Uusi Suomi / Tiede ja Ympäristö Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Tutkimus: Kannabis tyhmentää aivot - ”Mitä enemmän sen enemmän”

Tutkimus: Kannabis tyhmentää aivot - ”Mitä enemmän sen enemmän”
Julkaistu: 18.11.2010 9:28
Päivitetty: 19.11.2010 7:34
Kuva
Harvardin tutkimuksessa selvitettiin kannabiksen vaikutusta aivotoimintaan.
Harvardin tutkimuksessa selvitettiin kannabiksen vaikutusta aivotoimintaan.
Kannabis aiheuttaa vaikeuksia ajatella ja sopeutua nopeisiin muutoksiin tilanteessa, jossa tarvitaan älyä. Toisin sanoen kannabiksen käyttäminen tyhmentää.

Näin toteaa Harvardin lääketieteen laitoksen tuore tutkimus, jossa selvitettiin marihuanan käyttäjien aivotoimintaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että varhain lapsuudessa kannabiksen käytön aloittaneiden koehenkilöiden aivot käsittelivät asioita eri paikassa ja eri tavalla.

Kokeessa henkilöt laitettiin neurokognitiivisiin kokeisiin. Kokeessa testattiin esimerkiksi henkilöiden kykyä luokitella kuvakortteja annettujen sääntöjen mukaan. Kesken testin näitä sääntöjä muutettiin yllättäen.

Tulos oli selvä: kannabiksen käyttäjät tekivät tuplasti virheitä verrattuna henkilöihin, jotka eivät ole käyttäneet kannabista. Virheet eivät poistuneet kokonaan, vaikka koehenkilöille kerrottiin tarkalleen, missä he erehtyivät.

- Kannabiksen käyttäjät onnistuivat selvästi huonommin, tutkimusken tehnyt Staci A. Gruber kommentoi.

Erityisesti ongelmia kannabisihmisillä oli suunnittelua, muutosta ja abstraktia ajattelua vaativissa tehtävissä.

- Aineella on suora vaikutus ajattelukykyyn. Mitä aiemmin ja mitä enemmän ainetta käyttää, sitä suurempi on tuo vaikutus, Gruber summasi tulokset.

Tarkempia tietoja tutkimuksen tiedotteessa.

 
Teemu J. Kammonen
Teemu J. Kammonen
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 
 

Hoitoon vaan

"Erityisesti ongelmia kannabisihmisillä oli suunnittelua, muutosta ja abstraktia ajattelua vaativissa tehtävissä."

Kannabiksen käyttö taitaa olla hurjan suurta maamme johdossa!

Eduskunnalat pitäisi kieltää kannabiksen käyttö

Nyt selvisi kansanedustulaitoksen tyhmyys sieltä se kannabiksen pössyttely juurensa johtaa. Se on heti kiellettävä eduskunnasta samoin muiltakin virkamiehiltä. Heistä kun hakemalla saa etsiä täyspäisyyttä. Huumeiden käyttäjiä koko porukka. Heti kaikki vaihtoon, että saadaan joku tolkku tähän suomen talouuteen. Sen meno on Kataisen johdolla johtamassa täydelliseen kaaokseen hyvin pian.

Eduskunta?

Eiköhän siellä viinan avulla turruteta ne viimeisetkin aivosolut. Voisi jopa tehdä hyvää eduskunnalle välillä hakea neuvoa-antavaa pienistä imuista.

Edelleen korostaisin, että otsikkohan ei vastaa tutkimusta - kyse on siis alaikäisistä, joille varhain aloitettu kannabiksen käyttö tuo kognitiivisia ongelmia myöhemmissä elämänvaiheissa.

George Wahington oli terävä kuin partaveitsi...

.. vaikka poltti kannabista. Mutta hän polttikin kuivattua, puhdasta kannabisyrttiä - eikä siis mitään rikol-loisten kasaamaa muovailuvahaa, jota myös hasikseksi kutsutaan.

Hasiksen ja puhtaan kannabiksen niputtaminen saman "Kannabis"-nimikkeen alle, on täsmälleen sama asia kuin metanolin, propanolin ja vilja-alkoholin yhteisen kutsumanimen "alkoholi" käyttäminen ja sitten tämän "alkoholin" terveyshaitoista uutisoiminen.

