Parhaiten päästöjen ja samalla bensankulutuksen vähentämisessä ovat kirineet japanilaiset firmat, kun EU:n uusien hiilidioksidinpäästörajojen voimaantulo lähenee. Näin raportoi Brysselistä europarlamentaarikko Satu Hassi (vihr.).
Erityisesti Hassi nostaa esille japanilaisen Toyotan.
- Toyotan Euroopassa myymien autojen keskipäästö oli viime vuonna 132 grammaa kilometriltä eli vain kaksi grammaa yli sen rajan, johon laki vaatii pääsemään vuonna 2015. Muita päästöjen suitsimisessa hyvin kirineitä firmoja ovat Suzuki ja Mazda ja eurooppalaisista Peugeot Citroen ja Fiat, hän kirjoittaa blogissaan.
- Tämäkin esimerkki osoittaa, että kun ympäristövaatimuksia tiukennetaan, teollisuus ei romahda vaan panee hihat heilumaan ja parantaa tekniikkaa. Usein samalla paranee kilpailukyky. Näin on myös autojen päästörajojen kohdalla, ovathan kuluttajat alkaneet suosia bensapihimpiä autoja, niin meillä kuin muuallakin, Hassi jatkaa.

Kommentit
Vihreä vedätys?
Onko Toyotan myymien yksittäisten autojen vai automallien keskikulutus tuo 132g/km? Automalliston keskikulutuksen saa pieneksi valmistamalla useita polkuautomalleja myyntiin, vaikka niitä ei sitten myytäisikään.
Mikäli ovat liikenteessä
Parhaat Eutooppalaiset autot kulkee jo alle 100g/km.Sen sijaan parlamentikot lentelee Brysseliin ja kotiin päivittäin.Sen sijaan että majoittuisivat viikon ajaksi Brysselissä ja kävisivät kotona vain jos laivayhteys siihen antaa aikaa.Onko Hassi huomannut,että herrat ajaa autoilla,joiden päästöt on 200-500 g/km .
"Onko Toyotan myymien
"Onko Toyotan myymien yksittäisten autojen vai automallien keskikulutus tuo 132g/km? Automalliston keskikulutuksen saa pieneksi valmistamalla useita polkuautomalleja myyntiin, vaikka niitä ei sitten myytäisikään."
EU:ssa on kait sovittu yhteiset pelisäännöt, kuinka autoja vertaillaan. En tiedä, onko kaikkien myytyjen autojen kulutukset laskettu yhteen ja sitten jaettu kappalemäärällä vai miten tulos on saatu.
Eiköhän niitä pienempiä autoja haluta myytävän mieluummin kuin suurikulutuksisia, tällöinhän päästään ilmastotavoitteisiin paremmin.
Tottakai pelkkien urheiluautojen ja loistoautojen valmistajat ovat tässä vertailussa heikommalla.
Mutta kyllä niidenkin päästöt laskevat vääjäämättä hybridien yms. ansiosta.
Ilmastotavoitteista
Olisi hyvä jos ilmakehän hiilidioksidista päästäisiin kokonaan eroon. Se kun on niin kova myrkky. Kasvit tosin kuolisivat, mutta EU:n ilmastotavoitteet ainakin täyttyisivät.
Jos hybridillä ajetaan maantieajoa, paukahtaa bensakone
käyntiin ja sen päästöt on ihan samat kuin muidenkin jollei pahemmat
Smaken som baken, delad.
Meidänkin lehdissä on
Meidänkin lehdissä on julkaistu Saksan katsastustilastoja eri automallien vioista. Toyota keikkui niissä lähes poikkeuksetta ylivoimaisena ykkösenä vähävikaisimpana autona. Sen halvatkin mallit pätki kaikki kalliimmat muut merkit. No, nyt kun ne alkoivat valmistamaan noita viherpipertäjä autoja, niin eipä niillä ole enää asiaa kärkisijoille. Päin vastoin, vikaa löytyy vian jälkeen vaikka kuinka.
Toi käy varmasti hyvästä esimerkistä meidän vihreästä tulevaisuudestamme. Niin autot kuin muutkin hyödykkeet tulevat maksamaan meille nykyistä paljon enemmän ja niiden laatu on paljon nykyistä alhaisempi.
Ai bensankulutus laskenut?
Vai meneekö yhtälö siten että DIESELIN käyttö on lisääntynyt ja bensan vähentynyt, samalla kun dieseli on kehittynyt viimeisen 10 vuoden aikana hurjasti, mutta tietääkseni edelleen asialla pelleillään täällä junttilandiassa käyttövoimaveron muodossa.
Ei liene ihme että Suitza on Hassin parhaimmistossa kun joku pieni 3-pyttyinen turbodiiseli työntää reilusti alle 100 g/km hiilidioksidia.
Miksi siis Hassi puhuu bensasta?
Eko teko vai ei
Tämänyt vain ei ole koko totuus, sillä jos otamme vaikka Jenkki Hummerin sen hiilijalanjälki on pienempi kuin tuon Toyotan, uskokaa tai älkää mutta tähän ovat Saksalaiset päätyneet.No miksi, lasketaan yhteen tuotantoon menevän energian sekä auton elinikä niin lopputulos on Hummerin voitto. Toyotan akkujen raaka-aine kaivetaan Kanadassa ja sitten rahdataan Eurooppaan missä jalostetaan ja täältä sitten japaniin ja kun auto on valmis niin sitten rahdataan vielä tänne takaisin. Toyotan laskettu elinikä on huomattavasti lyhyempi kuin Hummerin jo kaikki osat ovat tehty paljon heikommista osista. No mitä vihreät tästä mietti. Ei voi olla totta mutta kun on, ei nämä aatetasolla mietitä vaan lasketaan yhteen. Siis eko ihmisenä siis ajaisin mielelläni Hummerilla, nyt pienikulusuksisella dieselillä. Alkuperäinen informaatio on Mobilisti Lehdestä.
Toyota on tavallista luotettavampi auto.
Sen vuoksi se on noussut tilastojen kärkeen.
Minäkin ajelen Toyotalla ja nykyisellä on takanaan jo 550000 km ilman moottoriremonttia tai mekaanisia ongelmia. Toyotat yleensä "lopetetaan" vasta ruostumisen takia, ei mekaniikan vuoksi.
Toyotan menestys ei ole vihreistä tai autolehdistä kiinni vaan niinsanotusta hiljaisesta tiedosta käyttäjien keskuudessa.