani, kun kiviaitaa poltteli.

Jäipä mainitsematta

En itse ainakaan haluaisi tietää että kokeella X on kohtuu mahdollisuudet luoda absoluuttisen tyhjiön kupla. Säästyisi turhalta stressiltä kun koe menisi sitten pieleen ja maailma lakk......

Aurinko?

Noin kahdeksan valominuutin päässä meillä on semmottinen helvetinkone, jonkalaista ei ihmiskunta ihan heti pysty rakentamaan. Ehdottaisinkin, että jonkin tuomioistuimen pitäisi välittömästi kieltää aurinko ja mielellään varmuuden vuoksi lukita se vaikkapa Yhdysvaltain ilmavoimien Alue 51:lle turvaan! Jos jo LHC:n tehoilla pystytään aiheuttamaan maailmanloppu, niin mitä siitä seuraakaan, että avaruudesta sinkoutuu maapallolle hiukkasia, joilla on useita kertaluokkia suurempi energia! Aurinkotuuli ja kosminen säteily on pysäytettävä välittömästi! Säteilyhän viittaa ydinvoimaan, mikä tekee siitä vielä epäilyttävämpää!

Yritän normaalisti välttää troolailua, mutta nyt täytyi kyllä antaa periksi!

surfaile chillisti,

surfaile chillisti, troolaile villisti :D
mut joo samaa mieltä ylläolevan kans

Jep ja siihen asti ...

... kaikkien maailman hallitusten on jaettava foliota kansalaisilleen niin paljon kuin nämä suojautuakseen tarvitsevat.

Toisaalta, onko area 51 turvallinen, kun siellä pörrää yötä päivää kaikenlaista vakoojaa ja tutkijaa tonkimassa maailmankaikkeuden saloja. Päästäisivät kuitenkin helvetinkoneen irti ...

Mustia aukkoja syntyy

Kokeessa saavutetuilla, entistä korkeammilla energioilla pitäisi tosiaan syntyä musti aaukkojakin. Niiden läpimitta on kuitenkin niin paljon alkeishiukkasia pienempi, ettei niistä ole vaaraa: _teorian_ mukaan ne nimittäin haihtuvat jälleen säteilyksi sekunnin murto-osassa.

Teoria ei siis tue väitettä, että nämä aukot "putoavat" alkeishiukkasten välisessä tyhjässä tilassa esim. ensin maan keskipisteeseen ja sitten hiljaa ainetta ympäriltään jyrsien imevät koko maapallon kitaansa.

Jos teoria taas on väärässä... nyt tiheämmin esiintyvät maajäristykset ovat seurausta reilu vuosi sitten luoduista mustista aukoista. APUA!!! Silloinhan LHC:tä ajettiin muutama päivä, kunnes hiukkassuihkun ohjausmagneetit menivät rikki jäähdytysheliumin karattua.

Tätä saamme, kun fysiikkaa ei ymmärretä!

Miksiköhän fysiikan ja matematiikan opetusta pitäisi lisätä?

Tuossa lukaisin mietinnöstä, jossa vaaditaan, että 1/3 kouluaineista pitää olla taideaineita. Tällä menetelmällä saamme Suomesta jättimäisen tietoköyhälän ja vastaavanlaisia idiotismia sisältäviä hengentuotoksia kuin tällä saksattarella.

En tuomitse taiteita ja kulttuuria, käytän kumpaakin runsaasti mutta eipä näillä aineilla pahemmin maata rakenneta; ne ovat hyvänä lisäarvona ja henkisenä tasapainoittajana.

Markku Lahtinen

teen piakkoin blogin

jossa käsittelen teknis-taloudellisen vallan eettistä ajattelua

kysymys tässä kohdin on

nimenomaan siitä että ollaan tietämisen ja ymmärtämisen rajoilla aivan normaalin tieteen tapaan

mutta mitä enemmän rassaamme maailmankaikkeuden parusrakenteita niin sitä suurempi mahdollisuus on a. horjuttaa jollain vaarallisella tavalla niitä tai b. löysätä liikkeelle sellaisen ketjureaktion jota ei hallitakaan ja joka ollessaan maailmankaikkeuden perusrakenteiden tasolla on riehuessaan vielä tuhoisempaa kuin kovimmatkaan maanjäristykset

siis vähän luokkaa - emme ymmärtäneet että kantavia rakenteita ei saa kerrostalossa rikkoa ennenkuin rikoimme ne

Sormiväripurkissani on kärpänen

"mitä enemmän rassaamme maailmankaikkeuden parusrakenteita niin sitä suurempi mahdollisuus on a. horjuttaa jollain vaarallisella tavalla niitä tai b. löysätä liikkeelle sellaisen ketjureaktion"

Tai entä jos kuminauhasta, propellista ja puutarhatuolista kyhäämäni lentolaite osuu Kuuhun ja sysää sen pois kiertoradaltaan? Kuuhan voi tipahtaa alas, ja pahimmassa tapauksessa osua vaikka Suomeen!

Peace man!

Siellä se on jo hyvän tovin puksuttanut ja välillä kiihdyttänyt ja tutkimustuloksiakin on jo herunut. Ei ole ihmiskunnasta big bangin tekijäksi.

tiede

Suurin osa ihmisistä on tietämisen ja ymmärtämisen rajamailla ihan kokoajan, koska eivät välitä tai kykene ottamaan asioista oikeasti selvää sen verran, että tajuaisivat miten vähän oikeasti tajuavat.

Väärässä olet siinäkin, että tätä maailmaa hallitsisi fyysikot tai tiede. Tätä maailmaa hallitsevat talousoppineet ja juridisen taustan omaavat henkilöt. Harvassa ovat insinööri tai fyysikko poliitikot suomessakin, mutta lakimies poliitikkoja lienee yli 60% poliitikoista.

tätä

maailmaa pitäisi hallita valistuneiden humanistien

Vaaralan pointti

Ei välttämättä ole nyt se että tuo hiukkaskiihdytin tekee ne mustat aukot jotka nielaisevat maapallon, vaan näen sen paremminkin pohdintana mitä seuraavaksi. Sillä tottahan se on että jossakin voi tulla raja vastaan, mutta missä ja milloin sitä onkin jo vaikeampi päätellä. Iranin ydinpommi olisi ehkä se sellainen päätepiste jos se päätyy sitä käyttämään ja kaikki tekevät vastaiskun.

Maailmanloppua sekään ei välttämättä toisi mutta persianlahden maiden loppua se kyllä tietäisi. Silloin voitaisiin todeta että virhe tapahtui kun kyseinen ase keksittiin. Tänä päivänä voidaan keksiä jotakin joka voi olla suuri kirous tulevaisuudessa tai vastaavasti myös suuri pelastus. Mutta joku päivä kuitenkin me lakkaamme olemasta, koko ihmiskunta joka tapauksessa. Parempi olisi kysyä että haluanko minä tai sinä että ihmisrodun jälkeen maapalloa ei ole tai että sillä ei ole enään muuta elämää joka kehittyisi sitten mihin kehittyisi.?

pitää osata kysyä kaksi kysymystä

- onko tämä hyvä vai pitäisikö sitä teknologialla parantaa

- astuuko teknologia jonkun muun päälle jota se ei ymmärrä ja jolta se vie resurssit - tyyliin - rakennetaan niin kallis kulttuuritalo ettei ole varaa tehdä siellä kulttuuria esimerkiksi

Teknokraatit, talouselämä eikä poliitikot ole edes alkaneet kysyä noita kysymyksiä - miksi ei - siksi ei - ja sanon tämän erittäin laaja-alaisesti kokeneena ja tietävänä humanistina että ei ole juuri lainkaan ymmärrystä siihen mitä on aineeton puoli sen enempää ihmisen ymmärryksen kuin luovuuden ja kulttuurinkaan suhteen - ts. valtaosa teknokraateista, talousihmisistä ja poliitikoista on aivan toopeja noissa asioissa - ja - oikein hemmetin iso JA - silti ylivoimainen valtaosa yhteiskunnan toiminnasta pyörii niin ihmistieteen eli psykologian ja psykologiikan kuin kultturin ja estetiikan alueella kuten myös etiikan alueella.

