Sunnuntai 27.5.2012

Tatu Vanhanen selittää 70 % Suomi-tuloksesta – lue itse

Luotu: 
3.3.2011 09:21

Emeritusprofessori Tatu Vanhasen mukaan Suomen korkea sijoitus Newsweekin parhaiden maiden listan kärjessä johtuu pääasiassa korkeasta kansallisesta älykkyysosamäärästä.

Vanhanen kirjoittaa Tieteessä tapahtuu -lehden artikkelissaan, että kansallinen ÄO selittää 70 prosenttia siitä, mille sijalle maa sijoittui Newsweekin vertailussa.

Vanhanen ei anna selitystä, mitä kuuluu älykkyyden ulkopuolelle jäävään 30 prosenttiin. Hän on osallistunut itse kansallisen ÄO :n käsitteen kehittämiseen.

Vanhasen selvitykset perustuvat tilastolliseen analyysiin. Hän tarkastelee artikkelissaan myös muita mahdollisia selittäjiä kuin kansallista älykkyyttä: alle 1-vuotiaiden kuolleisuutta, väkilukua ja ilmaston keskilämpötilaa.

Tutkituista muuttujista kaikki muuta paitsi väkiluku selittää maan sijoittumista Newsweekin listalla. Vanhanen päättelee, että kylmä ilmasto korreloi kansallisen älykkyyden ja muiden tekijöiden kanssa.

Kaikkiaan Vanhasen teesi on siis se, että Newsweekin listalla pärjäävät maat, joilla on korkea kansallinen älykkyysosamäärä. Korkea ÄÖ tarkoittaa samalla vähäistä lapsikuolleisuutta ja se johtuu kylmästä ilmastosta.

Vanhanen löytää selityksen myös Newsweekin tutkimuksessa heikosti pärjääville maille, joilla on mitattu korkea kansallinen ÄO: kommunismi tai kansanmurha.

- Runsas kolmannes näistä maista on nykyisiä tai entisiä sosialistisia maita. Muista maista useimmat ovat enemmän tai vähemmän kärsineet etnisestä väkivallasta, Vanhanen kirjoittaa.

Lue Tatu Vanhasen artikkeli Tieteessä tapahtuu -lehdestä.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

hoikkapoika

Tutkimus antaa uskoa,että voimme selviytyä talouslamasta.Mikä parasta,tutkimus kertoo,älykkyyden periytyvän.Kuitenkaan meillä ei ole tutkimusta Suomen sisäisestä älykkyydestä,jonka tutkimusta muutto liike vaikeuttaa.Mutta onha Suomalaisten syntymäpaikat tiedossa.Tuntuma on myös,ettei älykkäät halua johtajiksi,ainakaan politiikkaa,mutta siinäkin on suuria alueellisia eroja.

salakankee

"on ollut kiinnostunut evoluutiobiologiasta 1970-luvulta lähtien tutustuttuaan Edward O. Wilsonin sosiobiologiseen ajatteluun. Hän on käyttänyt evoluutioteoriasta johdettuja hypoteeseja useissa tutkimuksissaan. Tieteellisten saavutusten lisäksi hänen näkemyksensä ovat saaneet julkisuutta myös sen vuoksi, että hänen poikansa Matti Vanhanen oli Suomen pääministeri. Matti Vanhanen on sanonut, että ei lähde isänsä kanssa julkisesti keskustelemaan tieteellisistä kysymyksistä, mutta että itse ei näe eroja rotujen välillä." (wiki)

Hymiö

Noin niinkun geneettisesti. Löytäisikö niin muistamaton yksilö kysta roudan alta vai kuoliko sukupuuttoon tuhannet vuodet sitten vai onko Matin genetiikka niin kutsuttua hyppygeneetiikkaa samaa lajia kuin hyppykuppa toiselta nimeltään lehdenjakajageeni englanniksi milkmangene. Huomioiden siis, että Tatu on tietenkin omasta mielestään nero.

J.M.K

Jos älykkyystestien tuloksilla ja maan menestyksellä on korrelaatio, niin sitten on. Kausaliteetista ei kuitenkaan ole välttämättä kyse.

Älykkyystestit on kehitetty pääasiassa Yhdysvalloissa, joten niissä väistämättä painottuu länsimainen ajattelutapa. Silti on erittäin mielenkiintoista, miksi länsimaisilla kriteereillä älykkäiksi luokitellut maat ja kansat menestyvät paremmin kuin vähemmän älykkäät. Miksi juuri ”länsimainen älykkyys” korreloi menestyksen kanssa? Tämä on se olennainen kysymys, ei esim. mustan naaman ja köyhyyden välisen yhteyden pohtiminen. Entä onko olemassakaan älykkyystestiä tai –tutkimusta, jonka mukaan korrelaatiota menestyksen kanssa ja eroja kansojen älykkyyksissä ei olisi?

IsoKimppuLimppuja

Australian aavikoille elantoansa repimään häädetyt aboriginalit (älykkäiden länsimaalaisten keksimä nimi) eivät olisi menestyjiä? Tai miksi omaan paskaansa tukehtuvan länsimaisen kulttuurin hiljalleen ryöstämissä viidakoissa elävät Amazonin alkuasukkaat eivät olisi menestyjiä? He ovat aikoja sitten älynneet pitää kulutuksensa ja populaationsa kestävällä tasolla, toisin kuin lisäaineisiinsa tikahtuvat älykkäät pohjoisen asukit. Ja tämmöinen perusasia hallussa, vaikka heillä ei ole kirjallisuutta, matematiikkaa ym. ns. sivistystä.

Miettikkääpä sitä näin öljysotien aikaan. Koko ajanhan mekin yritämme luoda tänne kylmään tropiikin kaltaista helppoa ja älykästä ihmiseloa, mutta jostain syystä se ei oikein tahdo onnistua. Älyä on, mutta joku sumentaa sitä.

J.M.K

Testit itsessään on yksi asia mikä vaikuttaa ÄÖ:n mittaustuloksiin. Toisaalta pitäisi määritellä mitä menestymisellä tarkoitetaan. Jos sen määrittelee niin kuin sinä, maiden ranking olisi aivan toisenlainen. Toisaalta me suomalaisetkin olemme joutuneet repimään elantomme täällä hyisessä pohjolassa lyhyen kasvukauden turvin eli toisella tapaa vaikeissa olosuhteissa kuin vaikkapa aboriginaalit.

Mongoleilla lienee ihan aasialaisittain korkea älykkyysosamäärä. BKT-vertailussa Mongolia oli 2009 sijalla 150. Vanhanen tarjoaa korkean ÄÖ:n ja alhaisen BKT:n yhdistelmälle selitykseksi sosialismia. Ja kuinka ollakaan: Mongolian kommunistinen puolue salli muut puolueet muiden kommunistimaiden tapaan vasta 1990.

Kyllä niissä Vanhasen johtopäätöksissä joku järki on. Eli kun mitataan älykkyytä länsimaisella testeillä ja menestystä länsimaisien normien mukaan, löytyy selvä korrelaatio. Tilanne olisi toki toinen, jos älykkyys testattaisiin ja määriteltäisiin menestys jotenkin muuten.

salakankee

Pitää paikkansa. Hyvät geenit, kunnianhimoa ja tarmokasta tukea kotoa. Jo lapsi pärjää loistavasti, jos on pärjätäkseen.
Mustia lampaita on silti joka katraassa.
Mutta. Eikö tässä elämässä pidä hakea onnellisuutta, ja se on hyvin subjektiivinen muuttuja. Joku voi olla kalastajana onnensa kukkuloilla eikä muusta mitään piittaa. Vain se kokemus riittää.
Työnjako on loistava keksintö. Se on luonut ihmiskunnalle selviytymisstrategian joka on mahdollistanut näinkin ison porukan olemassaolon ja selviämisen. Hämmästelkäämme sitäkin - tänään tässä ja nyt.

ksr

Nykysuomaalaiset saattavat olla älykkäitä ja siksi menestyneitä, mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että esi-isiemme suunnistustaidot olivat kehnot, kun tänne pakkasiin päätyivät.

salakankee

muuttaa nyt paikkaan jossa elämä on mahdollista vain hylkeitä syömällä?