Otsikko voisi olla: "Mies kuoli juotuaan alkoholia" (tarkoittaen metanolia).

Mutta tämä kuuluu asiaan, jotta voidaan massatyhmennysvälineissä demonisoida puhdasta kannabisyrttiä.

Todellisia tyhmennysvälineitä ovat

1. peruskoulujen historianopetus
2. massatiedotusvälineet kuten uusisuomi.fi, mutta etenkin $anoma W$OY (vastaa myös koulukirjojen sisällöstä UNSCON tarkassa kontrollissa, ja niillä pakkorahastamisesta)
3. verkostoveden (juomavesi) käsittely hexafluorosilikaatilla - alumiiniteollisuuden ongelmajätteellä

Tiedoksi: en käytä kannabista. En ole kiinnostunut sen käyttämisestä enkä rikkomaan lakia. Tunnen kuitenkin asian taustoja, ehkä juuri asian ympärillä vallitsevan massoille valehtelukulttuurin herättämän mielenkiinnon vuoksi.

Jos kannabis olisi laillinen, niin kuin sen ehdottomasti pitäisi olla, saattaisin harkita parin kasvin kasvattamista.

Joo virheellinen tutkimus

Ihan väärä tulos tutkimuksessa.

Ei ole huomioitu, että Kannabista polttelevilla on jo lähtökohtaisesti heikommat älynlahjat.

Kannabis ei siis vaikuta aivoihin heikentävästi, vaan käytön aloittavat ovat muutenkin jo alun alkaen heikkolahjaisempia ja hitaampia ja suoriutuvat huonommin tehtävistä. Ei siitä voi kannabista syyttää, siinä olet oikeassa.

Lukutaidottomuutta

Taitaa suurin vika olla sisälukutaidossa, sekä Uusi Suomi toimitus ja sen myötä iso osa lukijoista syyllistyvät moiseen.

Tutkimuksessa kun ei puhuttu kannabiksen käyttäjistä yleisellä tasolla, vaan niistä jotka aloittavat hiisailun ennen 16 vuoden ikää.

Mitä heikkolahjaisuuteen ynnä muihin mieltäylentäviin väitteisiin tulee, niin sellaistahan yleensä tavataan henkilöillä jotka kommentoivat itsevarmasti uutisia ilman minkäänlaista ymmärrystä siitä, mistä oikeasti on kyse.

Tässä vielä se oleellinen osa: "[...] subjects who started using marijuana before age 16 made twice as many mistakes on tests of executive function, which includes planning, flexibility, abstract thinking and inhibiting inappropriate responses as those who began smoking after age 16."

täysin hatusta

"vaan käytön aloittavat ovat muutenkin jo alun alkaen heikkolahjaisempia ja hitaampia ja suoriutuvat huonommin tehtävistä."

Mihin perustat lähinnä omituisen väittämäsi?

Yleensä on jo valmiiksi

Yleensä on jo valmiiksi jotain pielessä jos alle 16 v käyttää päihteitä ja todennäköisesti muutakin kuin kannabista. Miten oli koehenkilöiden alkoholin tai muiden päihteiden käyttö?

Oliko tutkimuksessa huomioitu aineen laillisuus/laittomuus vai oliko koko tutkimus tehty keinotekoisissa olosuhteissa? Sillä laittomuus karsii ison osan käyttäjistä (jää syrjäytynein riskiryhmä, jolla on muutenkin kognitiivisia ongelmia). Myös laittomuus vaikuttaa aineiden laatuun, kuten edellä joku mainitsikin muovailuvahan/muovin hashis nimellä. En muuten koskaan kuullut ihmisestä, joka olisi ensimmäisenä päihteenään käyttänyt kannabista. Kyllä se useimmiten on ne helpommin saatavat kuten alkoholi ja lääkkeet/imppaus (jos käyttää laitonta niin miksei olisi käyttänyt myös laillisia).

Tottakai aine kuin aine vaikuttaa ajatteluun. Erityisesti aine jota käytetään aikana jolloin aivot ovat vielä rakentumassa. Myös kaiken maailman bileet ja päihteet suoran riskin lisäksi aiheuttavat mielenkiinnon viemisen toisiin asioihin kuin oppimiseen. Jos ei harjaannuta aivojaan niin eiväthän ne kehity!

Oiva esimerkki on Juice Leskinen, joka ei ollut terveys-ikoni, mutta mielestäni suht älykäs muusikko.

Fantastista!

Kyllä fantastisen käytös viittaisi enemmänkin speediin.

entäs jos

Mutta entäs jos nämä tyypit ovat ajautuneet kannabiksen käyttäjiksi siksi että he ovat tyhmempiä jo valmiiksi?

Cannabiksen vapautusta vaativilla on juuri siksi se pää jo ihan

tyhjä, ettei muusta enää synny keskusteluakaan

oletus että käyttäisi päivittäin

kannabista on mielestäni naurettava. ja siitä tässä tutkimuksessa on kyse.
eihän perustallaaja käytä alkoholiakaan päihtymistarkoitukseen päivittäin, vaan ennemminkin kerran tai kaksi viikossa? kannabis on tutkitusti turvallisempi vaihtoehto vs. alkoholi (oli kyse sitten päivittäiskäytöstä tai esim. muutaman kerran kuukaudessa).

Uutisessa mainittiin, että

Uutisessa mainittiin, että tuo tyhmennys aiheutuu onneksi vain niille jotka aloittavat liian aikaisin alaikäisenä. Toimin itse ohjelmistosuunnittelijana ja koen hyötyväni enemmän kannabiksen tuomista ideoista. Aloitin itse käytön vasta 30 ikäisenä.

Tuo sopii ihan

yhtä hyvin alkavalle alkoholistillekin. Ensin alkuun asiat tuntuvat luistavan ja varsinkin krapulassa saa aivan mahtavia ideoita. Luovuus suorastaan kukkii...

Sitten kun eron huomaa, onkin jo liian myöhäistä.

Fakta

Muuten hienoa logiikkaa, mutta kannabis ei aiheuta riippuvuutta toisin kuin alkoholi.

Siis

Esim:"Olen käyttänyt cananbista joka päivä yli 20v. eikä mitään riippuvuutta ole aiheutunut".

Tarkennus

Se, että pitää jonkin päihteen vaikutuksista ja haluaa käyttää sitä usein, ei ole sama asia kuin se, että päihdettä on välttämättä pakko saada toimintakyvyn ylläpitämiseksi.

Lasket varmaan lääkekäyttäjätkin huumeriippuvaisiksi. Sinänsä ironista, että omalla kohdallasi pitää melko suurella todennäköisyydellä paikkansa lause "Olen käyttänyt kofeiinia joka päivä yli 20v. eikä mitään riippuvuutta ole aiheutunut".

Ainoana erona toki se, ettei kofeiininisti pysty olemaan ilman päivääkään.

internet-sivustojen keskustelupalstat ovat tuon luovuuden

kurimuksessa. Amerikassa suuttunut katselija täräytti haulikolla (parin kaljan jälkeen)tv:nsä hajalle kun Tanssii tähtien kanssa viiletti itsensä Sarah Palinin tytär! :))

Paljon mutua

Itse aloitin käytön 18 vuoden tuntumassa. Nyt käyttöä takana viitisentoista vuotta. Eli minun kohdallani tuskin voidaan aloittelijasta puhua.

Työskentelen isossa kansainvälisessä firmassa hyvässä asemassa IT-puolella, ylipitkää päivää enkä ole huomannut kuvatunkaltaisia ongelmia. Myöskään palautteen perusteella niitä ei ole.

Tutkimus toimii hyvänä varoituksena teineille odotella aikuistumista ennen ensikokeiluja. Otsikko sen sijaan johtaa reippaasti harhaan, mutta se ei ole mitään uutta Uuden Suomen keltainen lehdistö -linjalla.

Onko silti jo posket lontolla ja iho ryppyinen ja silmät

harhailee kuin venakolla Anttilassa?
Oletko alipainoinen ja ongelmia eteen otossa?

Ikävä tuottaa pettymys

Ilahduttavaa nähdä että vielä joku jaksaa viljellä vanhoja stereotypioita, mutta on ikävä tuottaa pettymys ja kertoa ettei mikään olettamuksistasi pidä paikkaansa.

Toki jos tietämys ja ennakkoluulot ovat tuolla tasolla, niin oman uskottavuuden vuoksi suosittelen sinulle lämpimästi asiaan tutustumista ennen kuin otat vahvasti kantaa aiheeseen.

Onko kysymys aina kannanotto?

ok, ehkä. Kun tulit "ylitöistä", kysyikö parempi puoliskosi:
olitko taas ronaamassa siten hirveetä tummaa sutturaa?
Näinhän naiset kyselee..

No problem.

Riippuu varmaankin naisesta ja parisuhteesta. Ei ole meillä ollut sellaisia ongelmia :-)

?

Tarvitaanko teidän firmassa lisää asiantuntijoita,meidän kellariin ja vinttiin niitä pistäytyy lähes joka viikonloppu.Tulis kaksi kärpästä yhdellä iskulla,meillä rikollisuus vähenis ja teillä kasvais kovat asiantuntijat.
Pistä osoite nettiin pidetään yhteyttä sillä asiantuntijat näiltä nurkilta ei lopu.
PS:2v sitten tekivät aseellisen ryöstön meidän tiellä ja olivat jatkokoulutuksessa 1,2v eli tuoretta tietoa riittää näissä kolmessa,joutaisivat hyvin Teille meillä ei käyttöä noin kovasti koulutetuille.

Aiheen ohi?

Millä tavoin tämä kommentti liittyi itse aiheeseen? Se, jos teidän nurkilla pyörii sekakäyttäjiä ei taida olla seurausta mistään muusta kuin umpihullusta kieltolakipolitiikasta, jonka tuloksia voi itse kukin ihmetellä seuraamalla mm. Meksikon tapahtumien uutisointia.

Alkeellinen tutkimus

Tuo ei ota huomioon sitä faktaa, että niin kauan kuin kannbiksen käyttö on kiellettyä, käyttäjäkunta on jo lähtökohtaisesti huonommassa asemassa kuin he, jotka eivät käytä. Varsinkin jos puhutaan lapsikäyttäjistä niin usein oppimishäiriöt ovat jo perua äidin raskausajan päihteiden käytöstä ja sen aiheuttamasta aivovauriosta.

Todellinen tutkimus ottaisi huomioon lasten taustat.

Kiinnostavaa

Luulisi jo, että valtapuolueet lähtisivät kiireellä laillistamaan kannabista; onhan tyhmä kansa heidän etunsa. Vaan ovatko liian solmussa kieltolakien ihailunsa kanssa, mene tiedä?

Ei tarvitse! Meillä on

Ei tarvitse! Meillä on tyhmentävä huume alkoholi! Paljon tyhmentävämpi kuin kannabis, koska pilvi saattaa jopa herättää outoja uusia ajatuksia. Alkoholi helpottaa unohtamaan ne vanhatkin ja maanantaina taas nöyränä tehtaalle duuniin.

laajemmat ajatukset vaatii enemmän pohdintaa

Mikähän olisi tulos kävelykyvyn vieneen aivovaurion saaneilla alkoholisteilla?
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanter...

Kannabis lisää uusien aivosolujen määrää.
http://www.newscientist.com/article/dn8155-marijua...

Haluaisinpa nähdä ne testit joilla tukimuksessa mitattiin "suunnittelua, muutosta ja abstraktia ajattelua".

Vaikka kaikkein älykkäimmät ja nopeiten toimivat aivot löytyvät lapsilta. Veikkaisinpa että he ensimmäiseksi söisivät tutkijoiden testipaperit.

Voi pitää paikkaansa

"Kannabis piti saada "viihdekäyttöön" ja sen haittavaikutukset piti olla viinaa ja tupaakkia piänemmät?

Mites ny suu pannaa?"

Voihan olla että ylläoleva kommentti on sarkastisesti kirjoitettu ja kirjoitusvirheet ovat todennäköisesti tarkoituksella tehtyjä.

Uskon, että tällä tutkimuksella voi olla tämänkaltaisia tuloksia.
Mitenköhän äo-testien kanssa kävisi? Olettaisin, että kannabiksen vastustajat jäisivät käyttäjien taakse vertailussa (jos siis verrataan täysi-ikäisiä käyttäjiä ja täysi-ikäisiä ei-käyttäjiä).

Ja loppujen lopuksi tullaan sellaisen kysymyksen eteen, jossa punnitaan elämää yleensä, itsemäärämisoikeutta ja yksilönvapautta. Jokainen lukekoon ja tulkitkoon tämän miten tahtoo.. Itse sen olen päättänyt ja eilenkin (viitaten tähän uutiseen sivuavasti) todennut, että vastaan vain omasta elämästäni.

:)

Parempaakin on

Kokaiini parempaa bilettäessä samoin ekstaasi. Jaksaa paljon paremmin ja mieli on katossa.

Ovat kemikaaleja joilla on

Ovat kemikaaleja joilla on hyvinkin köyhdyttävä vaikutus aivoihin. Ei edes verrattavissa kannabikseen. Varsinkaan kokaiini.

Skeptisimmät ihmiset voivat lukea Carl Sagan: sta http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Sagan Ei kaikki pilveen koskeneet tolloja ole.

" yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, astrobiologi ja tieteen kansantajuistaja....Carl Sagan oli myös aktiivinen kannabiksen käyttäjä, vaikka hän ei koskaan myöntänytkään sitä julkisesti elinaikanaan. Hän kirjoitti salanimellä "Mr. X" kannabiksen polttoa koskevan esseen[1] vuonna 1971 julkaistuun kirjaan Marihuana Reconsidered "

Jos kannabis laillistettaisiin

Jos kannabis laillistettaisiin, eiköhän sille asetettaisi ikärajaksi K18 kuten alkoholillekin.

Mitenköhän testissä pärjäisivät henkilöt, jotka ovat aloittaneet alkoholinkäytön varhaislapsuudessaan?

Yksi esimerkkitapaus tulee mieleen

Kaveri joi alkoholia koko lapsuutensa ja ei pelkästään se, vaan hän imppasi liimaa ja niin edelleen.

Parikymppisenä mies ryhdistäytyi, kävi koulut ja on nyt hyvin pärjäävä kirurgi.

Muistaakseni kyseinen herra on julkaisemassa kirjaa tarinastaan, jota jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Mikä aiheutti ryhdistäytymisen?

Sitäpä saamme miettiä...

Realiteettitajukin näyttää

pettävän näillä marin puoltajilla, tämän tyhmistymisen lisäksi. Ikärajana tässä tutkimuksessa näytti olevan 16 v. Mopoilun saa Suomessa aloittaa 15 v, seurakuntavaaleissa äänestämisen 16 v. Rikosvastuun ikäraja 15 v. Ei ihan siis pikkuskidinä ole marin polttelua aloitettu. Joku ylläoleva väittää toimivansa kansainvälisessä yhtiössä it-alalla ja polttelevansa maria. Ei onnistu, koska työnantajien vaatimuksesta työterveyshuolto tekee huumetestit säännöllisesti kaikille strategisesti tärkeissä paikoissa työskenteleville it-alan ihmisille ja testissä positiivinen löydös tietää kalossin kuvaa persuksiin, samoin testistä kieltäytyminen. Jopa yleisesti käytetyn yskänlääkkeen käyttö on aiheuttanut heille ongelmia positiivisen huumetestin vuoksi.

Höpöpuhetta.

"Joku ylläoleva väittää toimivansa kansainvälisessä yhtiössä it-alalla ja polttelevansa maria. Ei onnistu, koska työnantajien vaatimuksesta työterveyshuolto tekee huumetestit säännöllisesti kaikille strategisesti tärkeissä paikoissa työskenteleville it-alan ihmisille ja testissä positiivinen löydös tietää kalossin kuvaa persuksiin, samoin testistä kieltäytyminen. Jopa yleisesti käytetyn yskänlääkkeen käyttö on aiheuttanut heille ongelmia positiivisen huumetestin vuoksi."

En tiedä, missä yrityksen irvikuvissa ylläoleva kirjoittaja on työskennellyt, mutta itse en tiedä yhtään vakavastiotettavaa IT-taloa, joka testaisi työntekijöitään.

Sen sijaan ne talot jotka tiedän, jokaisessa työskentelee porukkaa jolle parhaaksi rentoutumistavaksi on osoittautunut kannabis, perinteisen viinapullon sijaan.

heh heh

Tälläiset huumetestit pystyy todella vaivattomasti kiertämään googlettamalla muutamia sanoja ja käyttämällä hoksottimia, mutta ei siitä sen enempää ettei viestiäni bännätä.