Kokemukseni on että otat kadulta kenet vaan ja alata tentata psykologiasta, etiikasta, kulttuurista, luovuudesta, organisaatioiden psykologiasta niin aivan ääliötasolla on yhteissummainen käsitys - ja se paikataan varmaakin varmemmalla asenneoksentelulla ja ennakkoluulosaivartelulla ja -paranoialla.

Miten tämä sakki voi sitten edes yrittää hahmottaa teknologian ja talouden suhdetta ihmisyyteen, etiikkaan ja luovuuteen.

Suomessa vallitsee järkyttävä sivistymättömyys noissa asioissa ylhäältä alas. Ja teknokraateilla.

Ei filosofikuninkaita kiitos

Suurimmat ruumiskasat lienevät kuitenkin seurausta eräiden hyvinkin humanististen ja valistuneiden filosofien ajatusten soveltamisesta käytäntöön.

Ei auta opetuksen lisääminenkään oikeasti

Luonnontieteiden opetuksen lisääminen voi olla ihan viisaasta, mutta perustelusi sille ontuu. Kiihdytin kokeiden riskejä ovat epäilleet tohtoritason tiedemiehet. Fysiikan tai matematiikan yliopiston laudatur-tasoisella ymmärryksellä ymmärtää vain sen, ettei ymmärrä voiko kokeissa syntyä pieniä mustia aukkoja ja voivatko ne jotenkin kasvaa isommiksi vai kuolevatko alle aikayksikön.

Maailmassa on vain muutamia tiedemiehiä, joiden kapasiteetti riittää oikeasti käsittelemään ja arvioimaan näitä juttuja. Toisaalta vain empiirisillä kokeilla voidaan saada lisävahvistusta kysymyksiin, joihin useimpien ajattelu ei yllä.

Siis tarkennan

Pitäisikö se uskonnon opetuslopettaa ja tilalle vaikka universumioppia, missä selitettäisiin fysiikalla näitä juttuja.

Jos ihminen tappaa itsensä jollain niin se on todennäköisesti biologisilla aseilla.

Ihmiset ihan paniikissa CERNin takia, ei se ne siellä mitään maailmaa lopeta vaan yrittää saada selvää universumin mysteereistä, mutta tielle teille uskohulluille yritän kertoa sen näin.. ne rakentaa puhelinta ja soittaa jumalalle kysyäkseen mitä nyt tehdään. Ei kai se jumala omaa puhelintaan hajota?

LHC:n tutkija

"Hiukkasen kiihdytin" sanoi LHC:n tutkija kun poliisille selitteli ylinopeuttaan

Tiede rulez

Minun lapsuudessani kaikki irrallaan oleva vesi oli juomakelpoista.
Minun lapsuudessani ei puhuttu ilman hiukkaspitoisuuksista.
Tiede keksi myrkyt, joilla saatiin vesi juomakelvottomaksi. Sitten tiede teki korjausliikkeen ja kehitti vesienpuhdistimet.
Nyttemmin tiede on keksinyt hormonien kaltaiset aineet, joita ei vesistä kyetä puhdistmaan.
Ihmisten verestä löytyy palonestoaineita, kiitos tieteen.
Veressä on kaikilla monia eri tieteen kehittämiä kemikaaleja.
Ilmaan tiede on keksinyt syytää monenlaisia aineita. Tiede kehitti kulkuvälineet, jotka saavat hengitykselle haitallisen pilven suurkaupunkien ylle. Pienemmissä kaupungeissa renkaiden irrottamat hiukkaset aiheuttavat ongelmia.
Mutta kiitos tieteen, meille koittaa vielä auvoiset ajat: Me ei maaduta ikinä!