Mielenkiintoinen sana tuo hylje; mahtaako tuo olla sukua sanalle hyljätä? Keiko oli vastannut siihen netissä:
"Hylje
Sanalla on vastine useimmissa lähisukukielissä, esim. karjala hyleh, vatjan ülle, viron hüljes ja liivin ilgaz. Sanan alkuperä on kiistanalainen. Yhden selityksen mukaan se on johdos verbistä hylätä. Eräissä savolaismurteissa hylätä-verbin johdosta hylje käytetään roskan tai hylkytavaran merkityksessä, ja on arveltu, että tätä samaa sanaa olisi käytetty myös eräänlaisen kiertoilmauksen tapaan eläimen nimityksenä, kun esim. pyyntionnen varmistamiseksi ei ole haluttu mainita saalista sen oikealla nimellä.
Toisaalta hylje-sanalle on esitetty myös germaaninen lainaetymologia, jonka mukaan lainalähteenä olisi kantagermaaninen selxaz. Tästä juontuvat mm. muinaisnorjan selr ja ruotsin säl. Kumpikin selitys on periaatteessa mahdollinen."

puutarhamies

että emeritus-demareiden ÄO kattaa tärkeän osan siitä puuttuvasta 30 prosentista yhdessä demarien äänestäjien kanssa.

Aktiividemareista löytyy muutamia älykkäitäkin, mutta he ovat liittyneet mukaan pelkästään hyväksikäytön tarkoituksella sillon, kun SDP:llä oli valtaa. (Tuomioja ei kuulu siihen joukkoon, vaikka onkin huippuälykäs.)

IsoKimppuLimppuja

ovat myöskin huomanneet nousevan persu-puolueen. Tie aukenee lihapatojen äärelle ja puolue rapautuu tai hajoaa narsismiin.

Jouko Heyno

"Älykkyys" ilmoitetaan älykkyysosamääränä. Se kertoo tutkittavan henkilön paikan suhteessa kyseisen yhteisön älykkyyden normaalijakautumaan. Älykkyydessä tutkitaan selviytymistä omassa yhteisössä. Sen takia a) suomalainen sijoittuu tsadilaisessa testissä jonnekin idiootin ja debiilin välimaille ja 2) älykkyystestit kalibroidaan vastaamaan nk. Gaussin käyrää eli normaalijakaumaa. "Normaali" on tilastosuure.

Mitäään universaalia älykkyystestiä ei ole eikä voi olla. Sellaista on yritetty tehdä, mutta jo lingvistiset ongelmat ovat ylitsepääsemättömiä.

Tatu Vanhanen on hyvä vanhanajan kunnon rasisti, joka kuuluu "vannapiivaitpauver" -hörhöihin. On merkillistä, että yksikään media julkaisee hänen juttujaan muualla kuin huumoriosastolla.

arosusi

Saatuja tuloksia voidaan tulkita monella tavalla. Itse korrelaatiota kai ei kiistetä, eikä välttämättä tarvitse väittää, että testit olisivat kulttuurisidonnaisia tai eivät mittaisi päättelykykyä luotettavasti.

Tatu Vanhasen tulosten tulkinnat ovat kuitenkin täysin evoluutiobiologisen intuition ja yleiskäsityksen vastaisia. Afrikkalaisten ja Eurooppalaisten populaatioiden välillä ei ole suurempia geneettisiä eroja kuin kummankin ryhmän yksilöiden välillä. Tosin älykkyyteen vaikuttavia geenejä tunnetaan huonosti.

Älykkyystestien tulokset riippuvat varmaankin suoraan hyvinvoinnista ja koulutuksen tasosta (jotka myöskin korreloivat keskenään). Eli korkeampi koulutus johtaa korkeampaan päätelykykyyn. Onko kukaan katsonut ovatko erot todella käytännössä merkittäviä (eli vastasivatko afrikkalaiset keskimärin vaikka vain yhteen kysymykseen paremmin). Suurten näytejoukkojen ollessa kyseessä käytännössä mitättömät erot voivat olla aika lailla tilastollisesti merkittäviä.

Itse analysoin biologista dataa ja koskaan ei saa unohtaa mikä on biologisen ja tilastollisen merkittävyyden ero!

Eli Tatu Vanhasen tutkimuksissa on kyse varmaankin vain tilastoharhasta. Aika mielenkiintoinen tapaus. Tätä voisi käyttää hyvin tilastotieteen opinnoissa esimerkkinä tilastollisen päättelyn ja yhteiskuntatieteellisten testien ongelmista!

salakankee

omassa suvussani on ollut kahden kerroksen väkeä;
1) niitä jotka ovat kannustaneet lapsiaan opin tielle ja
2) niitä jotka ovat korostaneet työn menevän opintojen edelle.

Kumma kyllä molemmissa ryhmissä on sekä menestyjiä että luusereita.
Vähiten kouluja käynyt taitaa olla vaurautta mitaten suvun rikkain mies, yrittäjä.

arosusi

Kiitos kommentistasi. Ensinnäkin suvussasi hounoiten koulutettu on afrikkalaisiin kollegoihin nähden keskimääräisesti aika hyvin koulutettu.

Tuossa Vanhasen kirjoituksessa ei käsitelty ollenkaan koulutusta selittävänä tekijänä älykkyyden suhteen. Tämä voi tuntua nurinkuriselta, mutta ei voida olettaa, että paremmasta "älykkyydestä" seuraisi automaattisesti parempi koulutus. Koulutuksen järjestäminen vaatii resursseja, poliittista päätöksentekoa ja järjestäytynyttä yhteiskuntaa.

Korrelaatio älykkyyden ja newsweekin ranking listan suhteen oli kaikkein korkein. Tämä ei liene yllätys. Newsweek nimenomaan ylipainotti koulutusta analyysissään. Tämän takia hyvästä Pisa-menestyksestä nauttinut Suomi nousi ykköseksi.

Eli nauttikaamme koulutuksemme suomasta hyvästä älykkyydestä ja korkeasta päättelykyvystämme. Olemme sen ansainneet omalla työllämme. Muistakaamme kuitenkin, että kaikki saavutettu voidaan menettää jos siitä ei pidetä kiinni vaan uskotaan, että hyvä onnemme olisi synnynnäinen ominaisuus. Emme ole synnynnäisesti parempia kuin muut vaan leiviskät jaetaan joka päivä uudelleen!

joukoakoskinen

"Tässä artikkelissa
on pyritty osoittamaan, että vahvimpana selittävänä
tekijänä on keskimääräinen kansallinen
älykkyysosamäärä, jossa esiintyvä suuri maiden
välinen vaihtelu on evoluution tuottama."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_evoluutio

"...selvässä negatiivisessa korrelaatiossa vuoden
keskilämpötilan kanssa. Kansallinen ÄO
selittää 70 prosenttia maiden järjestyssijan vaihtelusta
Newsweekin ranking-listassa. Vaihtelusta
30 prosenttia jää muiden tekijöiden osuudeksi . ."

Epäselväksi jää onko ymäpäristön vaativuus muokannut perimää vai onko porukka kognitiivisen ylemmyytensä ansiosta hakenut fyysisiä ääriolosuhteita päästäkseen eroon typeristä lajitovereistaan. Veikkaan jälkimmäistä - tosin selvytymispakko on kehittänyt älykkyyttä edelleen.

http://joukoakoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50108-selviytyjat

Ukko Darwin huomioi myös parinvalinnan; eräissä tunnetuissa kulttuureissa nainen on synnytyskone, orja tai omaisuuden ja mahdin symbooli. (Salomon muijat) Vaativassa ympäristössä naisen on oltava tasa- jopa yliarvoinen (Kalevalan Pohjan Akka). Siis kykenevä ennakoimaan mahdollisia ongelmia ja etsimään niihin kestäviä ratkaisuja jättämättä kaikkea menevien (tulevien?) miesten huoleksi.

http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59452-soinin-malli-ei-ole-soi...

Esa L.

Älykkyystesti kertoo vain sen kuinka joku pärjää ko. älykkyystestissä.

Länsimainen käsitys menestyksestä, joka mieluusti ymmärretään johtuvaksi omasta älystä, eikä rahaa ja materiaa arvostavasta kulttuuristamme ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kun että täällä olemme älykkäämpiä.

50% ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä ja elämässä menestymiseen tarvitaan paljon muitakin lahjoja kuin älyä jossain palikkatestissä. Rohkeus ja kyky "nähdä metsä puilta" ovat esimerkiksi sellaisia.

Anteeksi mahdolliset lauseenrakennusvirheet, kun ei tuo äly riittänyt nyt...

Löylyfinalisti

Tähän päivään mennessä ei ole vielä kehitetty älykkyystestiä, jossa afrikkalaiset/ mustat selviäisivät valkoisia paremmin. Sitä on yritetty, mutta lopputulos oli se, että tulosten ero muodostui entistäkin suuremmaksi.

Sitäpaitsi tämä nämä äo-testit tosiaankin mittaavat yleismaailmallista, ellei peräti yleisgalagtista absoluuttista älykkyyttä, ei ole olemassa mitään erilaista älykkyyttä. Jopa jotkut simpanssit saavat korkeampia äo-lukuja kuin nämä afrikkalaiset.

En myöskään ymmärrä mitä tarkoittaa se, että jotenkin muka rodun sisäiset erot olisivat suuremmat mitä eri rotujen välillä on. Toistaiseksi kuitenkin ruotsalaiselle syntyy valkoinen ruotsalaislapsi, ja pygmille musta pygmilapsi.

Itseasiassa rotuerot ovat suuret, valkoisissa on myös sekoittumista neanderthalilaisiin kun nämä häippäs afrikasta, todennäköisesti paljon aikaisemmin kuin annetaan ymmärtää. "Suvaitsevaiset" pyrkivät tietenkin salaamaan ja estämään näiden totuuksien julkisuuteen pääsyn tai edes tutkimisen. Afrikkalaisethan oli esi-kivikautisella tasolla ennen kuin valkoiset löysivät nämä eivätkä olleet keksineet edes pyörää tai jousipyssyä.. Tämä ei suinkaan ole sattumaa.

Tietenkin täällä myös luuserit yrittää hämärtää näiden testien tulokset, varsinkin kun oma päänuppi ei ole ihan sieltä terävimmästä päästä.

eräs aivogeeni on aspm aivogeeni, ja afrikkalaisilla on jokin vanha muoto siitä ja muilla taas erilainen. muuta selitystähän ei edes tarvita.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rotu_ja_%C3%A4lykkyys

Aku

Kyllähän tuo ihan loogista ja järkeenkäypää: ennen kuin sossua oli keksitty, täytyi täällä asuvan ja menestyvän ihmisen olla huomattavan pitkäjänteinen verrattuna subtrooppisiin seutuihin. Jos et aina varautunut asiallisesti jo tulevaan vuoteen, korjasi kuolo nälän ja kylmyyden muodossa - eikä suvun jatkamisesta tullut mitään. Darwinismiksi tuota myös nimitetään.

Löylyfinalisti

esim. 30 pisteen ero älykkyydessä on on siis valtava, koska asteikko on tietyllä tavalla logaritminen. eli siis idiootti äo siis tyhmä kuin vasemman jalan saapas ja esim. kissaa hölmömpi. Simpannssin äo on 60-90, testin tekoa tietty hankaloitaa se kun simpanssit eivät osaa puhua tai kirjoitaa..paitsi monet osaavat viittomakieltä.

pelkän äo luvun lisäksi ratkaisee tietynlainen geeneistä johtuva "kansanluonne". eli siis ahkeruus ja pitkäjänteisyys vain hetkessä elämisen sijasta. Ei varmaan tarvi kertoa, kummalla rodulla on pidempi tämä keskittymisaikajänne.

IsoKimppuLimppuja

"Ei varmaan tarvi kertoa, kummalla rodulla on pidempi tämä keskittymisaikajänne."

Jos ennen on ollutkin vuoden tai kahden, joskus jopa viiden yli menevä ajattelu, niin nythän geneettisesti älykäs heimo on siirtynyt neljännevuosijänteelle. Tämä on aika huolestuttavaa ja seuraukset ovat vain arvailujen varassa. Onko "älykäs" valkoinen taantumassa simpanssiksi?

Löylyfinalisti

No itse olen sijoittaja, ja on mullakin se aikajänne nyt ainakin 18 kuukauttaa sijoituspäätöksiä tehdessä..kyllähän yritykset toki ajattelee vuosia eteenpäin investointipäätöksiä tehdessään....

Onhan yleisesti tiedossa afrikassa toimiville yrityksille, että näille afrikkalaisille työntekijöille täytyy antaa palkka joka päivä käteen. Jos palkka tulisi esim. kerran kuussa käy niin, että ko työntekijä ei ilmesty töihin enää seuraavana päivänä, vaan vasta sitten kun tuo palkka on kokonaan käytetty....Niin et mistä tämä kertoo mitä? Se on semmosta hälläväliä fukaround touhua koko touhu siellä, eikä se muuksi muutu kaato sinne kehitysapua kuinkapaljon tahansa.

IsoKimppuLimppuja

tuo esimerkki kerro vain sen, että he eivät luota palkanmaksajiinsa. Heillä lienee tuo epäilys iskostunut geeneihin pohjoisten älykkäiden vuoksi. Sama epäilys on yhä enemmän leviämässä pohjoisten älykkäiden joukkoon. Ja se ei tiedä hyvää sijoittajien tuotoille. Nythän kehitysapua annetaan EU:n suurten pankeille, mihin se äly EU:sta on hävinnyt.

Samaa mieltä kehitysavusta. Esim. Afrikassa väki vain lisääntyy ja vaatii yhä enemmän apua. Ei mitään järkeä, ellei sitten sijoittajien mielessä väkiluvun kasvu tarkoita automaattista talouskasvua ja siten sijoitustuottojen kasvua. Maailman väkiluvun kasvuunhan talouskasvu osittain perustuu. Mutta tiukkaa tekee, kun resurssit alkaa olla käytetty. Miten näin on päässyt käymään mm. pohjoisen älykkäiden toimesta? Kohta tarvitaan taas älykäs ja laaja maailmansota homman elvyttämiseksi ja pakan uudelleen jakamiseksi. Finanssipiirit ovat aika usein olleet näissä järjestelyissä mukana.

Löylyfinalisti

maantiedont tunneilla vuosisatojen ajan aina 1960-luvulle asti, jonka jälkeen punavihreä mädännäisyys ja maailmanparantaminen ja kaiken maaiman monikluttuurit ja muut mielisairaudet aiheutti sen, että ihan höpöhöpö juttuja on alettu "opettamaan" ja aivopesemään ihmisiä
joesikouluiästä asti totuudesta piittaamatta. Pelkkää propagandaa ja omien mielisairaiden tarkoitusperien ajamista koko tsydeemi...eli rotuja ei ole, monikluttuuri on ihanaa, rodut kuten sukupuoletkin ovat vain sosiaalisia konstruktioita ja kaikki maailman ongelmat ovat valkoisen heteromiehen syytä.

Vesa48

Typerä väite että suomalaisten geneettinen älykkyys poikkeaisi muiden kansakuntien tai rotujen älykkyydestä.
Suomalaiset ovat kuitenkin ymmärtäneet ja pystyneet panostamaan lapsesta saakka alkavaan hyvään koulutukseen.

jotos

Stalin sanoi aikoinaan,ettei ole väliä kuka vaaleissa saa eniten ääniä,vaan voittajan ratkaisee,kuka laskee äänet.
Näin on ÄO-testeissäkin,asian ratkaisee kuka on laatinut testit.
Norjalaisilta voi kysyä suomalaisten älykkyydestä ja ruotsalaisilta norjalaisten.Venäläisillä on epäilyksensä tsuhnista ja kääntäen.Tulokset perustuvat pitkäaikaisiin otantoihin.

qed

Ongelma Vanhasen analyysissä ei ole korrelaatio, vaan se, miten kansallinen ÄO on mitattu eri maissa.

Vanhanen väittää, että "kansallinen älykkyys" ajaa muita hyviä asioita, kuten kansallista vaurautta.

Vanhasen siteeraama älykkyysdata ei kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua. Ensinnäkään dataa ei ole kerätty eri maista yhdenmukaisella tavalla.

Toiseksi, ja merkittävästi, älykkyystesteissä menestyminen on suorassa riippuvuussuhteessa koulutuksen tasoon. Vauraammissa maissa koulutusjärjestelmät ovat kehittyneempiä, joten ihmiset pärjäävät paremmin älykkyystesteissä.

Vauraus siis ajaa sijoittumista älykyystesteissä koulutuksen laadun takia, ei päinvastoin.

Vanhasen tarinassa kana ajaa munaa, vaikka todellisuudessa muna ajaa kanaa.

Rosvo-Roope

"Mitäään universaalia älykkyystestiä ei ole eikä voi olla. Sellaista on yritetty tehdä, mutta jo lingvistiset ongelmat ovat ylitsepääsemättömiä"

Väärin! Esim. Mensan käyttämä kuviopäättelytesti on ns. non-verbaalinen testi, jossa testihenkilön kielellä ei ole merkitystä, eikä myöskään sillä, että kouluja käymällä hankitut tiedot avittaisivat testissä pärjäämistä. Kuviopäättelytestit mittaavat yleisälykkyyttä, ns g-faktoria.

Tämän viestin yläpuolella olevassa viestissä kirjoittaja väittää, että kehittynyt koulujärjestelmä lisää älykkyyttä. Entäpä jos tarpeeksi korkea kansallinen älykkyystaso on edellytys hyvin toimivalle ja tehokkaalle koulutukselle?

Yksilön koulutettavuudella on osuutensa siihen miten hyviä tuloksia koulutuksella aikaansaadaan. Non-verbaalista älykkyystestiä käytettiin mm. USA:n armeijassa toisen maailmansodan aikana alokkaiden koulutettavuuden määrittelemiseksi. Näin voitiin alokkaista seuloa fiksuimmat tyypit vaativimpiin sotilaskoulutusohjelmiin kuten taistelulentäjäkoulutukseen. Suomenkin puolustusvoimat käyttävät älykkyystestejä alokkaiden koulutettavuuden arviointiin.

Summasummarum: Mitäpä jos Tatu Vanhanen onkin oikeassa?

qed

"Tämän viestin yläpuolella olevassa viestissä kirjoittaja väittää, että kehittynyt koulujärjestelmä lisää älykkyyttä. Entäpä jos tarpeeksi korkea kansallinen älykkyystaso on edellytys hyvin toimivalle ja tehokkaalle koulutukselle?"

Tutkimuksin on osoitettu, että koulutus edistää pärjäämistä älykkyystesteissä. Tämä on fakta, jonka osoittamisessa on kontrolloitu valikoitumisvinoumaa, so sitä, että luontaisesti älykkäät hakeutuvat muita todennäköisemmin koulutukseen.

"Kansallinen älykkyystaso" on määrittelemätön termi, jonka takana ei ole tukevaa teoriaa. Yksilön älykkyydelle löytyy määritelmä, "kansalliselle älykkyydelle" ei.

Arabimaat olivat maailman älykkäimpiä 800-luvulla, kun Skandinaviassa vielä kiipeiltiin puissa.

Asuminen pohjoisilla leveysasteilla ruokkii yhteisöllisyyttä, mikä johtaa kehittyneempiin yhteiskuntarakenteisiin. Tämä oli aikanaan henkiinjäämisen edellytys. Siitä sitten seurasi investointeja koulutukseen jne.

Singaporen "kansalllinen älykkyystaso" on maailman korkeimpia Vanhasen datassa, vaikka siellä ei lunta sadakaan kovin usein (keskilämpötila lienee siinä 25C).

Rosvo-Roope

"Tutkimuksin on osoitettu, että koulutus edistää pärjäämistä älykkyystesteissä. Tämä on fakta, jonka osoittamisessa on kontrolloitu valikoitumisvinoumaa, so sitä, että luontaisesti älykkäät hakeutuvat muita todennäköisemmin koulutukseen."

... ole hyvä ja kerro lähdetietosi, jotta voit todistaa väitteesi paikkansa pitävyyden.

Matti O Koskela

"Tutkimuksin on osoitettu, että koulutus edistää pärjäämistä älykkyystesteissä. Tämä on fakta, jonka osoittamisessa on kontrolloitu valikoitumisvinoumaa, so sitä, että luontaisesti älykkäät hakeutuvat muita todennäköisemmin koulutukseen."

Vain tarpeeksi älykäs oivaltaa, että näissäkin asioissa faktoja on äärimmäisen vähän. Koulutukseen hakeutuvat kun eivät juuri erikoisempaa älyä siihen tarvitse. Vain lahjattomat harjoittelevat.

Viisaus kyllä lisääntyy kokemuksen ja iän myötä, mutta jos älyä on kauhalla annettu, turhaa sitä on ämpärillä yrittää äyskäröidä.

OSAKARIK

Nähdessäni sarjatuliaseilla ilmaan ampuvia kansalaisia Libyassa, Libanonissa, Palestiinassa jne. , en tiedä mitä pitäisi ajatella. Jos tietäisin, se ei olisi julkaisukelpoista. Näistä luodeista kuolee melkein aina joku.

Noin viikko sitten paikalliset kyläläiset polttivat Afrikassa biologipariskunnan talon ja laboratorion luultuaan heidän syöttäneen kadonneen lapsiparin hoitamilleen krokotiileille. Mitä pitäisi ajatella? Silkkaa tietämättömyyttä vai täyttä typeryyttä?

Edes ennen kansakouluaikaa Suomessa ei oltu tällä tasolla.

Olli Kankaanpää