Intian armeijan tiedemiehet tutkivat 83-vuotiasta joogia Prahlad Jania, joka väittää eläneensä 70 vuotta ilman minkäänlaista ravintoa tai nestettä. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.
Prahlad Jani on parhaillaan ympärivuorokautisessa valvonnassa sairaalassa. Häntä valvoo 30 lääkäriä. Hänen ruumiintoimintojaan testataan säännöllisesti.
Koe alkoi 22. huhtikuuta ja kestää 15-20 päivää. Koko tänä aikana mies ei ole syönyt eikä juonut mitään, eikä myöskään mitään ole tullut hänestä ulos.
Tohtori G. Ilavazahagan Intian puolustusministeriön tiedeinstituutista kertoo AFP:lle, että kokeen tarkoituksena on löytää uusia keinoja selvitä esimerkiksi luonnonkatastrofeista, kun ruokaa ja juomaa ei välttämättä saa.
Intian puolustusministeriön tiedeyksikkö on päässyt otsikoihin ennnekin - viimeksi chilikranaatin ansiosta.
Prahlad Jani on ollut ennenkin tutkimuksissa samassa sairaalassa. Vuonna 2003 häntä tutkittiin 10 päivän ajan.

Kommentit
Minäkin olen elänyt jo
Minäkin olen elänyt jo parikymmentä vuotta ilman vettä ja maitoa. Paljon on vielä parannettavaa.
Karu jätkä.
Jotenkin vaan ei ole uskottava tarina.
Periaatteessa jos tuon kaverin solut on eläneet 70 vuotta ilman ravintoa, niin mikä estää niitä elämästä vielä toisen mokoman. Ja sitten vielä kerta kiellon päälle. Jätkä elää muutaman sata vuotta ihan kevyesti.
Mikäs se tuolla meni....Elvis perkele....
Onko pakko käyttää
Onko pakko käyttää tuollaista paskalehdistön kohinaotsikointia?
Ja jos ei ole kuvaa aiheesta, niin kannattaa jättää kuvatekstikin laittamatta.
Tuollainen 10-15 päivää on normaali kehoa puhdistavan paaston kesto. Kuukauden paastoajia löytyy ihan varmasti Suomestakin. Intiasta löytyy sitten noita omien sanojensa mukaan auringonvalolla sata vuotta eläneitä ja vaikka mitä. Ei riitä ihan muutaman kuukauden tutkiminen kun se on ihmiskehon rajojen sisäpuolella.
"Tohtori G. Ilavazahagan Intian puolustusministeriön tiedeinstituutista kertoo AFP:lle, että kokeen tarkoituksena on löytää uusia keinoja selvitä esimerkiksi luonnonkatastrofeista, kun ruokaa ja juomaa ei välttämättä saa."
Eiköhän se pakkopaasto tule automaattisesti, vai aikoivatko he pakottaa jokaisen kansalaisen vuosikymmenten meditaatiokuurille?
Jos on tiedossa pitempi aika nälässä, niin on parempi olla täysin syömättä kuin syödä murusia, jotta keho menee paastotilaan.
Intian ihmeet. Chilipippurikraattejakin?
Intialaista ihmemiestä käsitelleessä jutussa viitattin muihinkin Intian ihmeisiin:
"Intian puolustusministeriön tiedeyksikkö on päässyt otsikoihin ennnekin - viimeksi chilikranaatin ansiosta."
Vanhankin asioita tunteva olisi tässäkin tiennyt, että chiliä on käytetty jo pitkään kaasusuihkeissa ja muissa kaasuaseissa. vanhat CN/CS -tyyppiset kaasusuihkeet ovat vaarallisia ja nykyisin niiden sijaan on käytössä OC-sumuttimia, joka on siis chiliperusteinen.