TÄYTTÄ

ASIAA

Mistä voit olla niin varma,

Mistä voit olla niin varma, että asiat olisivat paremmin jos näitä asioita ei koskaan olisi keksitty?

Tiedemies tai kukaan jotain uutta keksinyt ihminen itse päätä sitä miten hänen tekemäänsä keksintöä käytetään. Ei polttomoottorin periaatteen kehittänyt ihminen päättänyt, että tulevaisuudessa melkein kaikki ihmiset tulevat köröttelemään hänen keksintöönsä perustuvalla peltilehmällä päästellen ilmaan täyteen pienhiukkasia ja luoden kaupunkeihin saastepilviä.

Ei Alfred Nobel päättänyt keksiessään uuden räjähdysaineen, että ihmiset tulevaisuudessa käyttävät hänen keksintöään räjäyttäen muita ihmisiä. Alfred Nobelin alkuperäinen tarkoitus oli, että hänen keksintöään olisi pelkästään käytetty helpottamaan joitakin rakennustöitä ja kaivosmiesten vaarallista ja raskasta ammattia. Muut kuitenkin tekivät hänestä välittämättä muunlaisen päätöksen käyttää keksintöä.

Niinpä niin.

Näin sinä valitat ja käytät tieteen luomia elämää helpottavia asioita siinä missä muutkin. Tuossa on pientä kaksinaismoralismia.

Ja toisekseen, tiede ei ole myrkyttänyt maita ja mantuja, vaan (kapitalistinen ja sosialistinen) ihminen.

Joo, kyllä ennen oli elämä paremmin. Jos haluaa palata elämään ennen tiedettä, niin pitää kai mennä suurin piirtein aikaan jopa ennen neandertalilaisia (ennen aikaa kun ihminen alkoi käyttämään kivi työkaluja). Tiedettä kun on ollut niin kauan olemassa kuin ihminenkin. Ainoa oikea ja puhdas elämäntyyli on muuttaa simpanssien seuraksi viidakkoon.

pelotellaan hulluja?

kukahan tuon uutisen naisparan oli peloitellut haastehakemuksen tekemään.

Suomessa on jo musta aukko

Suomessa on jo musta aukko Arkadianmäellä. Se nielee loputtomasti rahaa, muttei ole vieläkään äitynyt niin massiiviseksi että nielisi koko Suomen.

Eräiden tutkijoiden mukaan tämä saavuttaa 5 vuoden kuluttua kriittisen massan eli Kreikan tilan, jonka jälkeen aukko nielee enemmän kuin sinne pystytyään työntämään rahaa ja se alkaa nielemään kiinteistöjä, yrityksiä ja muuta roinaa korkoa korolle efektin takia.

IPCC:ltä lainattujen skenaarioiden mukaan tilanne saattaa olla kuitenkin vakavampi kuin tutkijat ovat arvelleet.

Aukkoon pätee 4,2 kertainen positiivinen takaisinkytkentä. Kerroin on lainattu IPCC:ltä. Se on saatu laskemalla Douglas Adamsin tieteellisessä tutkimuksessa saatu luku 42 jakamalla se kymmenellä.

Hienoa että uutisessasi oli sentään jotain positiivista

Nimittäin tuo positiivinen takaisinkytkentä. Unohdit kuitenkin kertoa, että tämäntyyppisissä malleissa takaisinkytkennän vaikutus luetaan logaritmiselta asteikolta. Jos ehditään lukea, sillä luuppi pyörii koko ajan kerran vauhtiin päästyään kuin hiukkanen Hadronkiihdyttimessä, mikäli tällainen leikkimielinen vertaus sallitaan

Unohdit mainita asian

Inhimillisen puolen, jossakin on joku jääkiekon pelaaja joka on menettänyt mailansa kuumemittariksi, pelaajasta ei tullut kuolematonta legendaa toisin kuin hänen mailastaan. Kiinnostaisi vain tietää onko kysymyksessä Koho vai Titanic.?

