Suomen lohikanta on kääntynyt jyrkkään laskuun. Suomen merkittävimmälle kutupaikalle Tornionjoelle on palannut vuoden 2008 jälkeen yhä vähenevä määrä luonnonlohia. Vuosi 2008 oli merkittävän hyvä lohivuosi, mutta nyt palanneiden yksilöiden määrä on vähentynyt selvästi. Enää 1,5 prosenttia kaksi vuotta sitten vaeltamaan lähteneistä luonnonlohista palaa takaisin kotijoelle.
- Nousukalan määrä on kaksi tai kolme kertaa pienempi kuin kaksi vuotta sitten, riistan- ja kalantutkimuslaitos RKTL:n erikoistutkija Atso Romakkaniemi sanoo Uudelle Suomelle.
Romakkaniemi sanoo olevansa huolestunut vähenevästä lohikannasta Tornionjoessa. Tutkija painottaa, että vaikka kahden vuoden trendi on laskeva, paniikkiin ei ole syytä.
- Kannan olisi pitänyt vuodesta 2007 kasvaa. Nyt se on laskenut. Odotuksiin nähden suunta on päinvastainen, Romakkaniemi sanoo.
RKTL:n mukaan luonnonlohien kannan odotettiin elpyvän vuoden 2008 jälkeen, kun Itämerelle asetettiin kielto kalastaa ajoverkoilla. Kielto vähensi merestä nostetun kalan määrää vain hieman. Seuraavana vuonna, 2009, meripyynti jatkui tavallisella volyymillä ajosiimoilla.
Palaajien määrä pienenee
Suomalaisen luonnonlohen kanta nousi tänään puheenaiheeksi, kun rovaniemeläinen perhokalastaja Antti Sorro otti rajusti kantaa lohikannan elvyttämisen puolesta Uuden Suomen Puheenvuorossaan.
Sorro kirjoittaa, että vuonna 2008 Tornionjokeen nousi noin 50 000 lohta, 2009 yksilöitä oli enää 32 000 ja vuonna 2010 lohia nousi enää 17 000 yksilöä. Sorro on peloissaan siitä, että lohien määrä noin puolittuu joka vuosi. Se tarkoittaisi sitä, että vuonna 2012 Tornionjokeen nousisi kutemaan enää 6 000 yksilöä.
RKTL:n Romakkaniemi myöntää, että trendi vuodesta 2008 on laskeva, mutta huomauttaa vuoden 2008 olleen ennätyshyvä lohivuosi.
- Tämä on huolestuttavaa, mutta ei loppusoitto Suomen lohikannalle, Romakkaniemi sanoo.
Laskenta jäi kesken 2010
Uusi Suomi tavoitti Antti Sorron, joka kertoo huolestuneena Tornionjoen poikastuotannon romahtaneen kolmen kesän aikana 1,2 miljoonasta 300 000 yksilöön vuonna 2010. Sorro on saanut 300 000 yksilön luvun epävirallisena, sillä RKTL ei ole antanut virallista arviota joesta lähteneiden poikasten määrästä.
RKTL:n Romakkaniemi vahvistaa, että laitos sai viime kesänä laskennassaan vaelluspoikaspyynnissä tuloksen 300 000 yksilöä. Laskentapyynti jäi kuitenkin viime kesänä kesken, eli laskettua saatiin vain osa poikasista. RKTL arvioi Tornionjoesta lähtevien lohenpoikasten määrää myös toisella mittarilla, poikastiheydellä. Vuoden 2010 kesällä tiheys oli tavallinen.
- Se tarkoittaa, että poikasia on jotain 600 000 yksilön ja 1,5 miljoonan yksilön välillä, Romakkaniemi sanoo Uudelle Suomelle.
Virallista lukua vuoden 2010 poikasarviosta ei ole annettu epäonnistuneen pyynnin vuoksi. Koko 2000-luvun vaelluspoikasia on laskettu joka vuosi vähintään 500 000 yksilöä. Vuoden 2009 laskennassa tehtiin ennätys 1,3 miljoonaa yksilöä.
Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen lohilaskelmiin Tornionjoella voit tutustua täällä.
Palaajaprosentti kutistui
Perhokalastaja Antti Sorro on huolissaan myös siitä, että Tornionjoelle kutemaan palanneiden poikasten suhde joelta lähteneisiin kaloihin on kutistunut selvästi. Vuonna 2008 noin 5 % lähteneistä kaloista palasi kotijoelleen. Vuonna 2009 palaajia oli 4 % ja vuonna 2010 palaajia oli enää 1,5 % lähteneistä.
Sorro perustaa lukunsa RKTL:n kala-arvioihin. Atso Romakkaniemi yhtyy Sorron huoleen. Smolttien, eli joelta merelle vaeltamaan lähteneiden poikasten kuolleisuus on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana selvästi.
- Suorat havainnot smolttikuolemien syistä puuttuvat, mutta ne korreloivat hyljekannan kasvun kanssa, Romakkaniemi sanoo.
Tutkijan mukaan smolttien kuolleisuus on lisääntynyt samaan aikaan, kun Itämeren hyljekanta on kasvanut. Tämä selittää hänen mukaansa trendin, vuosittaisen vaihtelun puolestaan voi selittää Itämeren silakkakanta. Vaeltava lohi käyttää ravinnokseen nuorta silakkaa. Kun sitä on paljon, myös lohi pärjää paremmin.
Suomalaisten kalastajien Itämereltä saama lohisaalis on pienentynyt merkittävästi 1990-luvun alun huippusaaliista. Vuonna 1990 suomalaiset nostivat Itämerestä noin 2 000 tonnia lohta, kun viimeisen viiden vuoden aikana saalis on pudonnut noin 300 tonniin vuosittain. Saaliiseen on laskettu mukaan myös kasvatettu lohi.
Puolalaisten vika
Antti Sorro pitää saaliin pienenemistä tanskalaisten ja puolalaisten kalastajien syynä. Vuoden 2008 ajoverkkokalastuksen kieltäminen toi eteläiselle Itämerelle ajosiimat, mikä lisäsi Sorron mukaan salakalastusta. RKTL:n Romakkaniemi yhtyy tässäkin Sorron huoleen. Hänen mukaansa noin puolet kaikesta Itämeren salakalastuksesta tapahtuu puolalaisilla aluksilla.
Kansainvälisen merentutkimuslaitoksen ICES:n mukaan noin 25 % Itämeren lohisaaliista jää ilmoittamatta. Romakkaniemi kertoo syyksi tiukat kalastusrajat. Kun lohikiintiö täyttyy, pyytämistä jatketaan salaa.
- Näyttää siltä, että puolalaiset ilmoittavat murto-osan saaliistaan, Romakkaniemi harmittelee Uudelle Suomelle.
Sorron näkemys luonnonlohen tilaan on kyynisempi. Hänen mukaansa kalastusasioista vastaava maa- ja metsätalousministeriö on myynyt Suomen luonnonlohen etelärannikon kalastajille ja saanut tilalle pohjoisen silakka- ja kilohailisaaliiseen paremmat kiintiöt.
Erityisesti Sorroa ihmetyttää se, että Itämeren lohta ei saa myydä EU-alueella muissa maissa kuin Suomessa ja Ruotsissa. Myyntikielto johtuu lohen korkeasta dioksiinimäärästä, eli loheen joutuneen myrkyn vuoksi.
- Tanskalaiset ja puolalaiset myyvät lohen kolmansiin maihin, ei Eurooppaan, Sorro sanoo.
Hän vaatii, että maa- ja metsätalousministeriö kieltää kansainvälisiin sopimuksiin vedoten lohenpyynnin Itämerellä. Sorrin mukaan niin sanotun kutuvaltioperiaatteen mukaisesti Suomella olisi oikeus kieltää tanskalaisia ja puolalaisia pyytämästä Suomessa kutenutta lohta, jos sen kanta on vaarassa.
- Luonnonkannat eivät kestä tällaisia kalastusmääriä, Sorro huolehtii.
RKTL:n Atso Romakkaniemen mukaan asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä EU ei tällä hetkellä tulkitse kutuvaltioperiaatetta tällä tavalla.
- Suomen luonnonlohikanta ei lähivuosina ole kuolemassa pois, Romakkaniemi lupaa.

Kommentit
Ne on syöty
Vapaat kalastajat,salakalastajat,mutta ennen kaikkea hylkeet.Lisäksi trooli pyynti,joka ei valikoi kaloja.
Yleisesti olemme teollisesti pyytämässä,saaliimme loppuun.
hylkeet ja metsot
hylkeet ja metsot eivät ole syy noiden kantojen pienenemiseen, kun niiden saaliiksi jää vain pieni osa kaloista.
syy on vain ja ainoastaan ylikalastus. Puolalaiset ja tanskalaiset kuskaavat nuo muuten euroopassa ns. kielletyt kalat idän pöytiin.
Merimetsot
Luvia saaristossa elelee n.2000-3000 pesivää paria ja ovat todistettavast pistäneet suihinsa lähes kaikki lohi/taimen istukkaat heti veteen laskun jälkeen.
Myös jäänteitä isoista ahvenista ja kuhista löytyy jopa 0,5kg:n asti.
Myös Nestori Miikkulaisia on täällä runsaasti ja ovat oppineet seuraamaan potkurin ääntä ja tulevat kokemaan verkkoja ennen kalastajaa.
Merimetsot eivät käytä
Merimetsot eivät käytä ravinnokseen lohia. Ahven ja kuha muodostaa melko pienen osan ravinnosta. Merimetso syö pääasiassa painoltaan 50-100g. kalaa.
Harmaahylkeitä alkaa olemaan ilahduttavan paljon Suomenkin merialueilla, vaikka kanta on vain kolmasosa parhaista ajoista. Syövät valitettavasti jonkin verran kalaa verkoista ja rikkovat samalla pyydyksiä, mutta valtio korvaa vahingot, joten kalastajille ei aiheudu taloudellisia vahinkoja. Ja lohen määrään eivät vaikuta, koska sinne verkkoihin ne lohet kuitenkin kuolevat.
Uskaliaampia hylkeitä varten on vuosittain myönnetty tuhat kaatolupaa, mikä on aika paljon hiljattain lähes sukupuuttoon kuolleelle lajille. Ihan kauheaa harmia ei pitäisi kummastakaan lajista olla ja jos onkin, niin korvauksia saa.
Kun mikään ei riitä
Kun Suomeenkin tuodaan miljoona mamua ja jälkeläistään, ruokaa tarvitaan lisää.
Meret kalastetaan tyhjäksi, siinä se syy.
Väestönkasvu. Myös Suomessa.
Näin on. Samalla voitaisiin
Näin on. Samalla voitaisiin sulkea ydinvoimalat kun sähköä saa töpselistä.
Jokaisen ydinreaktorin
Jokaisen ydinreaktorin lauhdevesien pumppaus tuhoaa arvioiden mukaan noin 20000 kiloa kalaa, ehkä enemmänkin.
Siihen joukkoon saattaa mahtua jo muutama lohenpoikanenkin, mutta mitä väliä - lohta saa kaupasta.
Yksinkertainen syy
Lohi ei vaan tykkää rehevöityneestä vedestä.
Merimetsot eivät vaikuta lohikantoihin ja ennen Itämeren rappiotilaa hyljekanta oli kolminkertainen nykyiseen ja myös lohikanta oli voimissaan.
Helvetti ne lohethan tapetaa
Helvetti ne lohethan tapetaa enne ku ne kerkeää näin ylös...
Lohen ryöstökalastus
on kiellettävä kokonaan merellä. RKP hyysää kalakantoja tuhoavan, samasta syystä pieneksi käynyttä, merikalastajien ammattikuntaa.
Lohen arvo joissa, varsinkin Tornionjoessa, on n. satakertainen oheistuloineen kuin merestä pyydettynä.
Ne katoavat
Ahvenanmaalaisten massuihin.
Lohen verkkokalastus pitää lailla kieltää!
se on älytöntä riistämistä
Ja muka ei sais yhtää rajoittaa
kuitenki Prisma ja K-Market mättää niitä roskiin!
kaupassa myydään Norjan kassilohia tai
Ahvenanmaan kassikirjolohia
Niin
Joessa ja suistoaluella pitäisi kieltää kalastus kymmeneksi vuodeksi ja kukkolankosken lippoaminen ikuisesti.
Antakaa niiden harvojen kalojen nousta rauhassa seuraavat vuosikymmenet.
Joessa vaeltavien kalojen kalastus on rikollista.
Siellä on perämerellä jokisuistoissa vaellusaikoina verkkokalastusta ettei uimaan mahdu,myöskin ruottin puolella.
Tehkää jotakin ja lakatkaa vinkumasta.
Lohi on arvokala
Kiitoksia Sorro, että nostat tämän asian esille. Asia on juuri kuten turiset.
Pari pedanttia kommenttia tuohon ylläolevaan artikkeliin: "Suomen merkittävimmälle kutupaikalle Tornionjoelle.." - Tornionjoki ei ole Suomen merkittävin luonnonlohen kutupaikka. (Taitaa artikkelin raapustaja puhua Itämeren lohesta..)
Toinen detalji kirjoitukseen liittyen osui silmään: "Vaeltava lohi käyttää ravinnokseen nuorta silakkaa." Tässä puhutaan aikaisemmin rinnakkain nousevasta lohesta.. tällainen lohi ei käytä ravintoa lainkaan ainakaan "tietoisesti", joten termien kanssa tarkkuutta.
Pari muuta asiaa: mites Sorro nuo Näätämöjoen käpäläkalastus ja verkottelu ristiinrastiin.. Nouseva lohi pysähtyy levähtään ja kerätään pois käpälillä.. jokunen pääsee jatkamaan jos ei käpälä satu kohdalle, mutta suomenpuolen koltat ovat vetäneet ristiinrastiin verkkoja, jotta lohen nousu on tällöin mahdotonta (ps. kalastusvalvojana lisäksi paikallinen). Jotku tietää, että keväällä heitetään pakkaskala tunkiolle ja aletaan ryövään tuoretta nousevaa lohta.
Niin, ja meidän parhaalla joella, Tenojoella, parhaat ja maukkaimmat emokalat kulkutetaan keväällä.. Kyllä, perinteisiin vedotaan, maahanmuuttaja koltatkin, mutta tosiasiassa muutama paikallinen luvan haltija vaikuttaa koko Atlantin lohikantoihin.. Woe woe ihmisten ahneutta.
kommentti vielä Romakkaniemelle..
Miksi tuohon sävyyn puhut.. olisit asiaanperehtyneenä tutkijana voinut olettaa käyttävän mediahuomion lohien ja Sorron huolen hyväksi rohkeammin..
Lohi loppu Perämereltä
"- Nousukalan määrä on kaksi tai kolme kertaa pienempi kuin kaksi vuotta sitten, riistan- ja kalantutkimuslaitos RKTL:n erikoistutkija Atso Romakkaniemi sanoo Uudelle Suomelle."
Kerran pienempi on nolla.
Mitä on kaksi tai kolme kertaa pienempi?
Lohi on kai asiantuntijan mukaan nyt loppu.
kalaportaat ja heti
Onhan se kumma, että kalaportaiden rakentaminen kestää ja kestää ja kestää,,, toimiluvat pois jos ei ala kuuluun ja heti,,,
Kohta joku varmaa alkaa
vakmistaan synteettistä lohta broilerista.
Ulkoministeri Stubbin tulisi ottaa asia esille EU:ssa
Asia on sen verran vakava ja tärkeä että aikaansaavan ulkoministerimme tulisi ottaa asia esille EU:ssa. Turheempiinkin asioihin on EU:ssa puututtu. Kyseessä EU:n merkittävin valjastamaton luonnonlohijoki, Tenohan menee puoliksi Norjan puolella.
Lohen arvo joelta pyydettynä on todellakin paljon suurempi kuin merellä: lohen perässä Lappiin saadaan tulemaan hyvin maksavia kalastusturisteja kaukaakin.
Ja vielä: useamman kerran nousevana Tornionjoen lohi kasvaa maailman suurimmaksi, parhaimmilaan yli 40 kiloiseksi.
Lisäksi joella pyyntiä voidaan harjoittaa edullisemmin ja ympäristöystävällisemmin soutuveneillä kuin dieselkäyttöisillä suurilla kalastuslaivoila/veneillä merellä.
Ihmetyttää miten susille ja karhuille saadaan aikaiseksi todella tiukat suojelutoimet, mutta merten ja jokien kuninkaan suojelu tuntuu olevan paljon vaikeampaa.
Itämerelle tiukat kalastusrajoitukset ja niille tehokas valvonta ja Suomi itse voisi lopettaa lohen kalastuksen merellä kokonaan. Ainakin siihen asti kunnes kannat palautuvat normaaliksi. Tässä mitä mainion vaaliteema kaikille lappilaisille kansanedustajaehdokkaille.
Heh heh
Ei taida lappilainen kansanedustaja kovin paljoa ääniä saada, jos lähtee lohen kalastukseen ronkkimaan. Siellä on sen verran oma pesä likanen, ettei paljon passaa huudella. Ihan yhtä paljon on vikaa niissä jokivarren sumppupyytäjissä, kuin eteläisen Itämeren rosvoissa.
Mutta pannaanpa koko pyynti viideksi vuodeksi kokonaan poikki. Tehdään direktiivi, jossa EU määrää 100 000 € sakon jokaisesta Suomen ja Ruotsin ulkopuolelta löytyneestä Itämeren lohesta. Sakon maksaa kyseinen valtio, ellei pysty jäljittämään syyllistä.
Sirutetaan (RDIF) osa poikasista ja jokaisesta Suomen ja Ruotsin ulkopuolelta löydetystä kalasta EU maksaa 1000 € löytöpalkkion. Kannattaisi kaikille, mutta ei taida mennä läpi. Jaa miksi ei? Kysykää Sirkka-Liisalta.
Kysykää vaikka Holmlundilta
Se rouva ministeri hukkas pelastuslaitoksiakin ja sekoitti
koko pelastusalan.
Kyllä tuommoiselta kähmijältä käy kädenkäänteessä mikä vaan,
jos siitä on omaa etua missään muodossa.
Ahvenanmaan kalastajien vastapalvelus
tukieuroja vastaan on väsyneiden kutulohien tehokas pyytäminen siirtymäreiteiltä. Tässä olisi presidentille peruste purkaa Ahvenanmaan etuoikeudet ja näyttää närhen pelivehkeet hurrinpuolikkaille.
Tämän
kun saisi suomeksi: "Nousukalan määrä on kaksi tai kolme kertaa pienempi kuin kaksi vuotta sitten, "
"alku on kadon loppua ennen - avuton ihminen" (1/2)
Kuka työntää vessanpöntöstä alas kaiken mahdollisen kahvinporoista, wc-kemikaaleista ja jäteliemistä lääkkeisiin kohti vesistöjä, juomavesi- ja kalanviljelylähteitämme? - Minne kemikalisoituneen "helpon" trendielämänmenomme myrkyt päätyvät ellei luontoon. Nyt Itämeri on yksi maailman saastunein meri. Vireillä ydinvoimalahanke, auttaako tilanteiden normalisointumiseen? -lauhdevesi, magneettimyrskyt. Ravintoketjussa äyriäiset, kalat, madot, hyönteiset, pölyttäjä-kimalaiset, linnut ... jos kohta ihmiset vuorossa.
"Alku on kadon loppua ennen"-tapahtumille on ominaista ihmisen ääretön valinpitämättömyys ja ymmärrysvajeen progressiivinen kasvu! - Nykyajankaltainen kyltymätön elinvoimaympäristöjen joukkotuhovimma johtaa lajien lisääntymiskyvyn itse aiheutettuihin vahinkoihin, vakaviin häiriöihin, kasvukaudella tapahtuviin sukupuolenvaihtumisiin, hedelmättömyyteen, mutaatioihin ja nuorten yleistyneistä monisairauksista iäkkäiden alzheimeriin."
"alku on kadon loppua ennen - avuton ihminen" (2/2)
Kuka loi geenimanipulaation avulla jalostetut ravintokasvit? Mammonanhimo toi nanorokotteet, ympäristölle supervaaralliset lääkkeet ja geenimuunneltu ravinto sekä elinympäristämme keinotekoiset säteilykentät. Markkinointi- ja levitystapana yleinen ymmärrysvajeen hyödyntäminen ja aivopesu tai pörssikeinottelu ja etuustehtailu.
Olisi syytä tunnistaa vaarallinen kehitys ja laukaista jarruvarjo ja alkaa tutkia peiliä - elämää ei ole tarkoitettu kasino- tai videopeliksi ellei elämän tarkoitus ole pörssikeinottelu.
Voimme yhdessä estää tuhon leviämistä ja aktiivisesti esimerkinomaisesti edistää vaatimusta kohti rehellistä kestävää kehitystä!
MEISSÄ PIILEE ihmiskunnan "omatunto", rehellisyys ja sisu! (=?)
Vaikea sanoa pitäisikö
Vaikea sanoa pitäisikö lohen syöntiä lisätä terveysvaikutteiden takia, mm. <a href="http://terveyspalvelut.com/d-vitamiini/">d vitamiini</a> ja muut <a href="http://terveyspalvelut.com/vitamiinit-ovat-elintarkeita-ihmiselle/">vita..., vai pitäisikö sitä rajoittaa, koska lohen <a href="http://www.ts.fi/online/kotimaa/155087.html">kasvatukseen</a> käytetään rehua joka rehevoitäää vesiä sekä meren muita pieniä kaloja, joita ryöstökalastetaan ja kohta niistä alkaa todella olla pulaa. Voi olla että kohta myös lohen ja muiden isojen viljeltyjen kalojen hinta pompsahtaa pilviin, kun niiden syöttökalat loppuvat merestä.
Minnekö?
No, tietysti parempiin suihin!
Suomi kasvattaa ja Puola kalastaa
Kyllä 90 luvulla lohi nousi hulluna viron jokiin siis meillä kasvatetut lohet jotka eivät olleet leimautuneet kasvuvesiinsä.Merikalastus kiellettävä alkuun 3 vuodeksi niin voi seurata tuloksia, antaa luonnon hoitaa.
No jos lohi menee, nii kuha ahven pelastus...
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/107328-tama-erikoinen-kala-loytyi-suom...
Kassilohi
kuulostaa muuten hyvältä hankkeelta, mutta tiedetään, että ainakin Norjassa sen ruokkimiseen tarvitaan 10-kertaisen määrän merikalaa kuin satoa saadaan lohena.
Älä osta kassilohta. En söisi myöskään mitään suomalaista merikalaa sen myrkyllisyyden vuoksi.