Sunnuntai 27.5.2012

Suomessa +1,5 °C - ”Todistaa ilmastonmuutoksen”

Luotu: 
30.12.2010 14:29
Päivitetty: 
30.12.2010 14:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Lämmin kesä ei ole yhtä kuin kylmä talvi.

Viime vuosikymmen, eli vuodet 2001-2010, oli mittaushistorian lämpimin, kertoo ilmatieteen laitos. Vuosikymmenen lämpötila oli koko maassa 0,5-1,5 astetta lämpimämpi kuin mihin Suomessa on totuttu viimeisen reilun sadan vuoden aikana.

Ilmatieteen laitos on mitannut lämpötilaa jo 1840-luvulta. Vuosien 2001-2010 keskilämpötila Suomessa oli 2,7 astetta. Se on 0,3 astetta lämpimämpi kuin 1930-luku.

- Otimme 1930-luvun vertailukohdaksi, koska aina puhutaan, että 30-luvulla oli erityisen lämmintä, selittää Henriikka Simola ilmatieteen laitokselta.

Meteorologi Simolan mukaan Suomen lämpötilojen nousu on tilastollisesti päivän selvä asia. Oheinen kuvaaja (klikkaa suurentaaksesi) kertoo sen, että Suomen vuosikymmenten keskilämpötila on noussut tasaisesti 1960-luvulta.

Vuosiin 1971-2000 verrattuna lämpötila oli jopa 1,5 astetta korkeampi menneellä vuosikymmenellä. Ilmatieteen laitoksen kanta on se, että ilmastonmuutos on tosiasia.

Kesät ovat Suomessa lämmenneet keskimäärin 0,5-1 astetta vertailtuna vuosiin 1971-2000.

Tämä ei kuitenkaan ole Simolan mukaan merkityksellisin seikka suomalaisessa säässä. Vuoden keskilämpöön vaikuttaa hänen mukaansa enemmän talven lämpötila kuin kesän.

- Vuosikymmen on ollut mittaushistorian lämpimin ja eniten ovat leudontuneet talvet, Simola kiteyttää.

Ilmatieteen laitos kertoo, että erityisesti vuodesta 2006 eteenpäin talvet ovat olleet poikkeuksellisen leutoja. 2007-08 talvi oli koko mittaushistorian lämpimin. Toisaalta lämpötilan vaihtelut ovat olleet suuria. Talvi 2002-03 ja viime talvi olivat poikkeuksellisen kylmiä.

Muutos on selviö

Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen ilmasto on muuttumassa.

Viime vuosisadan loppukymmeniin verrattuna Suomen sateet ovat vaihtaneet paikkaa. Vuosikymmenen talvet ja keväät ovat olleet sateisempia kuin aiemmin ja toisaalta syksyjen sademäärä on jäänyt keskimääräistä pienemmäksi.

Tänä talvena Helsingissä nähty ennätyslumisade on osa käynnissä olevaa trendiä.

- Talvisin on myös satanut enemmän kuin aiemmin, meteorologi Simola sanoo.

Se, että sade on tullut lumena, riippuu lähinnä lämpötilasta. Kuluva vuosi on ollut kesän helteistä huolimatta tavanomaista kylmempi.

- Vaikka pitkän ajan keskiarvo on noussut, vuosien välinen vaihtelu ei ole muuttunut mihinkään.

- Eikä kesän lämpötila vaikuta mitenkään talven lämpötilaan. Sen olemme tilastollisesti selvittäneet, Simola murtaa lopuksi harrastelijaennustajien lempimyytin.

Suomen kulloistakin säätilaa hallitsee maamme sijainti kahden ilmaston välissä. Itätuuli tuo riemuksemme mannerilmaa Venäjältä ja länsituuli puhaltaa merellistä ilmastoa siedettäväksemme. Lopulta päivän sään viimeistelee se, mitä reittiä golf-virran tuomat matalapaineet kulkevat.

- Tänä talvena matalapaineet ovat osuneet etelämmäksi, ja Suomessa on ollut kylmää, ilmatieteen laitoksen Simola selittää.

Lumeen kyllästyneet etelärannikon asukkaat voivat lohduttautua sillä ajatuksella, että jos Keski-Euroopan päälle jämähtänyt matalapaine olisi osunut Suomeen, sademäärä olisi ollut suunnilleen sama. Sade vain olisi tullut vetenä.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

NotSoBraveNewWorld

Tässä "uutisessa" nähdään, että kyseinen laitos joutaisi lopettaa. Mitä pikemmin sitä parempi.

Mittausdata, johon he perustavat propagandansa on osoitettu jo vääräksi. Kyseinen laitos ja sen johto on suorassa alamaissuhteessa YK:n IPCC:lle, vaikkei sen pitäisi olla.

Totuutta tahallisesti vääristelevää propagandalaitosta ei pidä rahoittaa julkisin varoin enää päivääkään.

"Ilmatieteen laitoksen kanta on se, että ilmastonmuutos on tosiasia."

Siis vaikka data olisikin oikeata - mitä se EI OLE - niin onko Suomen muuttunut lämpötila yht'äkkiä "ILMASTO", kun koko pohjoisen pallonpuoliskon 7 asteen lämpötilan nousu pronssikaudella on joidenkin mielestä edelleen SÄÄ.

Ja lopuksi, ilmastohan on aina muuttunut. Oleellinen kysymys on se, muuttaako ihmisen toiminta sitä. Lämpenikö pohjoinen pallonpuolisko pronssikaudella 7 astetta ihmisen toiminnan vuoksi? Tuskin.

Sietäisi ajatella, hyvä Henriikka.

Tlo

Tällä hetkellä ilmastoalarmisteilla on hätä kädessä. Taitavat jo itsekin tajuta että ilmasto saadaan lämpenemään ainoastaan taitavalla tai taitamattomalla tilastokikkailulla. Huomatkaa että NASA GISS:nkin havaitsema "lämpeneminen" rajoittuu hyvin selvästi alueille, joilta vuosien 1950-1978 välillä oli poikkeuksellisen vähän mittausdataa. Näillä alueilla vertailuvuosia voidaan sovittaa tarpeen mukaan todellista kylmemmäksi ja siis nykytilannetta suhteessa lämpimämmäksi.

Eli maapallo tulee "lämpenemään" edelleen, mutta lämpeneminen tulee rajoittumaan eristyneille alueille, kuten Pohjois-Kanadaan, Grönlantiin, Itä-Siperiaan,Keski-Afrikkaan, Saharaan, Amazonin sademetsään ja Keski-Australiaan. Eurooppa, Usa, Itä-Australia ja rannikkoalueet yleensä tulevat viilentymään "paikallisesti".

Mutta katsotaanpa mitä ilmatieteenlaitoksen oma graafi sanoo: http://ilmatieteenlaitos.fi/image/image_gallery?uuid=f795ba97-832b-4a2f-...

Kaksi mittausasemaa näyttää lämpenevää, Sodankylän mittausasema näyttää ettemme ole vielä lähelläkään 1930-luvun lämpöhuippuja.

Mistä voisi johtua että Helsingin ja Jyväskylän mittausasemat näyttävät korkeampaa lämpötilaa kuin Sodankylän? Voisiko tähän vaikuttaa muutaman sadan tuhannen auton ilmaantuminen Jyväskylän ja Helsingin ympärille, asfaltoidun ja lämpöä varastoivan asfaltin leviäminen entisille hiekkateille, niittyjen muuttaminen parkkipaikoiksi, puistojen kaataminen, tehtaiden lukumäärän räjähdysmäinen kasvu jne.? Käsitteellä on nimikin Urban Heat Island (UHI).

Ei tietenkään. Pakkohan sen on olla myrkyttömän, hajuttoman ja mauttoman kaasun osuuden nousu ilmakehässä 280 miljoonasosasta 380 miljoonasosaan. Eivät kai meidän asiantuntijamme valehtelisi?

Tikka71

Lämpötiloja on seurattu *tarkasti* mitä, satakunta vuotta jos edes sitä?

Maapallon ilmaston luontainen vaihtelu tapahtuu huomattavasti pidemmillä ajanjaksoilla kuten muun muuassa JÄÄKAUDET todistavat. Painukaa jo hiiteen tuon ilmastonmuutospropagandanne kanssa ja kerätkää rahaa leveään elämäänne jollain paremmalla tekosyyllä.

Hymiö

Mitä kauemmaksi jääkaudesta mennään niin hyvä hyvä. Sitten, kun aletaan mennä seuraavaa jääkautta kohti ja ilmasto alkaa tosissaan kylmetä, silloin alan huolestua. Tällöin pitää rakentaa Suomeenkin sata ydinvoimalaa ja pikaisesti jotta emme kuole kylmään.

W_Foster

Nämä ovat opettavaisia uutisia. Olen aina luullut että vuosikymmen kattaa vuodet "nollasta ysiin" eli esim. 2000-2009. Ei näköjään.

Ilmaston muuttumisen tiesin sentään ennen tätäkin. Opin sen jo ala-asteen maantiedon tunneilla.

snr

Vuosikymmen on vuodet 1-10. Ennen tavattiin sanoa ensimmäinen toista, eli 11, ensimmäinen kolmatta, eli 21 ja niin edespäin. Kuka tahansa voi olla nollavuotias, mutta ajanlasku aloitettiin vuodesta 1, eli vuotta 0 ei ole olemassa.

W_Foster

Ohhoh. Aina oppii uutta. Tuli sitten juhlittua vuosituhannen vaihtumistakin vuosi liian aikaisin silloin 31.12.1999-1.1.2000.

salakankee

"Siten mielestäni vuosilukujen suhteen on luontevaa omaksua nominalistinen kanta, jonka mukaan merkittävin muutos on sittenkin se ilmiasu tai tapa, jolla vuosi kirjoitetaan. Yhtä luontevaa on ajatella, että vuosituhat vaihtuu samalla kun 1900-luku loppuu ja 2000-luku alkaa. Jos edelleen haluamme puhua vuosituhansista, voimme tähtitieteilijöiden tapaan merkitä nolla-kohdaksi vuoden 1 eKr alun tai sanoa ensimmäisen vuosisadan (siis vuodet 1–99) olleen vuoden verran liian lyhyt."

Teppo Vanamo

"Jos edelleen haluamme puhua vuosituhansista, voimme tähtitieteilijöiden tapaan..."

Siinäkin ollaan luultavasti pahasti pielessä, mutta jostain on ollut pakko sopia, että yleensä voidaan puhua.

Kronologia on aina perustunut sopimuksiin. Näistä sopimuksista on jäljellä enää muutama. Kyllä näiden kanssa pitäisi toimeen tulla.

Minulla onkin henkilökohtaisesti ollut aina sellainen kanta tähän ongelmaan, että koska aikakin on suhteellista, on sen oltava suhteellinen myös kielessä, ja etenkin paikassa.

viisasmies

Tuo "ilmastonmuutos" on ihan keksitty juttu. Sillä pyritään vaan rahastamaan kansoja. Suomessa sen voisi nimetä hengitysveroksi.

Laitiin

... keksii joka ilmiölle hyvän selituksen miksi se todistaa ilmastonmuutoksesta. Oli (normaalia) kylmempää tai lämpimämpää, on se osoitus ilmastonmuutoksesta. Ja jos on aivan tilastollisesti keskimääräistä, sekin todistaa ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutos on tosiasia, mistä todistavat lämpimiem ja kylmien (jääkaudet) vaihtelut. Hiilidioksidin määrä on aikaisemmin ollut nykyistäkin korkeammalla, ilman ihmisen vaikutusta. Yritys vakioida maapallon lämpötila on naurettava, luonto voittaa.

Naurttavin ajatus on lähettää jonkin kehitysmaaryhmän johtajien henkilökohtaisille tileille vuosittain muutama sata miljardia euroa/dollaria. Sinne rahat päätyisivät, minkä todistaa jo heidän haluttomuutensa raportoida varojen käytöstä.

Eiköhän itse ensin luovuta lämmitetyistä kaduista ja jalkapallokentistä sekä jäähalleista. Ja muusta turhasta.

Ja maailma paranee.

Aku

...ei ole tae tulevasta, kuten rahastoesitteissä niin nasevasti todetaan. Milloin muuten ilmasto on säilynyt MUUTTUMATTOMANA? Aivan oikein, ei koskaan.

On kyettävä näkemään vaikuttavat syy-seuraussuhteet jos luotettavasti ennakoida haluaa. Nyt se syy-seuraussuhde on auringon aktiivisuusminimi, jonka aikaansaamasta kylmenemisestä niin kuluva kuin mennytkin talvi ovat esimakua.
Meneillään oleva aurinkominimi on syvempi kuin: http://en.wikipedia.org/wiki/Dalton_Minimum

Hans Assmann

102 oktaaninen bensa takaisin ja vi##uun katalysaattorit pakokaasumittauksineen ym. hulluus!

Ilmastonmuutos on suurta firmojen rahastusta kansalaisten huonoon omatuntoon vedoten ja vaikka moinen soopa olisikin totta, pienen Suomen kaltainen kärpäsenpaska ei vaikuta nettopäästöillään yhtään mihinkään!
Menkää vihervasurit Kiinaan vinkumaan, kun joka viikko nousee uusi hiilivoimala! Sinne vaan köyttämään itsenne piipun kylkeen, typerykset!

Brandheim

Miten on mahdollista että siperiasta on löydetty mammutteja ikiroudasta jäätyneenä ravinto suussa osin pureksittuna.??
Maapallon lämpötila muuttunut hetkessä.

Menkää Intiaan katsomaan kun 5 tuuman pakoputkista pukkaa mustaa pakokaasua miljoonista kuorma ja linja-autoista.

8 litraa bensaa/sadalla kuluttava auto tankataan 10 prosenttilla terästetyllä viinalla.Polttoaine laimenee ja auton moottori klarstottuu ja teho laskee .Auton kulutus lisääntyy 2l/ sata ja lasku kasvaa, mutta joku saa myytyä enemmän polttoainetta ja rikastuu.Hullut vihreät.

Etna sylkee tuhhkaa ja laavaa jatkuvasti vai oliko se stromboli , näitä tulivuoria on maailmassa tuhansia onko vihreät jo raketaneet niille tuhkanpoiston

Auringon teho muuttuu jatkuvasti ,kuten maapallon ilmaston liike ja lämpö.

Kun olin työelämässä ja tein prosessi suunnittelua oli vaikein työ hallita ilmastoinnin toimintaa kuten voitte havaita hometalojen määrästä.

Saharan hiekassa on paljon suolaa,oiskohan satanut taivaasta vai olisiko ollut vihreä vetinen alue??

salakankee

"8 litraa bensaa/sadalla kuluttava auto tankataan 10 prosenttilla terästetyllä viinalla. Polttoaine laimenee ja auton moottori karstoittuu ja teho laskee. Auton kulutus lisääntyy 2 l/ 100km ja lasku kasvaa, mutta joku saa myytyä enemmän polttoainetta ja rikastuu."

Sinä sen osasit tiivistää lyhyesti ja oikein! Polttoainelasku kasvaa siis 25 %! Laskinko oikein! Aikamoinen kulujen nousu! Eikä kukaan valita! Olemmeko me kaikki ääliöitä!? Tomppeleita!
Pekkarista tämä vain naurattaa! Prr

Orion

Siis kun poltto-aineen kulutus autoissa pienenee, niin auton käytön hintaa pitää nostaa (mm. veroilla), että vähintään sama summa saadaan valtion kassaan. Jos yrität säästää, niin tuotteen hinta nousee.

Ilmastomuutoksesta kirjoittelu/puhuminen liittyy imisen käyttäytymiseen. Milloin minihame palaa takaisin, milloin -50 luvun musiikki, Beatles jne. Taloustaantumakin 10 vuoden välein. Vanhempi väki ei pahemmin hetkauta noille höpinöille korvaansa. Se on nuorten hypetystä. Viherpiipertäjien.

KKalevi

Miten mitataan esim Suomen keskilämpötila?
Oheisessa Etelä-Suomen säätilaa luotaavassa osoiteessa lämpötilat vaihtelevat aste kaupalla suuntaan tai toiseen vain muutaman kilometrin päässä toisistaan olevilla mittauasemilla.
Miten tiheässä mittapisteitä on Suomessa?
Antaako lentokenttien ja kaupunkien mittapisteet oikeita tuloksia?
Lentokentillä poltetaan tonnikaupalla polttoaineita ja on satoja hehtaareita mustaa asvalttia. Saako sieltä oikeita mittaustuloksia?

http://testbed.fmi.fi/history_browser.php

hoikkapoika

Ennen oli srii tai elohopea mittareita.Joita katsottiin ja kirjattiin tarkasti.Se mitä näki oli katsojan korkeudesta kiinni.Mittauspisteet oli maaseudulla.Nyt ne on olleet vuosikymmeniä kaupunkialueita.Montako digitaalista mittaria joihin nyt verrataan,oli 1900-1970 vuosina käytössä.Eli puhuminen alle + - 2 asteen tarkkuuksista on huumoria.Brittiläinen astrofyysikko Piers Corbynin kirjoittaa "kylmien ilmojen jatkuvan" sekä että "poliitikkojen ilmastoverosuunnitelmilla ja muilla poliittisilla peleillä taikka hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä säätilan kanssa" Avoin kysymys ilmatieteenennustuslaitokselle on,miten sadepisadat muodostuu ? Me olemme vain osa linnunrataamme ja aurinkokuntaamme.Ihmisen osuus ilmastoon lie 0,3 %

pertti_kukkonen

Tuo kylmä sää, kun joutuu tienaan leipänsä ulkona. Milloin se ilmasto lämpenee niin paljon, että sääkin lämpenee? Näitä kahta, kun ei saa sekoittaa toisiinsa. Siis lämpenevää ilmastoa ja kylmenevää säätä.
No, ei ne tosiaankaan sekoitu, tuon kylmän tuntee luissaan.
On tämä mantraa.

Rille

Daltonin minimiä (1790-1820) edeltavä aurinkosykli 4 oli suurempi kuin nykyhetkeä edeltävä sykli 23. Nykyinen sykli 24 on alkanut niin hitaasti, että jos se jää seuraavien vuosien aikana pieneksi, niin tulossa on kylmät ajat. Jos näin käy, niin EU:n olisi parasta varautua ruokahuoltonsa turvaamiseen.
Ainakin Suomen pitäisi pitää viljavarastot ym: varmuusvarastot täynnä.

Ilmatieteenlaitos ilmoittelee 10 vuoden lämpötilojen muutoksilla ilmastonmuutosta tapahtuneen. Se on täydellistä kansalaisten tiedon aliarvioimista. Normaalin aurinkosyklin pituuskin on enemmän, eli n. 11 v. Kaikki muut syklit ovat paljon pidempiä, pisimpiä ei ehkä tiedetäkään.

Historiassa näyttänee siltä, että kun auringon aktiivisuus on alhaalla, niin Euroopan talvet ovat olleet kylmiä. vedet jäässä pitkälle etelään Keski-Eurooppaa ja mikä pahinta samoihin aikoihin elintason selvää laskua ja jopa yleistä nälänhätää ja kuolleisuutta siihen.

Tämä on tapahtunutta asiaa. Mutta tästä ei tarvitse edes kiistellä, koska tällä hetkellä auringossa tapahtuva toiminta ratkaisee koko homman, jos aktiivisuus jatkuu matalana vielä ainakin 10 vuotta, niin tulee tosi kylmät ajat. Maapallon viiveen takia seuraavat talvet lienevät tosi kylmiä suurelta osin pohjoista pallonpuoliskoa, vaikka
kovin suurta aktiivisuuden muutosta ei tapahtuisikaan.

Aika näyttää varmasti, mutta poliitikkojen kannattaisi tutustua myös muiden kuin ilmatieteenlaitoksen tutkimuksiin, sillä maapallon ilmasto ja ilmakehä on vain seurausilmiö itse maapallolla tapahtuvista muutoksista. Aivan sama kuin uskottaisiin, että häntä kykenee heiluttaa koiraa. Oho, tässähän meneekin niin, pieni ilmakehän vaikutus juoksuttaa suurta auringon ja maapallon vaikutusta. Ainakin ilmatieteen laitoksen mielestä.

Keskisuomalainen

Täällä esim. Kuopiossa on tapahtunut seuraavaa.
Ilmatieteenlaitoksen pitkäaikainen mittauspiste on vuosikymmenet ollut Rissalan lentokentällä, suoraan noin 10 km:n päässä Kuopiosta.
Nyt Kuopion Lämpötilamittaukset tehdään Savilahden yliopistokampuksella ja mittapaikkojen lämpötilaero on noin +1,5-2 C-astetta. Siis Savilahden korkeiden tornitalojen suojassa on lämpimämpää.
Tämä ei täytä millään tavoin tieteellisen mittausten raportoinnin periaatteita. Kun lämpötilaseurannassa on tapahtunut valtava muutos, niin mittareissa, (automaattiset mittalaitteet), kuin mittauspaikoissakin (vanha standardisoitu mittauspaikka), ei tulosten muutaman asteen heittoa voida pitää tilastollisesti merkittävänä, eli se lähinnä luettavissa mittausepävarmuuden piiriin.
Hävettää tällainen mestarointi ja totena puhuminen julkisuudessa. Tieteellinen tutkimus tulisi saattaa kunniaansa näissäkin asioissa.

intrigööri

Viimeisin virallinen ilmastoselitystenmuutos, mikä tarttui korvaan oli semmoinen, ettei noista auringon sykleistä ja maapallon historiallisista ilmastonvaihteluista tarvitse välittää.
Nyt tilanne on kuulema aivan uusi ja ennen kokematon, koska hiilidioksidia pukkaa ilmakehään ihmisten toiminnan takia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. No joo.
Selittäisivät edes sen, miksi meitille tuulee nyt jo toista vuotta Venäjän suunnalta tuoden talvisin hyvin kylmää ja kesällä helteitä. Olisi mukava tietää, ovatko vallitsevat tuulen suunnat muuttuneet pysyvästi. Vaan sitähän nämä ennustelijat ja selittelijät eivät osaa kertoa. Joutaisi lomauttaa koko ilmastonarvauslaitoksen sakki. Useimmilla on kotona lämpömittari ja lumilapio, sään muutoksen näkee ilmapuntarista.

Impulssivaste

Kun tolloille annetaan sopivat välineet käyttöön, on mittausdatasta mahdollista löytää ihan mitä tahansa. Ainoa asia, joka ilmastomuutoksesta tiedetään on IPCC:n epämääräinen toiminta (suoranainen valehtelu, mittaustulosten vääristely, kieltäytyminen mittausdatan luovuttamisesta ja asiaan kriittisemmin suhtautuneiden tutkijoiden hyljeksiminen).

Onko tällainen taho sopiva johtamaan ilmastomuutoksen tutkintaa? Ilmeisesti on, koska IPCC:n julkaisut sopivat niin mukavasti tähän "kukkahattuilun kulta-ajan" poliittiseen ilmapiiriin.

peeässä

Ympäristönsuojelun hinta: Sähkölasku nousee jopa 80 prosenttia

Päästöoikeuksien hankkimisesta on tulossa yrityksille entistä kalliimpaa.
Hallitus päätti torstaina esittää uutta päästökauppalakia, jonka mukaan teollisuuden päästöjä suitsivaa päästökauppaa aiotaan ohjata jatkossa EU:n tasolla.

Uusi laki nostaisi välillisesti sähkön hintaa, mikä tuntuisi sekä teollisuuden että kotitalouksien kukkarossa.

VATT:n laskelmien mukaan kotitalouksien ostovoima heikkenisi päästökaupan takia 1,6 prosenttia.

Tiedotuspäällikkö Teemu Närvä energiamarkkinoihin erikoistuneen VaasaEMG:n tutkimusyksiköstä kertoo, että päästökauppa on vaikuttanut sähkön hinnan nousuun.

- Sähkönhintaan kohdistuu myös muita paineita, kuten syöttötariffit ja polttoainekustannukset. Tuo (päästökaupasta johtuva nousu) nostaa laskua entisestään.

Närvän mukaan vuoden 2001 alusta sähkön hinta kotitalouksille on jo enemmän kuin tuplaantunut.

- Kuluttajan sähkölasku tulevaisuudessa nousee ihan varmasti ympäristösyiden takia. Siihen kannattaa varautua, että seuraavina vuosina siihen tulee 10-20 prosenttia lisää. Jotkut asiantuntijat ovat arvelleet, että sähkön hintaan tulisi 10 vuodessa jopa 80 prosenttia lisää.

Myös Riitta Larnimaa Energiateollisuudesta muistuttaa, että sähkölaskua kasvattaa ylipäätään ilmastotavoitteeseen sitoutuminen.

- Päästöjen alentaminen maksaa. Se, onko ohjausmenetelmänä päästökauppa vai vero, ei vaikuta lopputulokseen, Larnimaa sanoo.

STT

kaarna

eivät kerro yhtikäs mitään,tuhatvuotta kertoo jo jotain , liian hätäistä vouhkaamista asiassa josta ei kukaan tunnu mitään oikeasti tietävän,tosiasiassa kyse normaalista luonnon kiertokulusta jolle ihminen ei voi eikä ole/tule voimaan yhtään mitään tehtiin niin tai näin,markkina voimien tilausta koko ilmasto huuhaa ja toki sekaan saa laittaa vielä koko joukon tietämättömiä päättäjiä,-valitettavasti

JAK

Tämä oli taas propagandalaitoksen pakollinen vastauutinen sille, että joulukuu oli harvinaisen kylmä. Jo vuosia on voinut todeta, että aina ilmastonlämpenemisen kannalta epäedullisen uutisoinnin ilmetty ilmapropagandalaitos julkaisee (parin tunnin viiveellä) lausunnon kuinka ilmasto lämpenee. Eivät edes itse huomaa, kuinka typerältä tuo rupeaa jo vaikuttanaan.

Ilkka Luoma

On havaittavissa innokkaita ihmistä puolustavia ahaa-ilmiöitä, ettei pienen ihmisen vaikute muutakkaan ilmastoa. Kädenvääntöä harjoittavat tutkijat, elinkeinoelämä ja kuluttajat. Ihminen on mestari antamaan itselleen positiivisia ja vapauttavia synninpäästöjä.

Auringonottajat ovat tohkeissaan, kun paistaa niin kuumasti, että suojakertoimia pitää lisätä kesästä toiseen. Punaniskoja ja paahtuneita "kahvinpapuja" seilaa kaupunkien ja maaseutujen rannoille.

Samaan aikaan eläin- ja kasvitieteilijät pongaavat uusia lajeja kotoperäisten joukosta. Säätieteilijä selostaa, että on niitä kuumempiakin kesiä ollut, ainakin viimeisen sadan vuoden aikana. Grönlannin jäätikötkin tuntuvat sulavan nopeammin.

Ihminen on lyhytnäköinen, jos hän todistelee itselleen kulutuksen mandraa ja sen vaikutetta kansantalouteen ja jatkuvaan kasvavan hyvinvoinnin autuaallisuuteen.

Tosiasiassa merkittävin seikka on se, että ihminen käyttää apuvälineitä, jotka ovat tehdyt materiamuutoksilla käyttämällä ulkoista ihmisestä riippumatonta energiaa.

Ihmisen hyvinvoinnintavoittelu ja kasvuhegemonia perustuvat juuri nimenomaan tähän kiihtyviin materiamuutoksiin ja ulkoisen, kierrossa olevan lainaenergian käyttöön.

Juuri nyt poltamme autojemme moottoreissa sitä kasvuenergiaa kierrosta, joka syntyi miljoonia vuosia sitten. Me porasimme sen esiin ja syydämme jätökset muusta eläinkunnasta riippumatta ilmakehään. Ihminen on mestari siirtelemään itseään ja tavaroitaan paikasta toiseen, itseasiassa koko elämämme toinen kliimaksi on siinä. Ensimmäisen me tiedämmekin.

Eläinkunta ei käytä harmoniassaan apuvälineitä, ne saalistavat suoraan ja eliminoivat heikot ja huonokuntoiset pitäen populat elinvoimaisina ja lisääntymiskykyisinä kokonaistasapainon järkkymättä, tiedostamattaan. Ihminen haalii toimeentuloansa eliönaapurilta; muulta kokonaiskasvustolta siihen tahtiin, että riittävyyden rajat häämöttävät. Ihminen on onnistunut tuhoamaan jo menneisyydessä omia erillispopulaatioitaan mm. ryöstäviljelemällä tai omalla nahistelulla omistamisesta ja vallanhalusta. Ihmiselle ei riitä luontainen sille kuuluva reviiriys.

Ilmasto muuttuu oli ihmistä tai ei. Ihminen ei tiedä kaikkia muutosprosesseja eikä tapahtumajatkumoita, joita on nopeita ja äärimmäisen hitaita. Tiede selostaa aina enemmistöperiaatetta ja tiedeyhteisön hyväksyntää. Me vain unohdamme sen, että osuutemme ja tietomme syyn ja seurauksen laeista ovat tuntemukseltaan häviävän pieniä. Emme pelasta itseämme selittelemällä osallistumattomuuttamme ilmastomuutoksiin. Pitkässä skaalassa emme pelasta itseämme millään tutkimustuloksella tai uskomuksella.

On vastuuntunnotonta polemisoida vaikutetekijöitä ilmaston muutoksien osalta auringolle, taustasäteilylle, avaruuden hiukkasmyrskyille tai muille vetovoimaisille aiheuttajille niin ajatuksina kuin tieteellisenä "totuutena". Olisi mielekästä myös tutkia osuuttamme omiin ongelmiin, koska ne vaikuttavat säteilevästi myös muihin eliöryhmiin ja elämän edellytyksiin.

Ylihuomenna voimme varautua mm. yksityisautoilun loppumiseen, rusketus- ja uteliaisuusmatkailun päättymiseen, lisääntyvien apuvälineiden kehittelyn ja kasvattamisen vähenemiseen.

Ihminen voisi etsiä omaa luonnonrauhaansa sisältänsä hyväksyen tasapainon, joka menetettiin, kun huomattiin käden jatkeeksi nuija, kuokka ja itse-ehtoisesti tehty tuli. Elinpiiri- ja mukavuudenhaluevoluutio hoiti hommat tähän päivään, jossa 100 vuodessa poltimme taivaan tuuliin ilmastomuutoksien siemeniksi energiamäärän, jonka valmistamiseen muulta luonnolta meni esimerkiksi 30 miljoonaa vuotta.

Ihmiselossakin toisen ihmisen syyllisyys on todennäköisempi kuin oma, ...ainakin niin me itsellemme usein perustelemme. Ehkä me olemme antaneet sen pienen kiihdykkeen, joka nopeuttaa prosesseja havaitsemallamme tavalla.

Ilkka Luoma

lgrohn

kun ei löydy mistään netistä. Henriika Simola ei liene ilmastotutkija eikä hänellä liene valtuuksia antaa haastatteluja ilmastonmuutoksesta.

Simola, H., 2008: Ilmastolliset normaaliarvot muuttuvassa ilmastossa. Pro Gradu -tutkielma, Helsingin yliopiston fysiikan laitos, 65 + 6 s.

JPietilä

Ilmaston lämpeneminen tosin ei kerro mitään ihmisen vaikutuksesta. Ilmasto on ajansaatossa kylmennyt ja lämmennyt ilman ihmistäkin. Lisäksi ehkä ilmastonmuutoksen todistelussa pitäisi katsoa koko maapallon lämpötiloja, eikä vain jonkun jumalan seläntakana olevan Suomen säätietoja.

Spartacus

... itkisinkö vai nauraisinko?

Eikös englanninkielinen sana fake tarkoita väärennöstä? Joten mitä tarkoittaa fakeclimate? Näytti noilla sivuilla olevan pelkkää mukatiedettä, mutta menee peikkokansaan kuin halko päähän kovalla pakkasella! Lienee kuitenkin kaveri pistänyt linkin tänne kieli poskessa... ;)Yritän ainakin uskoa niin!

ViherPipertäjä

johtuu yksinkertaisesti siitä että aihe on valtamediassa ainakin toistaiseksi kielletty.

Jos Abdussamatovin teoriat ovat edes puoliksi oikeita tulee olemaan mielenkiintoista nähdä suuren massan reaktio kun he tajuavat miten heitä ollaan vedätetty ilmastonmuutoksen nimissä.

Joku tietävä voisi kertoa kuka on neuvotellut luontoäidin kanssa sopimuksen että kun tarpeeksi monta biljoonaa annetaan niin hän pysäyttää lämpenemisen 2:een asteeseen.

salakankee

"Vuonna 1915 Alfred Wegener esitti ensimmäisenä vakuuttavia todisteita teorian puolesta, jonka mukaan Etelä-Amerikka ja Afrikka olisivat olleet joskus yhteydessä toisiinsa ja myöhemmin erkaantuneet. Hän väitti kaiken maapallon maan olleen aikoinaan yhdessä suuressa Pangaian jättimantereessa. Teoria kyseenalaistettiin, koska mannerten liikkeelle ei ollut tiedossa mitään mekanismia."

Sama koskee paljolti Svensmarkia, häntä ei uskota.

salakankee

"then use of hydrocarbon technology should not be diminished, but increased. Only through technological applications in growing economies would humanity be able to "to maintain economic growth in order to adapt to the upcoming new Little Ice Age in the middle of the 21st century!"

Olemme tekemässä kauhean virheen!, joka vain nopeuttaa jääkauden tulemista! Ei muuta kuin lisää onkaa taivaalle, niin maa pysyy asuttuna pidempään!

Hänen teoriaansa tutkitaan ja testataan avaruusasemalla seuraavan kuuden vuoden aikana!

http://revistaflacara.ro/wp-content/gallery/2010-7-apocalipsa/Habibullo-...

Professori

Hiukan olen pohdiskellut tätä ilmastonmuutosasiaa <a href="http://professorinajatuksia.blogspot.com/2010/05/megaluokan-virhe-ilmast... jos <a href="http://professorinajatuksia.blogspot.com/2010/12/ilmastonmuutosennusteis.... Ainakin selväksi on tullut, että maailman merkittävimpien ilmastonmuutosmittaajien tulokset eivät yksityiskohdissaan pidä erityisen hyvin yhtä. Ja ne ovat virheille alttiita. Pidemmällä ajanjaksolla taas nykyilmastossa ei ole mitään erityistä.

Lisäksi ilmastonmuutostiedottaminen vaikuttaisi <a href="http://professorinajatuksia.blogspot.com/2010/02/katastrofismi-ja-ilmast... tarkoitushakuiselta</a>. Mutta kaikesta tästä huolimatta on mahdollista että tietokonemallit ovat oikeassa ja ilmasto tosiaan on muuttunut. Vaikutus on kuitenkin vielä lähes olematon ainakin <a href="http://professorinajatuksia.blogspot.com/2010/11/nakyyko-ilmastonmuutos-...ä</a>. Sen verran vakavasta asiasta tässä kuitenkin on kysymys, että jollain tavalla muutokseen on varauduttava uskottiin ihmisen rooliin tai ei.

salakankee

silloin ei myöskään ihmisten vastatoimet vaikuta yhtään enempää! Se on liian suuri systeemi tuo ilmasto, ettei sitä noin vain manipuloida hyvässä eikä pahassa. Luulotellahan saa mitä hyvänsä. Totuus voi silti olla toinen.

"Sen verran vakavasta asiasta tässä kuitenkin on kysymys, että jollain tavalla muutokseen on varauduttava uskottiin ihmisen rooliin tai ei."

MURSU

maapaollosta osiona puhumattakaan (maailmankaikkeudessa kyllä muutamia vakioita, uskotaan), mutta tämä meidän pallo kyllä syklittelee lyhyellä aikajänteelläkin, ja pidemmällä meret, vuoret, aavikot, mantereet,...kaikki vaihtavat paikkaa. Tottakai ilmastokin siinä mukana.

TSV

"- Otimme 1930-luvun vertailukohdaksi, koska aina puhutaan, että 30-luvulla oli erityisen lämmintä, selittää Henriikka Simola ilmatieteen laitokselta."

Miten tämä on solidi vertaustakohdan valinta? Aina puhuttiin? Ketkä puhuivat? Mummot bingossa?

salakankee

Hän antaa kaikille toivoa! "Etelässä on tänään pilvistä mutta kyllä se Aurinko voi silti näyttäytyäkin.
Pohjoisessa sataa mutta kyllä se sade pitää taukojakin!
Hyvää illan jatkoa!"
Onko sydämellisempää ihmistä maailmassa. Rakastettava ja herttainen. Paras!

Rapaportti

Ilmasto muuttuu jatkuvasti. Ihminen ei voi sille mitään. Kyseessä on sekä maapallon sisäiset että maapallon ulkopuoliset vuorovaikutukset, etenkin Auringosta johtuvat.

Ihmisten toimet on kuin hyttysen pissi näiden luonnonvoimien edessä. Se että meillä pistetään 98E10-polttoainetta tankkeihin ja verotetaan kaikkea energiatuotantoa on imbesilliä ääliömäisyyttä jolla ei vaikuteta mihinkään muuhun kuin verokertymän kasvuun.

Mutta ilmastonmuutoksesta koohkaaminen on myös suurta bisnestä. Sen varjolla saa rahaa, paljon rahaa. Mitä dramaattisempaa vetää, sen paremmin fyffeä saattaa irrota. Taalas ja Ilmatieteen laitos tietää asian tarkalleen, ja on oppinut sitä käyttämään.

Ja juuri siksi myös tämä laitos pitääkin seuraavassa 10 miljardin kuristebudjetissa lakkauttaa. Se jämistä muodostettakkoon Sääennustelaitos, jonka tehtävänä on Suomen sään ennustaminen.

Ilmastonmuutokset ja globaaliset huuhaat voimme jättää varakkaampien valtioiden tutkimuslaitoksille. Taalas voi hakeutua sinne toteuttamaan itseään. Ei suomalaisten rahoilla.

Akseli

Ilmatieteenlaitoksen mukaan lämpötila on noussut 30-luvulta menneelle vuosikymmenelle 0,3 astetta ja pitävät sitä todisteena hiilidioksiidin aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.

Samaan aikaan mittausasemien ympäristössä on tapahtunut merkittäviä maankäytön muutoksia. Lentokentät on asfaltoitu, rakennuksia on tullut lisää, jne..

Nämä mittausasemien lähiympäristön maankäytön muutokset on niin suuria että ne voivat vaikuttaa useita asteita mittaustulokseen.

Mikäli mittausdataa käsittelevä taho niin haluaa se pystyy helposti osoittamaan lämpötilan nouseen vaikka niin ei todellisuudessa olisi tapahtunut.

Toisaalta 0,3 asteen muutos on huomattavan pieni verrattuna siihen kuinka suuria muutoksia on tapahtunut viimeisen 1000 ja 10 000 vuoden aikana.

Ilmatieteenlaitos tulee lakkauttaa koska se ei enää pysty luotettavasti tuottamaan tietoa. Siitä on tullut propagandalaitos joka valheellisella toiminnalla pyrkii keräämään itselleen lisää rahoitusta.

Eki54

Maapallon lämpeneminen valitsemalla sopivia mittausvälejä ja manipuloimalla käppyriä on ollut tapa luoda tämä nykyinen ilmastouskonto. Christopher Monckton on tunnettu asian kritisoija joka on järjestään kumonnut kaikki ilmastouskonnon väitteet. Yksikään uskonnon profeetoista ei ole uskaltautunut julkiseen väittelyyn hänen kanssaan. Pyydetty on lukuisia kertoja. Tunnetuimpia yhteenvetoja on Mocktonin puhe St Paulissa. Siinä yhteydessä paljastuu mm. Goren elokuvan valheellisuus. Meillekin tätä puppua perustellaan koska sen valhe luo ehtymättömät mahdollisuudet perustella vaikka mitä verotuksellisia toimenpiteitä. Itseasiassa ei ole mitään mitä ei nykyään voisi liittää ilmastonmuutokseen. Varsinainen poliittinen märkä uni. Muut puolueet komppaavat sillä verotus menee vihreän ajattelun piikkiin niin hyvässä kuin pahassa. Valtapuolueet menevät piiloon vihreän "ajattelun" taakse kun ikävistä veronkorotuksista on kyse. Viimeisin on vihreä energiavero. Sen juuret ovat ilmastouskonnossa, huijauksessa. Veronkorotusten tarpeet juontavat aivan muualta. Pipertäjät toimivat vain fasaadina kuten monessa muussakin ikävässä asiassa, omaa tyhmyyttään.

St Paul puhe:

http://www.youtube.com/watch?v=stij8sUybx0

peweste

Minun tilastojen mukaan ei ole 30 vuoteen ollut niin kallista sähkölaskua kuin viimetalvena.Sanoisin 20 % johtuen kylmästä talvesta.Ei paljon lämmitä ,tieto tilastojen mukaisesta 1,5 asteen lämpenemisestä.

kimmo1

Ilma"tieteen"laitos sekä ilmastoalarmistit jaksavat tuoda näitä tuomiopäivän profeettojaan.

Tosiasia on että mittaukset eivät ole keskenään vertauskelpoisia. Mittarit ovat toiset, paikkojen ympäristöt on muuttuneet, jossain jopa paikat vaihtuneet.

Ei tällainen oikein liikuta ilmasto"tieteilijöitä" joiden tieteellinen menettelypohja vaikuttaa olevan samalla tasolla kuin naistutkimuksen. Jossa luulo ei tarvitse mitään todisteita.

Tosin koko alue elää tällä hetkellä kriisiä. Kaikki tuomiopäivän profetsiat uhkaavat kaatua, koska ilmasto ei ole yhteistyökykyinen. Nyt on nopeasti saatava aikaiseksi ikäviä ja kohtalokkaita ennusteita, jotta ei ala kokonaan menetä tyhmien poliitikkojen myöntämiä määrärahoja.

Kommunismin kaatuminen on johtanut tähän punavihreään vallankumouksen ajoon. Toimintatapa on toinen, vaikka päämäärä on sama. Länsimaisen yhteiskunnan romuttaminen.

qed

Tässä menee nyt kaksi asiaa sekaisin.

Yksi. Ilmastonmuutos on tosiasia. Dataa ei voi kiistää kukaan, ja sitä ei voi muuksi muuttaa, vaikka kuinka mielipidepalstoilla huutelisi.

Kaksi. Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat ikäviä. Öljyn hinta nousee. Hiilidioksidista maksetaan verot. Lentäminen kallistuu.

Ikävä kyllä seurauksia ei voi eliminoida tosiasiat kieltämällä. Silmien ummistaminen tosiasioilta merkitsee, että lapsillamme ja lastenlapsillamme tulee olemaan todella kurjat oltavat.

Mitä pitäisi ajatella sellaisista ihmisistä, jotka haluavat tuhota lastensa tulevaisuuden oman mukavuudenhalunsa vuoksi?

Ukko-Paavo

...ilmaston muuttuminen ja hiilidioksidin osuus asiaan. Entistäkin kurjempaa on, jos virheellisen hiilidioksidiolettaman vuoksi

Yksi. Laitetaan pakolla ihmisiltä otetut rahat toimiin, joista ei ole mitään hyötyä mihinkään.

Kaksi. Teemme työtä entistä enemmän joidenkin muiden, kuin itsemme hyväksi "kallistuneen öljyn, hiilidioksidiveron ja kallistuneen lentämisen vuoksi."

Kolme. Otetaan merkittävä osa maailman viljelyalasta biopolttoainetuotantoon, mihkä seurauksena kohonnut ruoan hinta tappaa maailman köyhimmät nälkään.

Neljä. Hiilidioksidiin keskittymällä laiminlöydään kiistattomat, ei pelkkiin oletuksiin perustuvat ympäristöongelmat: puhtaan veden riittävyys, aavikoituminen, merien saastuminen, kalakantojen romahtaminen ym. ym.

mattimies

En ole koskaan ymmärtänyt päästökaupalla rahastusta, en varsinkaan sitä, että valtio ostaa päästöoikeuksia verorahoilla ja jakaa niitä ilmaiseksi tukemalla samalla energiayhtiöitä, jotka myyvät ne edelleen eteenpäin hyvällä voitolla rahastaen toistamiseen sen energian myynnissä.

Hiilidioksidi on hyvä ja tarpeellinen kaasu, ilman sitä maapallolla ei olisi elämää. Siitä on tehty tarkoitushakuisesti ongelma.

Vielä enemmän päästökaupan ja ilmastohysterian tekee arveluttavaksi se, että todistettavasti hiilidioksidilla voidaan valmistaa sähköä!

qed

Ei dataa vaan väittämiä.

Tupakanpolton ja keuhkosyövän välinen yhteys on heikompi kuin hiilidioksidin ja ilmastonmuutoksen.

Kun keuhkosyövän saa, siihen yleensä kuolee.

Jos on olemassa merkittävä mahdollisuus, että kriittisen rajan ylittyminen johtaa itseään ruokkivaan, katastrofaaliseen ilmastonmuutokseen, sellaiseen mahdollisuuteen on syytä suhtautua vakavasti.

Tyhjänpäiväisten väittämien toistelu ei muuta tosiasioita.

Ukko-Paavo

Esim. jääkairausnäytteissä lämpötilan kohoaminen ja hiilidioksiditaso korreloivat -mutta hiilidioksiditaso nousee 800 vuoden viiveellä lämpiämiseen nähden. Ilmasto on muutoksessa, mutta tämän datan mukaan ei ainakaan hiilidioksidin vuoksi.

Ketkähän tässä niitä uskovaisia oikein ovat?

JIMI-00

Maailmassa ja maailmankaikkeudessa kaikki muuttuu jatkuvasti. Pääasia on taas unohtunut: mistä se johtuu?

Muun muassa Marsissa on ilmaston muutos meneillään, siitä voi vetää omat johtopäätökset. Vihreiden mielestä sekin on meidän vika.

Matti O Koskela

Tämä IPCC-liikkeen, yhä enemmän todellisuusharhaiseksi sohimiseksi muuttunut puolustustaistelu harhaoppisia vastaan on toivottavasti pian tiensä päässä. Ennenkuin myös tämäkin kupla on massiivisten tulonsiirtojen jälkeen puhjennut ja aiheuttanut pääasiassa EU-maiden talouksille mittaamattomia vahinkoja.

Nykyisen Ilmastokuppauksen samoja härskejä systeemejä käyttäneen Enron'in jälkeen Maddof'in operaatio oli ja on pientä pirinää tulevan ja suunnitteilla olevan punavihreän puhalluksen rinnalla.

Tämä valtavia ihmismassoja ja erikseen yksittäistä ihmistä hallitsemaan ja syyllistämään rynnivä joukko on uskomattoman sinnikäs ja yksisilmäinen omassa uskossaan. Liikkeessä vaikuttaa olevan sekoitus sekä entisen Neuvostoliiton, että USA’n ihmistä riistävän manipuloinnin menetelmiä. Mm. internationaali-Stalinistien opeilla operoiva punaviherväki on puhdasta selässähiihtäjä ainesta. Väki, jolla aina pitää olla se suuri kummajainen, suuri mystinen aate jota kumarrellaan. Ja mm. juuri tämä joukkio ei juuri kykene osoittamaan viileän analyyttistä keskustelukykyä kriittisen asiantuntija väen kanssa.

Ihminen, ihan itse, tai tämän ahneimman ihmistyypin johtama pörssivetoinen teollisuus.. saastuttaa ympäristöään kiihtyvällä vauhdilla. Hiilidioksidin merkitys tässä prosessissa on olematon. Näin on alunperin ehken hyvässä uskossa ja tarkoituksessa jopa synnytetty valtioiden toimesta yhteisesti sopien IPCC elin selvittämään ihmisen osuutta (syyllisyyttä) kasvihuone-ongelmassa.

Hyvin pian ’saalistajat haistoivat raadon hajun’ ja kuhina liikkeen ytimeen alkoi välittömästi. IPCC:n helmaan syntyi ja synnytettiin ihmisiä ja kansalaisia voimakkaasti syyllistävä massiivinen kampanja. Pelottelukampanja lietsoo maailman lopun pelkoa nerokkaalla mallilla, jossa lopputuloksena maalaillaan itkua ja hammasten kiristystä sekä koko maapallon tuhoa ja mullistusta. Tämän tuhon aikatauluksi on sitten päätetty, pelon maksimoimiseksi, ihmisen eliniän aika, jotta pelon vaikutukset kohtaisivat jokaisen ihmisen, omalla eliniällään.

Taustalla lobbaamassa ovat suuryritykset, finanssimaailma sekä valta- ja mediakoneistot. Tällä alueella yksinkertaisista poliitikoista muodostetut yksinkertaiset hallitukset seuraavat kiltisti perässä, jopa niin, että tällä muodostetulla IPCC konklaavilla hoidetaan se likainen työ, mitä likainen pääoma havitteleekin. (huom! ei toki kaikki pääoma ole likaista)

Sitten on edelleenkin viisaasti löydetty pääsyylliseksi kasvihuonekaasu, hiilidioksidi, jota syntyy normaalin elämän lähes kaikissa fossiilisissa vaiheissa, luonnon eduksi, mutta myös laajamittaisemmin teollisuuden tuotoksina ja tuoksinassa. Ja onhan ihminen kiistatta yksi teollisen tuotannon tekijöistä, joten syyllistäminen helposti uppoaa pienen ihmisen tajuntaan kuin veitsi voihin.

Ei ole puutetta kauhukuvista, millä massahysteria varmistetaan aina vaan uusilla ennusteilla. Ennusteita korjataan sitä mukaa kuin entisiltä putoaa pohja pois. Vakavasti otettavat, oikeasta totuudesta huolehtivat tiedemiehet vaiennetaan ja epäilevät tahot leimataan hihhuleiksi taitavalla manipulaatiotekniikalla, joka onneksi juuri nyt hieman yskii. IPCC:n kehiin heittämät argumentit ovat jopa niin sekavia, ettei ’todellinen’, oikea/paras käytettävissä oleva viimeisin tieto välity enää eteenpäin tämän sumutuksen shokkivaikutuksesta.

Tosiasiallisena perusteena on toki myös puuttua massiiviseen ilmaston pilaamiseen ja myrkyttämiseen joka on syntynyt ja kasvanut suurteollisuuden ja finanssikeinottelijoiden voittojen maksimoimiseksi. Tämän he myös sanovat ihan suoraankin; ’ei ole kvarttaaliperiodilla järkeä investoida tuotannon infrastruktuuria kohdalleen, kun se vähentäisi lyhyen aikajakson voittoja’ ja näkyisi heti nytkin jo pöhöttyneissä osakekursseissa. Utopiatalouden eo. johtuvan vääristymän säätö takaisin tapahtuukin globaalilla, par’aikaa nyt päälle hyökyvällä finanssikriisillä.

Tässäkin tapauksella kaiken maksavat tavalliset työmuurahaiset, eli veronmaksajat, kuluttajat. Nyt ei ole enää kyse mistään kylmän sodan aikaisista akseleista kapitalismi / kommunismi. Nyt näistä molemmista on poimittu se oleellinen ja saatu työkalu ja ase kasvottomalle valta- ja pääoma-moolokille tarkoituksena alistaa höynäytettävissä oleva osa ihmiskunnasta.

Kisa päästä etuoikeutetun pörssikuplan sisälle on ankaraa. Tässä rajapinnassa lojuu yhä kasvava kasa unelmatemppeleiden ja hyvinvointivaltioiden (Islanti, Kreikka, Irlanti, Portugali... etc) raunioita, joiden lohkareiden lomissa löyhkää köyhyyden matoja kihiseviä äkkirikas-poloisten henkisiä ruumiita.

Tämän kutistuvan rajapinnan vartioita kutsutaan analyytikoiksi ja vastaaviksi ekonomisteiksi. Heidän vanavedessään roudaa tämä manipuloinnin mestarijoukko, alarmistien punavihreät kaaderit. Nämä ovat nyt pikavauhtia muodostaneet uuden enkelikuoron, joka nyt Kööpenhaminan, Cancúnin ja jatkossa muidenkin IPCC päänäyttämöjen oskesterimontussa virittelee uskomattoman kauniita ja kauhistuttavia seireenilaulujaan ennen muuta katsomossa tutiseville hallitusherroille ja kansallisille kombinaateille, jotka turvallisuuden paritituuriksi naamioitua 'pirun raamattuaan' hermostuneena pläräillevät. Ja jälleen kerran yritetään savu-väliverhoksi nostaa ilmastonmuutos / -lämpeneminen.

Kysehän ei ole maapallomme tuhoamisesta, vaan ihmisen itsensä ja omien elinolosuhteittensa myrkyttämisestä. On äärettömän naivia suunnitella ilmastonmuutosta, varsinkin kun tieteenalojen näkemykset etumerkistä ovat vasta mielipidetasolla ja vaihtelevat tasan kylmenemisen/lämpenemisen puolesta. Tällä hetkellä ’tosiasiallisten’ tietojen valossa on kylmenevä suuntaus vallalla. Muutos kyllä tapahtuu luonnon universaalilla syklillä kaikissa tapauksissa, ja pienin vaikuttaja siinä on itseään kiihtyvällä vauhdilla saastuttava ihmiskunta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Svensmark. http://cloud.web.cern.ch/cloud/documents_cloud/cloud_addendum_3.pdf

Vaikka ihminen (USA, Kiina, Venäjä vetureina), monen muun eliölajin kanssa yhdessä myrkyttäisi ja lopulta sotisi toisensa hengiltä alati vähenevästä elintilasta taistellen, ei telluksella, tältä alarmistien suojelemalta pallo-poloisella kauaa nokka tuhisisi palauttaa elämä ja luonto takaisin ihmistä edeltävälle, ehken ja ilmeisesti jopa paremmalle tasolleen (muutamia satoja/tuhansia vuosia). On siis edelleenkin, anteeksi vaan, todella suuruuden hullua korostaa ihmisen oman toiminnan kaikkivoipaisuutta muuttaa maapallon ilmastoa pysyvästi jollekin +- tasolle universaalissa elinympäristössään sijaitsevalla pikku prinssin plateetallaan.

Ja kun tämä pohjattoman ahne kasvoton globaali markkina-moolokki käyttää IPCC:n myötävaikutuksella ihmisen yksinkertaisuutta yhä härskimmin hyväkseen (periaatteella; sulle valta, mulle rahat), tulevat keinot ahneuden tällä tavalla kasvaessa rohkeammaksi ja uhkaavammaksi. Savuverho on sakeampaa, ilma yhä myrkyllisempää, kunnes viimeinenkin koriseva luonnonluoma viimeisenä henkosenaan hönkäisee; ’anna anteeksi ilmastonmuutos’.

Käytettäköön tässä ja nyt sekä jatkossa jo muodostettu mammuttimainen aivopesuverkosto sekä koko siihen satsattu energia (tuotos / panos periaatteella) ihmisen itsensä ja hänen terveytensä puolustamiseen saastuttavaa suurteollisuutta ja kasvotonta, kotimaatonta finanssikeinottelu-ameebaa vastaan. Samoin etsimään keinoja sopeutua ennakolta jokatapauksessa tulevaan ilmastomuutokseen. Ihmisestä itsestäänhän tässä on kysymys, hänen terveydestään ja elinolosuhteistaan. Suurin piirtein samaa perusongelmaa, saastuttamista, vaan lähestytään täysin eripuolilta ja tässä tapauksessa ilmastomuutos-mekanismin aivan väärältä puolelta.

Kun tiedemaailma on asiasta pahasti jakautunut, on hyvin epätarkoituksenmukaista lähteä tällä hetkellä IPCC:n jo pahasti vuotavan sateenvarjon alla meuhkaavien massahurmosliike ilmastonlämpenemis uskovien mukaan.

Päivä päivältä asiaa tukevan tiedeyhteisön uskottavuus on murtumassa joukossa olevien epärehellisin motiivein pelaavien tiedemiesten takia. Ja heitä ei tarvitse olla montaa pilatakseen koko savotan. Pitäisikö tällaiset väärillä varusteilla (liian käyrällä lätkämailalla) pelaavat kutsua välittömästi vaihtoon ja antaa pelirangaistus käytöksestä. ’Haagin esteettinen urheiluneuvosto’ miettimään lopullisia sanktioita näille humpuuki maakareille.

Varsinkaan poliitikkoja, ja varsinkaan Suomen poliitikkoja on säälittävää mennä uskomaan näissä asioissa. Tämä EU’ta ja kaikkea ulkoista kumarteleva poliittinen eliittimme ja päätöksentekijämme pitäisi pian päästötavoitteissaan saada edesvastuuseen. Tällainen hulabaloo on kaikkea muuta kuin kansalaisten edun mukaista.

Siis jäitä hattuun edelleenkin vaan suomalaiset, näissä EU-painosteisissa tavoitteissa.

tapiosimonen

TIETEELLISTÄ TUTKIMUSTA (wikipediasta, TIKKUKIRJAIMET tekemiäni):

Henrik Svensmark (s. 1958) on Tanskan kansallisessa avaruuskeskuksessa Kööpenhaminassa työskentelevä astrofyysikko, joka tutkii kosmisen säteilyn vaikutusta pilvien muodostumiseen. Työllä on yhteys ilmaston lämpenemisestä käytyyn keskusteluun, ja Svensmark on pyrkinyt teorioillaan ja havainnoillaan osoittamaan, että AURINGON toiminnan vaikutus Maan PILVISYYTEEN ja sitä kautta LÄMPÖTILAAN on SUUREMPI KUIN IHMISEN VAIKUTUS.

Vuonna 2007 Svensmark ja Nigel Calder julkaisivat kirjan The Chilling Stars: A New Theory of Climate Change jossa tekijät todistelivat, että KOSMISILLA SÄTEILLÄ on enemmän vaikutusta ilmastoon kuin ihmisen päästämän hiilidioksidin määrällä.

Aurinkosykleistä (jotka säätelevät magneettikenttien vaikutuksella kosmisten säteiden pääsyä Maan ilmakehään):

http://www.tapionajatukset.com/115

Ilmastonlämpenemis-USKON JULISTAMISTA:

- Ilmatieteen laitos (FMI)

http://www.tiede.fi/keskustelut/geologia-maa-meri-ja-ilma-f7/fmi-suomen-...

- IPCC
- Valtamedia
- Ilmastonmuutos-fanaatikot
- Maailmanlopun ennustajaeukot
- Ääriviheruskoiset (vihreissä on realistejakin)
- Hurmahenkiset poliitikot (ja muut ihmisten alistamiseen pyrkivät)
- Liha- ja juustoveron vaatijat
- Hiilijalanjäljen laskijat

Ja niin edelleen.

Entäpä jos Suomen ilmasto todella lämpenisi? Ei pidä unohtaa, että siitä olisi hyötyä:

http://www.tapionajatukset.com/105

ILMASTOREALISMIA:

http://www.tapionajatukset.com/98

salakankee

on oikealla asialla! :) (vaikka ei meidän kaikesta silti tarvitse olla samaa mieltä!)
"Tiukkoja talvia (lue kylmiä ja lumisia) ei enää tule, sillä marraskuusta lähtien talvet ovat loskaisia ja pimeitä useiden kuukausien ajan.” Näin siis rouva Lehtomäki. [tosiasia on, että vuonna 2010 lumen tulo alkoi 18.11.2010 ja talvi on ollut kylmä (”tiukka”) siitä lähtien vuoden vaihteeseen saakka (tämä kirjoitettu 29.12.2010)] (blogistasi lainattua!)

Hurmokselliset ilmastohihhulit käyvät meille tavallisille veronmaksajille vielä kalliiksi. Tällaisia Lehtomäkiä ei enää pitäisi kelpuuttaa hallitukseen, he ovat ammattiosaamisensa jo todistaneet, köykäistä sakkia.

Matti O Koskela

Eivät Svensmarkin teorian pohjalta käynnistynyt Cern'in Cloud-projekti nyt ihan ilman huomiota ole. Tuskimpa siihen mm Suomenkin eri ilmastotutkimuksen uskottavimmat tieteelliset tahot ja tutkijat huvikseen ole lähteneet mukaan. Löytyvät ao. linkistä:

http://cloud.web.cern.ch/cloud/documents_cloud/cloud_addendum_3.pdf

Kiihkottomat, alarmistien kohkaamista sivusta hiljaa seuraavat todelliset poikkitieteelliset asiantuntijatahot eivät pidä tapanaan reagoida keskeneräisiin asioihin. Riittää se alarmistien uskonkiivaus millä hallitukset on jo saatu naurunalaiseksi mm. punaviher-Tynkkysen höpinöillä.

Tapio Simonen puhuu asiaa ja koonnut vaikuttavan tietopankin sivuilleen.

TSV

Se mitä ilmastohörhöt eivät halua myöntää on se että Suomi vaikuttaa melkein negatiivisesti, joten me olemme suurimmat kärsijät jos otamme samat tavoitteet kuin muut, varsinkin kun suurimmat saastuttajat eivät tee mitään, eli homma on vähän sama kun olet syyllistynyt pahoinpitelyyn, mutta menet istumaan murhaa vankilaan kun muutama oikea murhaaja päätti etteivät halua istua kakkua.

En tiedä teistä, mutta maailma joko tuhoutuu tai se sopeutuu, mutta se miten asiaa nyt yritetään tehdä johtaa vaan kaiken näköisin pyllyn vahaus veroihin joita ei edes korvamerkitä vaan kerätään veroina sen takia, että olet perhana syntynyt.

tapiosimonen

Helsinki, Jyväskylä ja Sodankylä (Ilmatieteen laitoksen mukaan):

http://kotisivukone.fi/files/tapion.ajatukset.net/kuvat/vuosikeskilampop...

Seutula Nasa/Giss-käyrän mukaan:

http://data.giss.nasa.gov/cgi-bin/gistemp/gistemp_station.py?id=61402974...

Täältä kerrotaan, että Suomen keskilämpötila on noussut 70 vuodessa noin 0.3 celsius astetta:

http://www.co2-raportti.fi/?heading=2000-luvun-ensimm%C3%A4inen-vuosikym...

Täällä sitten Ilmatieteen laitoksen säätöä Suomen keskilämpötilasta (nousua tai sitten ei):

http://www.tiede.fi/keskustelut/geologia-maa-meri-ja-ilma-f7/fmi-suomen-...

Mitä ihmettä? Sehän meneekin ALASPÄIN:

http://oi52.tinypic.com/14oc3rm.jpg

Oh my gosh! Näin me tässä säädämme Suomen keskilämpötilaa yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa. Ja kaikilla on niin mukavaa (paitsi EI tietenkään ilmastouskovaisilla).