Olethan ...

... lukenut jo jatkotutkimukset multiversumitasolla? IPCC voisi hyötyä myös niistä.

Vakava tilanne

Atomipommin testauksen yhteydessä jotkut kauhistelivat, että
mitä jos koko ilmakehä syttyy palamaan. Ihan asiallista
pohdintaa ottaen huomioon valtavat lämpötilat kohtuullisen
isolla alueella. Lisäksi tulimyrsky jne.

No, koe onnistui.

saisinkohan syytteen jos väitän himasen käyneen visiovarkauksill

ps. himasen esittämät plus paaaaaaaaaljon muuta läytyy nimeni alta blogista melkein tuhannen tekstin verran - ilmankos blogissani joka päivä käy vieraita yliopistoista myös norjaa ja yhdysvaltoja myöten :)

Hyvin on mennyt Himasella eettis-realistiset visioni himaan - muttei kaikki
10.3.2010 21.55 | jussi vaarala | Yleinen
Suomi voi oikeilla toimenpiteillä nousta edelläkävijäksi monella alalla tällä vuosikymmenellä. Näin uskoo professori Pekka Himanen, joka luovutti keskiviikkona Suomen tulevaisuutta koskevan raportin hallitukselle.
Raportin tilanneet ministeri ottivat kirjan innostuneesti vastaan. Pääministeri Matti Vanhanen on vakuuttunut, että raportti on tärkeä.

- Elämme maailmanhistoriallisessa tilanteessa, jossa menestyksen mannerlaatat ovat isossa liikkeessä ja meidän suomalaisten täytyy löytää uusi tapa pärjätä ja saada arvokas elämä. Eikä sitä mallia ole valmiina. Se täytyy saada yhteisen keksimisen ja keskustelun kautta.

On epäilty ennenkin

Muutamat Yhdysvaltain ensimmäisen atomipommin rakentamiseen osallisutuneet tiedemiehet ovat jälkikäteen ilmaisseet pelänneensä, että pommin räjäyttäminen saattaisi aiheuttaa ketjureaktion, joka polttaisi ilmakehästä kaiken hapen.

En muista tekijää, joka on suomalainen, mutta "Los Angeles ei vastaa" on tieteisromaani, jossa aiheena oli Kiinan räjäyttämän superpommin ilmakehään repäisemä tyhiö, jonka täytti avaruuden kylmyys. Lopulta ilmakehä katosi kokonaan.

Perimmäisten asioiden näpelöintiin liittyy aina pienen pieni mahdollisuus, että mopo karkaa käsistä.

otetaanpa perusasiat kehiin

kun joki virtaa luonnossa omia aikojaan se muodostaa mutkia joissa on pyörteilyä eli veden takaisinvirtailua - ja noihin mutkiin muodostuu pyörteilyn ohella ja niiden ansioista erilaisia kasvien ja eliöiden keskinäisiä vuorovaikutussysteemeitä jotka ovat riippuvaisia toisistaa, toinen toistaan sääteöleviä ja säätelevyyden lisäksi ja sen ansioista joustavia ottamaan vastaan ulkoisi uhkatekijöitä helpommin kuin jos kukin eliö olisi yksin eikä missään vastavuoroisessa säätelysuhteessa toisiinsa

mutta kun insinööri ja ekonomisti tekee joen niin aivan saletisti virtaa viivasuoraan eikä pyörteile - ei - koska se on tehotonta ja kalliiksi tulevaa ja hyödytöntä

näin insinööri ja ekonomi tuhoaa veden virtaamisen pyröteilyn ja eliöstöverkoston sen ohella - toisin sanoen köyhdyttää luontoa ja sen mekanismeja oikein heövetisti

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely