Toisin kuin Uusi Suomi aiemmin tässä jutussa väitti, ihmisen peniksestä ei ole kadonnut siitinluu vaan piikit. Pahoittelemme virhettä.
Ihmisten, simpanssien ja makakiapinoiden genomeja vertaillut tutkimus esittää teorian, jonka mukaan ihmiseltä on aikojen saatossa kadonnut geenialue, joka tekee peniksestä piikikkään. Penispiikkejä on yhä muun muassa simpansseilla.
Alun perin Nature-lehdessä julkaistusta yhdysvaltalaistutkimuksesta kerrotaan lehden verkkoversiossa sekä muun muassa BBC:llä. Tutkijoiden mukaan piikit ovat hävinneet ihmisiltä kosintamenojen muutoksen myötä – toisin sanoen parisuhteiden yleistyessä. Piikkien poistuminen on pidentänyt parittelutapahtumaa, mikä on tutkijoiden mukaan parantanut parisuhteiden pysyvyyttä ja ihmisen jälkikasvun saamaa huolenpitoa.
Toinen geneettinen poistuma on tutkimuksen mukaan johtanut ihmisaivojen tiettyjen osien laajentumiseen.

Kommentit
Tämä on myös lisättävä PerSujen vaaliohjelmaan! Ilman muuta!
Siitinluu takaisin ja heti! Se on vanhojen puolueiden juoni taas koko juttu!
Kyseessähän ei ole penisluu
Uutinen on täysin paikkaansapitämätön käännösvirheen takia. Kyseessä ei ole penisluu vaan terskan piikit (spines), lukekaa vaikka HS.fin käännöksestä.
US voi tyytyä häpeämään.
Hmmm...
Eräät henkilöt kilpailivat aikoinaan sillä kenellä on kaikkein pisin karhun siitinluusta tehty samppanjavispilä...
Eikä kertonut BBC
Tutkimuksesta kertoi Nature www.nature.com ja sen puffasi Naturen oma NatureNews www.nature.com/news. Laitoin terveiset Naturelle, että US ilmoittelee lehden tutkimuksia muiden nimiin.
Lisätty linkki
Hei,
lisäsin tuon NatureNewsin linkin juttuun. Jutussa tosin kerrottiin jo alun perin, että tutkimus on julkaistu Naturessa. Sitä ei siis ilmoitettu kenenkään muun nimiin.
Teppo / US
Siehän Mikko sälli- oot leikkiä haastat totisena?
Nimimerkki "Mikko Lehtovirta"
"Laitoin terveiset Naturelle, että US ilmoittelee lehden tutkimuksia muiden nimiin."
Eikö ole kohtuullista huomauttaa ensin mahdollisesta virheestä toimitusta ja sitten huhuilla eteenpäin...jos väärinkäsitys ei korjaannu. Sie vaikutat Mikko itse kyllä ihan täydelliseltä- Mahtaneekohan tuo pitää paikkansa?
Uutisen aihe on sinänsä tärkeä ja huomiosi Mikko oli erinomainen
Siitinasia kuitenkin korjattiin
Tärkeintähän tässä oli että tavallinen maallikkolukija tietää nyt kantavansa piikeistä putsattua penistä. Tästä on usarin sertifikaatti.:)
Penis = aivot?
Siitinluu kadonnut, aivot isonneet? Jää joidenkin miesten käytöksestä se vaikutelma, että veren pakkautuessa alapäähän himon yllättäessä, on se veri pois yläpäästä, aivoilta. Vai onko totuus se, että miehen aivot sijaitsevat peniksessä?
nunnanninnan nylykystä
Parempi esitetty arvio asiasta lienee se, että ihmisen tärkein sukupuolielin sijaitsee korvien välissä, siis aivoissa = parasta seksiä... siis ei pelkkää animaalista nylykystä ;-)
Vanha totuus..
Niin..sehän on niin, että luoja antoi miehelle peniksen ja aivot. Ja sen verran verta, ettei se riitä molempien yhtä aikaiseen käyttöön.
Uusi pisnes
Aletaan istuttaa karhujen ja hylkeiden siitinluita miesten pippeleihin. Kaikille tulee hauskempaa ;)
Alkaisiko Valtion pukutehdas valmistaa kolmelahkeisia
housuja. Aluksi pamputtajille viranomaiskäyttöön, sitten joutorahvaalle.
kalukukkaro on ikiaikuinen keksintö
ei hättää
Siitinluu takaisin
Kyseessä on sorto vanhuksia vastaan joilla on vaikeuksia saada keulimaan. Siitinluun kanssa voisi vääntää vaikkei veri enää muuten kiertäisi
Olen kuullut joskus
Olen kuullut joskus maininnan "k***ä otsassa", henkilöstä ketä pännii oikein kunnolla. Nythän käsitykselle löytyi tukea tiedemaailmasta.
Kunnon seisokissa tahtoo näkökenttä hämärtyä
kun verenkierto ei oikein riitä molempiin päihin. Siitinluu saattaisi auttaa. Täytyy vain ensin ratkaista käyttäisinkö geenimanipulaatiota vaiko kantasoluista kasvatusta vai siirrännäistä.
Parempi ettei ole
Murtuisi se kuitenkin koheltaessa. Siinä pojat sitten
olisivat tyttöjen edessä kipsissä, ihan kirjainmellisesti.
Luulla on yksi huono puoli, voi jäädä nalkkiin
oo siinä sitten lopunpäivää - eikä mitään asiaa muualle
Korvikkeita kehiin
Minä jo ihmettelin näitä korvikkeita. Nyt se sinkkusala selvisi - sähköistetty muovi on korvannut jotakin tärkeää...
ihmisen penisluu
Näinpä tieteen edistymisen myötä raamatullisetkin arvoitukset selviävät. Minua on koko ajan ihmetyttänyt se että miehillä ja naisilla on sama määrä kylkiluita, vaikka luomiskertomuksen mukaan "ihmisen avu" = NAINEN tehtiin miehen kylkiluusta. Nythän lienee selvää että on tapahtunut käännösvirhe ja siitinluu onkin muuttunut kylkiluuksi.
Koska Jumalan luomistyö jatkuu edelleen niin kaikilta miespuolisilta on jo valmiiksi riistetty siitinluu ja viety taivaalliseen välinevarastoon. Sieltä se sitten noudetaan kun kyseiselle Herrahenkilölle aletaan rakennella hänelle soveliasta APUA. Näinhän parit valikoituvat juuri oikein ja ehdottoman yhteensopivasti. Valitettavasti vain joku vetelee välistä ja sekoittelee luuvarastoa.
Heh heh
Käännösvirhe on tapahtunut US:n jutun kirjoittajalla. Alkuperäisen Naturen julkaisun mukaan kyseessä ei ole suinkaan siitinluu, vaan "penispiikit" (penile spines).
Älytön haahuilu
Meinaatko RWRA että jos sinulta joku vie luun niin saat sen jälkeen lapsia joilta puuttuu vastaava luu? Äly hoi.
Tasokas kritiikki Älykkäälle Suunnittelulle on äärimmäisen harvinaista. Kts. esim. intelligentdesign.fi
Tepolle tiedoksi, palstan enemmistö vaatii kuitenkin siitinluuta
takaisin kuten voimme havaita - käännösvirheestä riippumatta.
Kyllä se oli vain niin hyvä keksintö ja älykkään suunnittelun voittaisa malli. Emme voi sitten mitenkään ymmärtää sitä, että jumala meni muuttamaan mallia ja toi esinahan tilalle, joka sitten pitää jumalan valitultakin kansalta poistaa kuitenkin, ei mitään tolkkua koko touhussa.
Miksi mennä muuttelemaan hyväksi havaittua mallia!
Peräsilmä lienee ennallaan kuten apinoilla
vain onko Ovaskaisella uudempaa tutkimustietoa?
Tokkopa tuokaan ihan ennallaan on! Minä pahasti vain luulen
että se luotiin alun perin näkeväksi, että voi sillä väijyä ettei kukaan kolkkaa takaapäin.
Nyt on ihan pimeä. Suorastaan sielun sokea piste. Niin epistä kaikki. Mistä tästäkin tekisi valituksen? Kertokaa kun ootte niin viksuja kaikki!