Sunnuntai 27.5.2012

Kuolinsyy selville ilman leikkelyä?

Luotu: 
2.3.2011 15:43
  • Jos kerroskuvaus todetaan tarkaksi ja tehokkaaksi kuolinsyyn tutkinnassa, ruumiinavaukset saattavat jäädä tarpeettomiksi.

Uudenlainen kerroskuvausta hyödyntävä menetelmä saattaa syrjäyttää perinteiset ruumiinavaukset, kertoo BBC.

Leicesterin yliopistossa kehitetty menetelmä, joka ei vaadi suuria kirurgisia toimenpiteitä, on jopa 80-prosenttisen tarkka kuolinsyyn määrittämisessä.

Läpivalaisuun käytetään tietokonetomografiaa, eli kerroskuvausta, jonka avulla ruumiista voidaan löytää merkkejä erilaisista vammoista, murtumista tai syövästä. Sydämen tutkimiseen tarvitaan kuitenkin lisätyötä.

Sydäntä ja valtimoita päästään tutkimaan, kun niskaan tehdään pieni viilto ja kehoon ujutetaan katetri, jonka kautta sydämeen pumpataan ilmaa ja väriainetta. Sitten mahdolliset sydänsairaudetkin voivat näkyä tietokonetomografiassa.

Tutkimusryhmää johtanut tohtori Sarah Saunders sanoo, että menetelmän testausta jatketaan vielä. Hän uskoo, että läpivalaisu voisi olla nopeampi ja halvempi kuin muut ei-kirurgiset menetelmät.

Menetelmälle on uutisen mukaan tarvetta, sillä kuolleen omaiset voivat kokea ruumiin leikkaamisen häiritsevänä ja jotkin uskonnolliset ryhmät vastustavat niitä.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: