Työstä johtuvat kuolemat ovat luultua suurempi ongelma maailmassa. Suomessa on ensimmäistä kertaa selvitetty, että työhön liittyviin sairauksiin ja tapaturmiin kuolee maailmassa 2,3 miljoonaa ihmistä vuodessa.
Työtapaturmiin kuolee joka päivä yli tuhat ihmistä eli vuodessa noin 360 000. Työhön liittyviin sairauksiin kuten syöpiin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin kuolee vuodessa noin kaksi miljoonaa ihmistä.
Työkuolemien kustannukset nousevat neljään prosenttiin maailman bruttokansantuotteesta, kertoo diplomi-insinööri ja VTT:n tutkija Päivi Hämäläinen tuoreessa väitöksessään.
Tulokset perustuvat kolmeen Tampereen teknillisen yliopiston projektiin, joissa hiottiin laskentamallia työkuolemille. Muitakin arviointeja on aiemmin tehty, mutta ne eivät sisällä sairauksia eivätkä läheskään kaikkia maita.
Kansainvälinen työjärjestö ILO käyttää suomalaista mallia arvioinneissaan.

Kommentit
Kertokaa myös mitä maksoi
Paljonko veronmaksajien rahoja käytettiin tähänkin joutavaan tutkimukseen?
Tärkeää tietoa
Mielestäni tutkimus ei kyllä ollut turha.
Jos saadaan selville, että työn takia kuolee ihmisiä enemmän kuin oletettu niin silloin työturvallisuutta pitää lisätä.
Luulen, että
Suurin osa ihmisistä kuolee ennemmin tai myöhemmin, menevät he sitten töihin tai ei.
Työtä vieroksuvat ovat oikeassa
työnteko on vaarallista
An unflinching portrait of physical work in the 21st century.
http://english.aljazeera.net/programmes/general/2010/10/2010101113656323...
Suominörteille mallia parin taalan päiväpalkasta