Ironiaa - muutos2011

"Erityisesti ongelmia kannabisihmisillä oli suunnittelua, muutosta ja abstraktia ajattelua vaativissa tehtävissä."

muutos2011 puolueen puheenjohtaja ajaa kannabiksen laillistamista. :D

habanero

vinbju: "realiteettitajukin näyttää pettävän näillä marin puoltajilla, tämän tyhmistymisen lisäksi. Ikärajana tässä tutkimuksessa näytti olevan 16 v. Mopoilun saa Suomessa aloittaa 15 v, seurakuntavaaleissa äänestämisen 16 v. Rikosvastuun ikäraja 15 v. Ei ihan siis pikkuskidinä ole marin polttelua aloitettu."

Mikä on pointtisi? Hyvä vaan, jos kukaan ei ole aloittanut pikkuskidinä pilven polttoa. Minun pointtini on se, että tuskin kukaan järkevä ihminen väittää pilveä TÄYSIN vaarattomaksi, mutta on se silti vaarattomampaa kuin alkoholi, ja onkin ihmeellistä miksi se on silti laitonta.

Tutkimuksen mukaan pilveä ei kannata poltella nuorena, koska se häiritsee aivojen kehitystä. Tässä ei ainakaan minulle ollut mitään uutta, eikä tämä mielestäni tarkoita ettei kannabiksen laillistamista voisi silti harkita.

Vai miksi sitten alkoholi on edelleen laillista? Tuskin sekään tekee hyvää nuoren ihmisen aivojen kehitykselle.
Laillistamisessa on se juju, että aineet saadaan tarkempaan valvontaan ja pimeiltä markkinoilta putoaa pohja. Valvonnalla ei tosin voida täysin estää sitä etteikö alaikäiset pääsisi päihteisiin käsiksi, kuten alkoholin tapauksessa huomaamme. Täysi-ikäisten asenteet ratkaisevat - hehän sitä viinaa lapsille hankkivat.

Niin mistähän he sitä

Kun viikonloppuisin liikkuu niin järjestään nuorisorymillä jotka tulevat vastaan kilisee iloisesti kasseissaan. ja muutenkin ovat riehakkaalla tuulella mitä jotkut ovat heikossa kunnossa ja välillä laatta lentää. Mistähän he ilojuomansa saavat. No voihan joku 18 vuotiaskin mukana olla.

Huonoa uutisointia

Jutun kirjoittaja esittää kannabiksen mahdollisimman huonossa valossa heti kun siihen on mahdollisuus. Tutkimus käsittelee kannabiksen vaikutusta lapsen kehittyviin aivoihin ja sen pitkäaikaisia seuraamuksia, eikä suinkaan väitä että kannabiksen polttaminen aiheuttaa terveelle aikuiselle vaurioita aivoihin joiden seurauksena ihminen muuttuisi "tyhmemmäksi".

Jotenkin vain tuntuu että kirjoittaja haluaisi tahallaan luoda tälläisen mielikuvan, vaikka normaalisti kannabiksen vaikutus kognitiivisiin toimintoihin kestää ainoastaan päihtymyksen ajan. Pitkäänkin kannabista käyttäneiden toimintakyky palautuu täysin ennalleen muutamissa viikoissa.

Alla vielä ensimmäinen lause kyseisestä tutkimuksesta:

"Belmont, MA - Researchers at Harvard-affiliated McLean Hospital have shown that those who start using marijuana at a young age are more impaired on tests of cognitive function than those who start smoking at a later age."

Aivan. Ärsyttävää

Aivan. Ärsyttävää törmätä jatkuvasti uutisointiin, jossa toimittajan näkökulma on suuremmassa osassa kuin itse asiasisältö.

Ja taas sitä mennään

Tätä sitten spämmitään jokaisessa hamppukeskustelussa hamaan loppuun asti.

Kaikki hiisailijat on aina tienneet kannabiksen vaikuttavn haitallisesti kasvaviin nuoriin; tätä ei todennäköisesti kukaan kiellä. Yksi syy kannabiksen laillistamiseen on aina ollut juuri tuo nuorten käytön vähentäminen.

Noh, eipä sillä mitään väliä. Kaikki artikkelin kritiikki on turhaa, koska se tulkitaan heti huuUUuumeen puolustelemiseksi ja säälittäväksi räpeltämiseksi. Video kuvaa hyvin tilannetta: http://www.youtube.com/watch?v=T3n0vBcW5fc&NR=1

Itseäni ei sinänsä vituta tällaisen uutisen esiin tulemine. On hyvä että ihmiset tietävät kannabiksen haittaavan nuoren ihmisen kehitystä, samalla lailla kuin alkoholi ja muut päihteet.

Se mikä oikeasti ottaa päähän on kuinka tarkoituksenhakuista uutisointi kannabiksesta on. Milloin on viimeksi uutisoitu kannabiksesta positiivisesti? Miksei toimittaja tarkastele tätä tutkimusta objektiivisesti?

On myöskin hyvä kysyä miten tämä vaikuttaa aikuisten ihmisten käyttöön. Nuoret ne sitä kannabista eniten käyttää.

Älkää nyt hamppua kieltäkö

Mistä helkatista saamme raaka-ainetta hamppuköysien valmistukseen. Perinteisä hamppuköysiä kun vielä tarvitaa. Tuskin ne polttamista varten niitä osravat. Kyllä perinteitä vaalitaan sentään vielä.

Tarkennukseksi

Tarkemmin sanoen tutkimuksen tulokset pitävät paikkansa vain ihmisillä jotka ovat aloittanut polttelun hyvin aikaisin, kuten alussa mainitaan lyhyesti ja huomaamattomasti, tyyliin alle 15-vuotiaana. Tarkkuutta!

Uutisointi kansalle! Parhaat kirjoitukset palkitaan! www.uutisankka.fi

habanero

"Kaikki muuttuu paljon paremmaksi ja ihanammaksi kun pilvi vapautetaan"

Ei ole kukaan väittänyt että kaikki muuttuisi kertaheitolla ihanammaksi, tai ettei yhteiskunnassa olisi vakavempiakin epäkohtia, jos meinaat seuraavaksi vedota siihen.

Mielestäni nykyiselle politiikalle, jossa alkoholia myydään oikein valtion monopolin toimesta ja pilvi on laitonta, ei vaan ole mitään järkeviä perusteita.

Voin hyväksyä pilven laittomuuden ainoastaan siinä tilanteessa, että alkoholi ja tupakkakin kielletään. Se olisi sentään johdonmukaista. Mutta en usko kieltolain toimivan loppujen lopuksi minkään päihteen kohdalla.

Kovien huumeiden myymistä ei pidä koskaan sallia, mutta niiden käytöstä ei kannattaisi rangaista, vaan ohjata mielummin hoitoon. Näin menetellään nytkin alkoholistien kohdalla.

Alkoholi vertautuu monin tavoin koviin huumeisiin.

UUTISESSA VÄÄRISTELLÄÄN

Mikäli yhtään viitsitte asiaa vilkaista, jutussa on alkuperäisen tutkimuksen abstraktiin linkit. Siispä:

"have shown that those who start using marijuana at a young age are more impaired on tests of cognitive function than those who start smoking at a later age."

"reported that subjects who started using marijuana before age 16 made twice as many mistakes on tests of executive function, which includes planning, flexibility, abstract thinking and inhibiting inappropriate responses as those who began smoking after age 16."

Tutkimuksessa ei ole vertailtu kannabiksenpolttajia ihmisiin, jotka eivät polta kannabista. Tutkimuksessa on vertailtu aikaisin kannabiksen polton aloittaneita (alle 16v) henkilöihin, jotka aloittivat kannabiksenpolton myöhemmällä iällä (yli 16v).

Skarpatkaa nyt, Herran nimeen!

"tuore vakavasti otettava tutkimus"

"tuore vakavasti otettava tutkimus."

Salli mun nauraa: hih.

Ensinnäkin tutkimukselta näyttäisi puuttuvan vertaisarviointi, eli se ei ylipäätään ole tieteellinen tutkimus.

Toisekseen, tutkimuksen otos oli 33 henkilöä. Siitäpä voi joku näppärä tilastotieteilijä nopsasti laskea, kuinka paljon yhdenkin koehenkilön eroava tulos vaikuttaisi lopputulokseen.

