Ilmatieteen laitoksen mukaan eilen alkaneissa ukkosissa paikannettiin vuorokauden aikana reilut 11 000 maasalamaa.
- Tyypillisesti Suomen kesään mahtuu yksi yli 10 000 maasalaman päivä. Tässä kesäkuussa tällaisia päiviä on ollut jo kaksi, sillä myös 1. kesäkuuta paikannettiin reilut 15 000 maasalamaa, Ilmatieteen laitos kertoo.
Eniten maasalamoita paikannettiin Kangasniemen alueella Etelä-Savossa, jossa havaittiin 190 maasalamaa 100 neliökilometriä kohden. Tämä on Ilmatieteen laitoksen mukaan poikkeuksellisen suuri määrä yhden vuorokauden ajalle.
Suomessa koettiin myös poikkeuksellinen hellejakso. Maanantaista kesäkuun 6. päivästä lähtien hellettä mitattiin jossain päin Suomea sunnuntaihin 12. kesäkuuta saakka. Näistä kuutena päivänä rikottiin +30 asteen raja.
Ilmatieteen laitoksen mukaan jakson ja myös kuluvan kesän toistaiseksi ylin lämpötila mitattiin Ylitornion Meltosjärvellä, jossa oli perjantaina 10. kesäkuuta +32,8 astetta. Näin korkea kesäkuun lämpötilalukema on viimeksi mitattu vuonna 1974 Utsjoki Kevolla. Suomen mittaushistorian korkein kesäkuussa havaittu lämpötila on puolestaan +33,8 astetta Ähtärissä vuonna 1935.

Kommentit
Taivaallinen energiaa, green power!
tosin maastahan sitä lähtee ylös myös. Siinä sitä olisi kun joku keksisi keinon pyydystää talteen!
Se on kumma
Se on kumma, kun veronmaksajien rahoilla toimiva Ilmatieteen laitos ei saa näitä asioita reaaliaikaisena nettiin. Rahat pois koko putiikilta!