Ruoan hinta uhkaa yli tuplaantua 20 vuodessa, varoittaa hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam BBC:n mukaan. Järjestön mukaan elintarvikemarkkinoiden sääntely ja ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on välttämätöntä kehityksen estämiseksi.
Oxfam vaatii maailman johtajia sitoutumaan markkinoiden sääntelyyn, jotta hintojen nousu ei aja lisää köyhiä nälänhätään. Järjestön mielestä on tärkeää lisätä ruokamarkkinoiden läpinäkyvyyttä, lisätä ruokavarantoja, lopettaa biopolttoaineiden tukeminen ja tukea pienviljelyä.
–Olemme kulkemassa kohti kriisiä, joka voitaisiin välttää – joka seitsemäs ihminen on nälkäinen joka päivä, vaikka maailma pystyisi syöttämään kaikki ihmiset, sanoo järjestön johtaja Barbara Stocking.
Laskelman mukaan joidenkin viljojen hinta voi pahimmillaan lähes kolminkertaistua vuoteen 2030 mennessä. Viljojen hinnannousuksi arvioidaan 120–180 prosenttia.
Oxfamin mukaan puolet hinnannoususta tulee johtumaan ilmastonmuutoksesta. Järjestö vaatiikin maailman johtajia investoimaan kansainväliseen ilmastosäätiöön.
Myös Maailmanpankki on varoittanut ruoan hintojen nousujen ajavan miljoonia ihmisiä äärimmäiseen köyhyyteen.

Kommentit
Joko menee älliin: OMAVARAISUUS!
Tätä meistä muutamat kommenteissa höykyttänyt, että ei tältäosin ole Kepu asioista kyse, vaan omavaraisuudesta.
Siis vielä kerran: OMAVARASUUDEN TUHOAMINEN ON MAAN TURVALLISUUSRISKI, sitä ei sitten yht´äkkiä nopeasti uus-organisoida.
Siis: perusteollisuus, perusmaatalous ja näihin nivoutuvat asiat ja toiminnot ovat esim. kriiseissä yhtä olennaisesti tärkeitä kuin maanpuolustus. NE ON TURVATTAVA NYT!
Suomalaisille tuo
Suomalaisille tuo viljanviljely-riippakiven jopa lopettaminen olisi vain helpotus. Olisikin järkevää tulevaisuudessa siirtää tämä kallistuva keinotteluturhake myytäväksi vaikka apteekkiin kun lääkkeitten tarve sitä mukaa myös romahtaisi. Myös kaupan eines ja välitysmonopolimafia tervehtyisi, kun lähiruoka ja tilamyynti vapautettaisiin.
Otetaan oppia euroopan luomu- ja tilamyyntisysteemistä ja annetaan heidän ihan rauhassa viljellä mitä huvittaa leikatuilla tuillaan.
Olisikin kansakunnan terveydelle lottovoitto, jos yhä useampi suomalainen ymmärtäisi lopettaa viljan mussuttamisen ja siirtyä terveelliselle VHH karppauslinjalle. Maatalous siirtyisi luomumaito ja -lihatuotantoon. Rasvat takaisin eläinperäisiin voita myöten. Näinhän se jo nyt Ruotsissakin menee.
Kela lääkekorvaukset poistuvien sairauksien takia myös romahtaisivat. Eläkeikääkin voitaisiin nostaa aluksi jopa viidellä vuodella, kansan itsetunnon, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin noustessa kohisten.
mussuttaa kyllä..
Ihan vaan tiedoksi, että ne eläimet syövät sitä pelloilla
tuotettua rehua. Voit vain miettiä mitenpaljon enemmän
tarvitaan peltopinta-alaa lihakilon tai maitolitran
tuottamiseen kuin sen ruisleivän tuottamiseen.
Ja kyllä, luomueläimet syövät siis luomurehua.
Totta on myös että luomupelto tuottaa tuntuvasti vähemmän satoa hehtaaria kohden kuin normaalissa viljelyssä oleva ja myöskin vaatii enemmän työtä.
Ja onhan niissä luomupelloissa kyllä ne paremmat tuetkin.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä VHH sapuskasta ja
lähiruuasta.
Aamupalalla en syönyt Espanialaista vaan Suomalaista
kurkkua.
Tietoa myös Fogelholmille
"Voit vain miettiä mitenpaljon enemmän tarvitaan peltopinta-alaa lihakilon tai maitolitran tuottamiseen kuin sen ruisleivän tuottamiseen."
Päinvastoin ystävä hyvä, peltopinta-alaa voidaan vähentää radikaalisti, kun viljojen ja leipien tuottaminen lopetetaan. Luomukarjan ruokinta perustuu kuivaan apilaheinään joka kuivataan pääsääntöisesti latokuivureissa. Ei sitä viljelemällä tuoteta sitten ollenkaan.
"Totta on myös että luomupelto tuottaa tuntuvasti vähemmän satoa hehtaaria kohden kuin normaalissa viljelyssä oleva ja myöskin vaatii enemmän työtä."
Luomupeltoa tarvitaan jatkossa vain laitumena, jossa karja popsii sen sitä isommin tuottamatta. Kysehän oli siitä, että viljojen viljely voidaan/pitäisi VHH'nkin yhteydessä täysin lopettaa. Hyvät hiilarit saadaan maanpäällisistä vihanneksista muutamalla juureksella ryyditettynä. Myös perunan viljely voidaan lopettaa, onhan se ravintoköyhää, pelkkää 2db'lle altistavaa tärkkelystä eli sokeria.
joopajoo
"Luomukarjan ruokinta perustuu kuivaan apilaheinään joka kuivataan pääsääntöisesti latokuivureissa. Ei sitä viljelemällä tuoteta sitten ollenkaan."
Eli se nurmi viljellään siellä pellolla josta se sit
kuljetetaan sinne latoon. Melko pitkiä paalijonoja näkyy
kyllä noiden nurmella olevien peltojen reunoilla muuten.
Siipikarjan ja sikojen ym. tuotantoeläimet antaisit ilmeisesti kuolla sukupuuttoon ja heittäisit siellä kalankasvattamolla sitä luomuapilaa niille ruuaksi?
Oluen juonnista luopuisit tietty ensimmäisenä ja sitten
öljykasveista puristetuista öljystä seuraavana.
Luomurypsipelto ois muuten mielenkiintoista nähdä.
Peltobioenergian vois sitten vielä lisätä unohdettujen listaan.
Teollisuuden viljan käyttö vuonna 2010 - Tike (miljoona kg)
rehuksi 589 641
ruuaksi 414 784
maltaaksi 126 331
muu käyttö 191 781
Tuosta kun pudotat ruuan pois ja laitat muun luomuksi ni
voin kertoa et peltoala ei mitenkään dramaattisesti tuu
putoomaan mut viljelijätuet kyllä räjähdysmäisesti.
EDIT:
Ruuan hinnanmuutoksesta en viitsi ees sanoa mitään.
"Eli se nurmi viljellään
"Eli se nurmi viljellään siellä pellolla josta se sit
kuljetetaan sinne latoon. Melko pitkiä paalijonoja näkyy
kyllä noiden nurmella olevien peltojen reunoilla muuten."
Ei viljellä, se kasvaa siellä lannoittamatta, josta pihatto lehmät sitä kesäisin laiduntavat. Ne paalijonot eivät ole luomua, ne ovat muutahaishappopitoisia AIV-rehupaaleja.
"Luomurypsipelto ois muuten mielenkiintoista nähdä."
Rypsi ei kuulu terveelliseen vhh ruokavalioon senkummemmin eläimillä, puhumattakaan ihmisillä. Hapettuu elimistössä ja aiheuttaa vakavia verisuonistovaurioita, plakkia ja haavaumia.
"Siipikarjan ja sikojen ym. tuotantoeläimet antaisit ilmeisesti kuolla sukupuuttoon ja heittäisit siellä kalankasvattamolla sitä luomuapilaa niille ruuaksi?"
Puhut ilmeisesti seipäistä kun minä puhun aidasta. Otin esille viljojen sopimattomuuden ihmisravinnoksi. Ei se silti sovellu myöskään eläomille muutoinkuin pikalihottamistarpeisiin. Itse en koske tikullakaan viljapossuun, rypsiporsaasta puhumattakaan.
Tunnut olevan ihan pihalla asiasta josta kirjoitin. Lueppa se ajatuksella uudelleen.
Wiskin ja oluen panemisesta en ole sanonut sanaakaan. Viina on aina hintansa väärti.
Oxfamin hömppäväitteet
"Ruoan hinta uhkaa yli tuplaantua 20 vuodessa, varoittaa hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam"
...mikä vastaa 3.5% vuotuista nousua. Tähän asti hintojen nousu on ollut nopeampaa. Toisin sanoen Oxfam ennustaa, että ruoan hinta nousee seuraavat 20 vuotta aiempaa maltillisemmin. Viljoille ennustettu 180% nousu tarkoittaisi vain n. 5% vuotuista kallistumista. Sekin lienee vähemmän kuin tähän asti.
Maltillisesta ennusteesta huolimatta Oxfam peräänkuuluttaa suunnitelmataloutta ja pohjoisten maiden kuppaamista. Ne lienevätkin puljun todellinen agenda, jota rummutetaan kaikissa olosuhteissa.
Tuleva ruokakatastrofi on selviö
ja se kirkastuu myös tarkastelemalla vanhaa väestökäppyrää.
Vuonna 2000 oltiin 6 miljardissa, ja nyt on yli 7.
Suunta jatkuu, ja siitähän ei hyvää seuraa, vaan suuri katastrofi.
http://aijaa.com/v.php?i=000838124459.png
Ilmastomuutos
Tuo keino paras, rahastaa, rokottaa ja verottaa. Ikinä syy ei ole siinä, että maapallolla ihmisiä ois liikaa. Nyt jo 7 miljardia ja vuonna 2030 9 miljardia. Luuleeko ne tosiaan, että vain suomalaiset ja ruotsalaiset tarvitsevat ja haluavat samanlaista elintasoa. Ostakaa 5 maapalloa lisää, sitte riittää raaka-ainetta.
Aina
aikaisemmin vallinneissa suurissa aurinkominimeissä on ollut nälänhätiä ja nälkäänkuolemisia ympäri maapalloa. Esim. Maunder 1645-1715, Dalton 1790-1830. Tällä hetkellä vallitseva aurinkosykli on suuruudeltaan verrattavissa suunnilleen Daltonin alkusykliin. Samoin muutaman vuoden aikana olleet sääolosuhteet ovat olleet samanlaisia kuin aikaisemminkin minimien alussa on ollut.
Muut suurvallat ovat luopuneet tai luopumassa CO2-opista vain EU ja maapallon pohjoisin "maatalousmaa" Suomi vihreiden johdolla ei huomaa mitä luonnossa on tapahtunut. Ehkäpä Saksa on huomannut ja luopuu ydinvoimasta ja rakentaa nopeasti hiilivoimaa tilalle. Ydinvoiman uusiminen ei ennätä tähän hätään. Mitähän tekee Suomi, ruokahuoltoon pitäisi varautua.
Säiden ja mullistusten ääri-ilmiöt ovat aina kuuluneet aikaisempiin aurinkominimeihin. Historiaa tutkimalla huomataan, että myös maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, tornaadoja ym. riitää minien aikana, niin nytkin. Missä kunnon tutkimukset?
Ns. "planetaariset" voimat ja syklit vaikuttanevat samaan aikaan maapalloon ja aurinkoon. Siinä olisi myös todellista tutkittavaa. Tulevat polvet tullevat ihmettelemään nykypolvea, joka ei huomannut aurinkominimin alkua ajoissa. Seuraavat yli 10 vuotta ovat jokatapauksessa vaikeat ruokahuollon kannalta. Senjälkeiset olosuhteet riippuvat tätä sykliä seuraavasta syklistä S25. Jos on matala, niin tilanne vaan huononee, Jos vielä seuraavakin n. 11 v. sykli on matala, niin aletaan palata Maunderin aikaisiin olosuhteisiin. Kannattaa tutustua historiaan, myös poliitikkojen.
Rille, puhut asiaa!
Rille, puhut asiaa!