Tämäkin ihme oli siis näennäisuutinen.
intialaista tiedettä
tämä menee varmaan samaan piikkiin kuin intialaisen tiedemiehen IPCC:n raporttiin ujuttama väite että Himalajan jäätiköt sulavat kokonaan vuoteen 2035 mennessä
Tieteelliset tutkimukset aiheesta
Pitempiaikaiset tieteelliset tutkimukset - tarkasti valvotut, siis - ovat kyllä osoittaneet, että henkilö elää lähinnä syömällä ja juomalla. Kuten BBC:n tutkimuksessa mainittiin, yksi guruista oli laihtunut huomattavasti, kun ei päässyt valvotuissa oloissa syömään. Tämä tietysti selitetään sillä, että auringonvalo yms. luonnonvoimat ovat heikkoja rakennetuilla alueilla ja saasteiden keskellä ilmasta "ei saa siinä olevia ravinteita". Useissa pitemmissä kokeissa taas on todettu, että fakiiri on jollain keinolla saanut ruokaa tai että ruuan saantia ei ole voitu sulkea pois valvonnan pettämisen takia.
http://en.wikipedia.org/wiki/Inedia
Joo joo
Jos joogin jutuissa nyt oli alkujaankaan minkäänlaista perää, mitä toki sopii epäillä kun joogeista puhutaan, niin varmaan samaa kusetusta kuin nämä "maailmanympäriuinnit" sun muut joissa pidetään välillä muutama tunti taukoa vieressä ajavassa tukialuksessa. Ja tietysti kun vielä vetäisi "tauolla" vain kaljaa ja lenkkimakkaraa, niin voikin jo väittää että joo minkäänlaista ravintoa ei ole tullut otettua.
Suomalainenkin elää
pari, kolme viikkoa pelkästään juomalla. Tällaisen nestejoogan vakiintuneet harjoittajat väittävät myös, ettei harjoituksen aikana ruoka oikein maistu, eikä heti sen jälkeenkään. Muistikin siinä heikkenee ja aika tuntuu kuluvan nopeasti.
Mukava kuulla, että
Mukava kuulla, että muillakin on omakohtaisia kokemuksia asiasta.
Heh
Paras uutinen viikolla. Ihan oikeasti, uskooko joku tällaiseen?
Ikävä kyllä
Uskoohan osa ufoihin ja muihin huuhaa juttuihinkin. Näin vappuaattona on syytä muistaa, että syömattä voi olla jopa 30 päivää, mutta juomatta ei 3 päivää enempää. Kippis!
Tiedätkö mikä on ufo?
Tiedätkö mikä on ufo? Tuntematon lentävä esine eikä mikään uskonto. Itse pidän mahdollisena maan ulkopuolista elämää. En näe maapalloa maailman kaikkeudessa niin ainutlaatuisena, ettei muualla voisi olla älyllistä elämää. Koskaan en tosin ole nähnyt, mutta mahdollista on teoriassa.
Uskoohan jotkut
Uskoohan jotkut Taivaalliseen Spagettihirviöön, Näkymättömään Pinkkiin Yksisarviseen ja Jumalaan joten en näe tässä mitään normaalista poikkeavaa.
Tutkimuksen varsinainen aihe...
Aika uskovainen täytyy olla, jos moisia väitteitä edes harkitsee. Mutta selvästi miehellä on taito lopettaa virtsaaminen ja kytkeä nälän- ja janontunteensa pois päältä.
Jos esimerkiksi hurrikaani Katrinan tai Haitin maanjäristyksen eloonjääneet olisivat pystyneet meditoimaan kaksi viikkoa ilman ruokaa ja juomaa, heidän ei olisi tarvinnut ryöstellä eikä juoda saastunutta vettä pelastuksen viipyessä.
Toisaalta Intiasta tulee seuraava valtio, joka lähettää ihmisiä avaruuteen. Sovelluksia moiselle "tekniikalle" kyllä löytyy.
Sama mulla
Mulla on ihan sama juttu!
Olen ollut jo ilman mitään ravintoa hyvin pitkän aikaa. En ole syönyt, enkä juonut yhtään mitään 80 vuoteen. En myöskään tupakoi nykyisellään paljoakaan, luulen sen olevan se suuri salaisuus.
Joskus on ollut kyllä lähellä etteikö olisi joutunut sotkeutumaan naisväkeen, mutta onneksi olen pysynyt tiukkana. Olen nimittäin aika varma, että jos naisten kanssa rupeaa laajemmin sähläämään, niin kyllä siinä ruokahalukin väkisin yltyy.
Kyllä sanoisin kaikille että tommoinen pikkudietti vaan selkeyttää ajatuksia. Suosittelen kaikille.
Reino