Kolmanneksi, aiemmissa - vakavasti otettavissa lehdissä julkaistuissa - tutkimuksissa on todettu, että erot kroonisten käyttäjien ja muiden välillä katoavat muutaman viikon tauon aikana. Tätä ei otettu lainkaan huomioon, vaan koehenkilöiden voitaneen sanoa olleen päihtymyksen alaisena. http://archpsyc.ama-assn.org/cgi/content/abstract/...

"Vakavasti otettavan tutkimuksen" sijaan kyseessä näyttäisi olevan lähinnä opiskelijan harjoitustyötä vastaava tekele.

Niin, löytyi uutisesta suora asiavirhekin. Kyseessä ei ole Harvardin lääketieteen laitoksen tutkimus, vaan Harvardin lääketieteen laitoksen kanssa yhteistyötä tekevän McLean Hospitalin tutkimus. Pientä tarkkuutta uutisointiin, kiitos.

Tämä tutkimustulos ei voi koskea Suomea

Hölmöjäkö olette? Kannibalismi kiellettiin lailla Suomessa jo yli 1500 vuotta sitten.

Antaa valtion paattaa, ne tietaa paremmin

Miksi luonnossa kasvavan tuotteen polttelu on harvojen ja valittujen ihmisten elikka valitovallan paatettavana. No, koska valtiolta oletetaan hoitoa ja hoivaa, jos tulee paha olo, joten valtiolla on asiaan intressi. Valtiolta valtaa pois ja kannabis lailliseksi. Sitten voi kaikki paattaa itse mita lahdetta uskoo, kun tekee valintaa kannabiksen alkoholin ja tupakan valilla ja aina on vaihtoehtona myos sekakaytto. Jos kannabis tekee tyhmaksi eika lapase pitkaa matikkaa, niin siita voi syyttaa itseaan.

Eivätkö tutkittavat sitten

Eivätkö tutkittavat sitten olleet käyttäneet alkoholia? Kuinka moni alle 16-vuotiaana kannabista käyttävä ei ylipäätään sekoita/ole sekoittanut päätään "laillisilla" päihteillä, kuten alkoholilla tai impattavilla liuottimilla? Laittoman päihteen käyttö noin nuorena kielii melko selvästi päihdeongelmista ja yleisesti ongelmallisesta elämästä. Ja selviöhän on myös, että päihteiden käyttö nuorena vaikuttaa negatiivisesti aivoihin. Nollatutkimus.

Ammattitaidotonta uutisointia

Kylläpäs uutisesta paistaa vahvasti läpi toimittajan mielipiteet ja jopa tarkoituksellinen tulosten ja yksityiskohtien vääristely. Esimerkiksi kohta "kannabiksen käyttäjät tekivät tuplasti virheitä verrattuna henkilöihin, jotka eivät ole käyttäneet kannabista" on yksinkertaisesti virheellinen, sillä kuten jo ylempänä kommentoitiin, tutkimuksessa ei vertailtu kannabista käyttävien ja käyttämättömien tuloksia. Tämä ei ole millään tavalla tulkinnanvarainen seikka.

Toimittaja myös väittää tutkimusta vakavasti otettavaksi, vaikka otanta on todella pieni, ja vertaisarviointi puuttuu täysin. Ilmeisesti "vakavasti otettava" tarkoittaa vastaavuutta toimittajan ennakkoluulojen kanssa. Uutisena Teemu J. Kammoselle, subjektiivisia mielipiteitä painottava poliittinen journalismi kuoli ajat sitten, ja nykyjournalismin pitäisi pyrkiä henkilökohtaisten mielipiteiden minimointiin.

Hyvä Teemu!

kolme sanaa: SISÄ LUKU TAITO

vai oliko siinä sittenkin vain yksi..;)
On hienoa kuinka sitä pystyy näkemään tekstissä ne asiat mitä haluaa vaikka siellä hieman toisella tapaa kirjoitettaisiinkn..

Tutkimuksen päälöydös oli kuitenkin tämä.
"subjects who started using marijuana before age 16 made twice as many mistakes on tests of executive function, which includes planning, flexibility, abstract thinking and inhibiting inappropriate responses as those who began smoking after age 16."

kokeile Teemu vaikka googlen kääntöpalvelua jos ei teksti muuten aukea.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely